en reenaa boolla tai joolla tai bokkenilla...
6. Joulukuu 2008 - 23:39 — jan
luin tossa taannoin kirjan the secret teachnings of aikido jossa o-sensei sanoi et mänty puulla ei ole omote puolta eikä ura puolta..mänty kasvaa joka suuntaan..mistä johtuu et koko ajan aikido reeneissä törmää sellasiin ihmisiin, et en reenaa boolla jne..en reenaa joolla...en reenaa bokkenilla..?itse haluan kasvaa joka suuntaan tasaisesti joten oisin kysynyt näiltä "pitkään"reenanneilta et reenataanko siten kuin o-sensei opettaa: 30-vuotiaaana,40- vuotiaana,50-vuotiaana,60-vuotiaana jne..näyttää jäävän tilaa joten vielä yks lisä kysymys..kannattaako 30-kymmpisen reenata vuosi tolkulla kuin 60-kymppiset?
- Kirjaudu tai
Vain olennainen on tärkeää
Treenasi sitten boolla tai joolla tai millä tahansa, on tärkeintä että keskittyy harjoittelussaan vain olennaiseen: "The ancient technique: Strike to the very core of a warrior's strength"
http://www.youtube.com/watch?v=lIbBGk19tMY&feature=related
Kyseessä on siis Seagalin uusimman laatuelokuvan traileri..
tapahtu tosa taannoin..
yks isäntä käveli sissään dojolle ja sano et en ala reenaan tollasilla karahkoilla..aattelin sit omassa mielessä et miksikähän hän oli tullut reeneihin...
Yllättävän tavallista.
Tuttua huttua tuo juttu. Olen nähnyt urani aikana treenaajia, jotka tulee treeneihin ja ilmoittavat ettei treenaa tuota teidän tyyliä?? Hö.. sitten ne tekee omiaan kun muut tekee mitä opettaja käskee. Tämä on kyllä aika pöhköä??!!
Itse taas kävisin eri tyylin treenaajien harjoituksissa silkasta uteliaisuudesta. Ja kyselisin opettajalta miksi te teette tämän näin?? Näin voisi saada jotain uutta omiin juttuihin..
-Kartsa-
Tyyli ennen tarkoitusta?
No jaa, minusta aikido on niin sirpaleinen kenttä kaiken kaikkiaan että en pidä pahana jos joku haluaa treenata pelkkää taijutsua ilman asetekniikoita. Jotkut isot kotimaiset tekijät sanovat, että asetekniikat eivät kuulu moderniin aikidoon. Toiset taas sanovat, että aikidoa ei voi ymmärtää ilman asetekniikoita. Mistä sitä normi pulliainen sitten tietää millä se universumin kaiku saadaan resonoimaan kun suuret päällikötkin ovat asioista eri mieltä.
Tässä yhteydessä haluan tuoda esille asian joka aikidossa - joka muutoin on mainio ja mielenkiintoinen laji - jonkin verran häiritsee:
Aikidossa on valitettavan paljon nurkkakuntaisuutta ja henkilönpalvontaa - oma tyylisuunta vaikuttaa monessa paikassa olevan aina se ainoa oikea ja muut tekevät väärin ja niillä ei ole lantio auki.. Luullakseni tämä johtuu lajin luonteesta: kun ei lajissa kilpailla, ei "oikeaa" tekniikkaa voida erottaa "väärästä" empiirisesti vaan tekniikan oikeellisuus tai virheellisyys riippuu opettajan henkilökohtaisesta näkemyksestä. Kilpalajeissa tätä ilmiötä ei ole, koska jokainen omaksuu itselle sopivimman suoritustavan jonka saa toimimaan matseissa. Oikea tekniikka on se, jolla kukakin saa vastustajan tonttiin, ei se jonka juuri se oman tyylisuunnan suurin sensei tekee. Lisäksi kilpalajeissa selviää se, että parasta tekniikkaa tai suoritustapaa ei ole olemassakaan - aina tulee uusia maailmanmestareita, jotka ovat treenanneet eri tekniikoita ja eri tavalla. Kysymys on loppujen lopuksi siitä, minkälaisen tekniikan kukakin saa hiottua itselleen sopivaksi.
Minusta on ihan luonnollista, että esimerkiksi vieraileva treenaaja saattaa tehdä treeneissä omalla tavallaan johon on tottunut (=väärin) ja treenien pitäjän ei tästä kannata millään tavalla ainakaan pahastua, kunhan turvallisuus ei kärsi. Kun ei tällä tiellä vaikuta yhtä ja oikeaa totuutta olevan, niin eikö tärkeämpää kuin se millä tavalla sitä ikkyota tehdään ole se että sitä tehdään, hiki tulee ja hauskaa on. Ja jos jotain uutta oppii niin hyvä on, mutta se ei varmaankaan ole tärkeintä. Minusta tärkeintä budossa on oman egonsa unohtaminen ja kovettuminen fyysisen harjoituksen kautta. Nurkkakuntainen kyräily tuskin edistää kumpaakaan tarkoitusta.
Tulipa pitkä vuodatus. Lopuksi haluan vielä korostaa että en tarkoita tällä mitään seuraa tai tyylisuuntaa erityisesti, vaan kyseessä on yleinen huomio.
- Jarkko
Jooh..
Olet asian ytimessä. Mutta siltikin ihmettelen, miksi käydä treeneissä, jos ei aio tehdä niinkuin opetetaan?? Paitsi jos näkökantansa perustelee hyvin, silloin on sama vaikka jumppaa sen puolitoista tuntia.
-Kartsa-
Tyyleistä ja tarkoituksesta
Musta tuntuu, että tämä nurkkakuntaisuus tai tyylitietoisuus on ilmiö joka on Suomenkin mittakaavassa tullut selkeästi esiin 1990-2000 vaihteen tienoilla. Aikaisemmin sitä en ole niin vahvasti huomannut, tai sitten se vain johtui siitä suunnattomasta henkilökohtaisesta tiedonjanosta ja kokemattomuudesta joka esti näkemästä tällaisten muodostumien selkeän olemassaolon. Ehkäpä sitä on ollut aina, ihan O-Sensein oppilaista lähtien, riippuen minä vuosina kukainenkin heistä on saanut opetusta. Tiettävästihän O-Sensei opetti eri tavoin ja erilaisia asioita painottaen eri aikoina.
Loppujen lopuksi jokainenhan meistä hakee sitä itselle parasta tapaa tehdä aikidoa, jokaiselle meille muodostuu jossain vaiheessa sellainen ominaisin tapa. Mutta sitä omaa aikidoa hakiessa, ainakin mun mielestä, pitää opetella ja kokeilla erilaisia tapoja ja ideoita suorittaa samaa asiaa. Toisaalta jos taas hyvin vahvasti haluaa tehdä tietynlaista juttua, niin silloin pitää tehdä sitä tietynlaista juttua - ja se pitää sallia. Aikansa kutakin... Meneekö reittimme oikealta, vasemmalta, yli tai ali - joka tapauksessa se kaukainen päämäärä lienee jokaisella siellä samassa pisteessä. Tai sitten ei, mutta mistäpä me sen tiedämme tässä vaiheessa. Kaippa sen näkee sitten lopussa.
Aikido on ideaalilta luonteeltaan suurimmaksi osaksi teoreettinen laji ja dojo on laboratorio jossa teorioita testataan. Silloin tällöin joku syystä tai toisesta kokeilee omia teorioitaan käytännössä (dojon ulkopuolella), todeten sen hetkisen teoriansa toimivaksi tai sitten ei. Näitä harvoja empiirisiä todistuksia taas muut yrittävät soveltaa jollain tavoin omassa laboratoriotestissään. Siinä mielessä lajit joissa otellaan ovat etuoikeutetussa asemassa teknisen kehittämisen kannalta, toisaalta lajien erilaiset säännöt taas hankaloittavat vertailuja. Näissäkin testaaminen silloin kohdistuu suureksi osin vain oman suorituksen arviointiin omassa lajissa.
Muistan jostain 80-90 luvun vaihteesta kuinka eräässä amerikkalaisessa kamppailulajien aikakausilehdessä oli kiivasta kirjoittelua liittyen aikidon tehokkuuteen ja erityisesti henkilöityen elokuvauran nousukiidossa olevaan henkilöön nimeltä Steven Seagal. Silloin tuntui olevan kova juttu haastaa eri lajien edustajia käymään "ottelua" lajinsa paremmuudesta ja katu-uskottavuudesta. Steven ei suostunut yhteenkään haasteeseen, yleensä vedoten siihen että nämä kamppailut eivät ole todellisia. Jos hän kuitenkin ottelisi tosissaan, niin silloin olisi todennäköistä, että ottelu johtaisi jomman kumman kuolemaan. Taistelussa on siis aina kyse elämästä ja kuolemasta (muistaakseni tällainen kohta on ollut Honbu Dojon säännöissäkin. Autenttista säännöstöä en ole nähnyt, mutta suomennoksen kylläkin.).
Miten tämä taas liittyi mihinkään..? Tuskin mitenkään, osoitti vaan kuinka ajatukseni voivat lähteä hassusti kuljeskelemaan :). Joka tapauksessa, kun henkilö tulee vieraan opettajan harjoituksiin, niin olisi toki kohteliasta pyrkiä tekemään kuten harjoituksen opettaja silä hetkellä haluaa asiaa opettaa ja pyrkiä ottamaan sieltä jotain oppia itselleen. Toisaalta taas anna kyllä opettajallekin mahdollisuuden sallia vierailevan henkilön tavan tehdä. Eikö kohteliaisuudella ja muiden kunnioittamisella ole kuitenkin merkittävä rooli budo lajeissa? :)
Ai niin... Tiedän kyllä harrastuksia joissa tyyli todellakin tulee ennen tarkoitusta, mutta aikidon ei ehkä kuitenkaan tarvitsisi olla sellainen...
on hyvä ilma
on hyvä ilma. Tein pihamaalla kaikki keppikatat jotka ulkoa osaan. Tuntuu, että sitä nyt katselee tuota asiaa kuin sumua tai haihtuvaa merisavua ja sen usvan takana on jotain, jonka rinnalla kaikki kauneuden attribuutit häpeävät vähäisyyttään.