Oulussa tarvittavien korttien päivittämisestä on tullut jonkin verran kyselyjä.
Vanhat kortit pitäisi todellakin nyt lähiaikona ladata uuden systeemin mukaisiksi olivatpa ne sitten kausikortteja tai sarjalipuiksi ladattuja ja olipa niissä harjoitteluaikaa tai -kertoja jäljellä vielä minkä verran tahansa.
Jotta tämä asia saataisiin seuramme osalta mahdollisimman tehokkaasti hoidettua pois päiväjärjestyksestä, pyrin pistäytymään alkavalla viikolla, siis ma 21 - pe 25.1, harjoituksissa jokaisena iltana. Hoidan tällöin korttien lataukset halukkaille.
Vanhojen korttien lataaminen uuteen uskoon ei maksa mitään. Sen sijaan ne, joilla korttia ei ennestään syystä tai toisesta ole, mutta sellaisen haluaisivat, ottakoot harjoituksiin mukaan kortin hinnan, 10 €.
Jäsenmaksulaskut - niitäkin on jo malttamattomina kyselty - postitetaan todennäköisesti helmikuun 1. viikolla. Niiden yhteydessä Oulussa harjoittelevilta veloitetaan vuoden 2002 harjoittelumaksu, joka tulee olemaan 35 € puolelta vuodelta ja 70 € koko vuodelta.
Vastikään aloittaneita peruskurssilaisia nämä toimenpiteet eivät koske.
Huomautan vielä, että yhdistykseen kuuluminen on ympärivuotista puuhaa. Jos kerran on yhdistyksen jäsen, pitäisi jäsenmaksu myös maksaa koko vuodelta - harjoitteluaktiivisuudesta riippumatta. Puolivuotismaksu on tarkoitettu lähinnä syksyllä aloittaville. Sen sijaan em. harjoittelumaksun maksamisen voi kukin suhteuttaa omiin harjoitteluaikatauluihinsa.
Kimmo