Olen kuullut huhuja paikallisilla Aikidofoorumeilla, että Dosshu olisi tahtomassa hakamaoikeuttta aivan kaikille alusä lähtien.Aika jännä juttu! Olisi hauska nähdä peruskurssilaiset kompuroimassa hakaman kanssa...asiaan on kuulema tulossa selvitystä piakkoin.Onko joku muu tietoinen asiasta?
Empä ole huhuja kuullut,
Empä ole huhuja kuullut, mutta noinhan se pitäisi mennä. Noita hakama-käytäntöjähän on yhtä monta kuin on liittojakin ellei enemmänkin. Aikoinaan o-sensei oli ollut hyvin ehdoton hakaman käytöstä - kaikki käyttävät, mutta kun sodan jälkeen ei harjoittelijoilla ollut hakamia ja se sitten esti treenaamisen, niin niille miehille, joilla ei ollut dan-arvoa annettiin etuoikeus treenata alushoususillaan eli ilman hakamaa. Jossain vaiheessa tuo on sitten muuttunut kielloksi olla käyttämättä ja alkanut koskea myös naisia. Sisko ynnä muut kohtuullisen treenihistorian omaavat muistavat varmaankin sen ajan, jolloin Suomessakin kaikki käyttivät hakamaan, kunnes 'hakamien riisunta' tuli. Yritin tuon tapahtuman historiaa pikkuisen joskus selvitellä - esimerkiksi perusteltiinko tuota määräystä mitenkään, mutten saanut siihen vastauksia. Tuolloinhan oli hetken aikaa käytäntö, että treenien vetäjä käytti hakamaa vyöarvoon katsomatta.
Jos tuo uusi ohjeistus tulisi selventäisi se kanttää mukavasti.
Hakamasta
Kun aloitin Aikidon (1979) silloin ei enää voinut laittaa hakamaa muut kuin 3.kyu:n graduoineet.Itse olen hakama-asiassa sellaisella linjalla,että mitä oma opettajani sanoo siitä niin olen sitten samoilla linjoilla!
Sisko Morera
hakama
no nyt on sitten tullut selvitystä hakamanpitoasiaan: se on kuulema tyyliin "kuulin että joku oli sanonut että joku toinen oli sanonut"...jne eli jatketaan samoin, eli ei hakamaa eka päivästä lähtien:))
Sisko Morera