Aikidoseura Hokutokai

En halua mitenkään leimata lajeja, mutta samanlaisen havainnon olen tehnyt muuallakin. Oulussa judojunnut tuntuvat olevan kans melkoisen "villiä" porukkaa ja kaikken kauhistuttavimmat kokemukset tällaisesta "ei niin budomaisesta mallista" sain aikoinani Kemissä ollessani. Vertailukohtana minulla tietyskin oli aikidojunnut.

Liekö taustalla se, että monesti judo mielletään vain "kilpaurheiluksi" eikä ajatella budon periaatetta kasvattaa harrastajistaan "yhteiskuntakelpoisia yksilöitä". Tästäkin olen saanut värikkäimmän kokemukseni Kemistä missä joku judo-opettaja oli aika selkeästi ilmoittanut ettei judo mitään budoa ole vaan se on PAINIA!

Yleisesti kyllä hillityintä ja parhaiten hallinnassa pidettyjä junnuja olen nähnyt juuri aikidossa. Silloin kun riehutaan, niin riehutaan ohjatusti ja tarkoituksella

Tähän samaan syssyyn haluaisin ilmaista oman mielipiteeni myös siitä, että junnujen "opettaminen" ei saa loppua tatamille. Tärkeää opettamista tai jopa kasvattamista on yhtenä esimerkkinä mainitakseni opettaa lapsukaiset huolehtimaan vaatteistaan jotka jätetään siististi pukuhuoneen nauloihin eikä hujanhajan ympäri penkkejä.

Opettajalla on huomattava vaikutus kasvaviin lapsiin (ja nuoriin) vaikka ei sitä tiedostaisikaan. Opettajan omat ajatukset ja asenteet sekä käyttäytymismallit voivat tarttua hyvin herkästi ja niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

-Marko

Erittäin mielenkiintoisia havaintoja budojunnujen kasvattamisesta. Itse juuri nuoren poikani kanssa harrastuksen aloittaneena olen muutamaan kertaan pistänyt merkille "väärän" asenteen pukukopissa: tappelunnujakointia leikkimielessä sekä suunsoittoa. Budolajeihinhan tulisi ymmärtämäni mukaan kuulua hyvä ja nöyrä käyttäytyminen muita kanssaihmisiä kohtaan. Mikäli isommat junnut "elvistelevät", riehuvat ja näyttävät huonoa esimerkkiä nuoremmille, ei kulttuuri pääse kehittymään asianmukaiseksi. Vastuu junnujen käyttäytymisestä kuuluu ilman muuta meille vanhemmille harrastajille. Sen lisäksi, että junnulajien vetäjät ottavat käyttäytymiseen liittyvän vastuun paremmin treeniohjelmiin mukaan, tulee kaikkien vanhempien harrastajien puuttua pukukoppi ym. käyttäytymiseen ohjaten ja olemalla esimerkkinä. Itse sen teemme - ei sitä kukaan muu tee!!

Marko, tuskin sentään vittumaisen miehen leimaa... mutta kurinpalautuksesi varmasti tepsi ja tepsii uudelleenkin, kunhan muistat käyttää sitä=)
Ehkä pieni kurinpalautus itse kullekin tekisi silloin tällöin hyvää =)

Hmm... Sellainen asia kuin aito toisesta ihmisestä välittäminen tähän yhteiskuntaan pitäisi saada palautettua. Nuoret voivat huonosti koska kukaan ei välitä, rajoja ei ole ja harrastukset ovat etäällä tavallisen nuoren saavuttamattomissa.
Tervettä kehitystä ei ole se, että nuoret tulevat kadulla vastaan ja kysyvät "voitko hakee meille six packin...?". Muutenkin nuorison huono käytös ulkosalla ja muutenkin pitäisi saada viimein jonkinlaiseen kontrolliin.
Jonkinlainen peruskuri pitäisi olla, lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta.
Budo-dojolla me vanhemmat harjoittelijat ja opettajat voimme osaltamme vaikuttaa asenteisiin antamalla malleja ja olemalla läsnä. Me olemme siellä nuoria ja lapsia varten silloin kun he eniten apua tarvitsevat. Pukukoppikäytös on budo-harrastuksen yksi peruspilari, sen me voimme ainakin tarjota "valmiiksi pureskeltuna."
Dojoilla asiallisen käytöksen merkitystä pitäisi ehkä korostaa entistä enemmän, hyvä käytös pitäisi saada siirtymään yli lajirajojen kaikkiin budo-taitoihin.

Nuorille ala- ja yläasteen sekä toisen asteen koulujen oppilaille pitäisi tarjota entistä helpompi mahdollisuus astua sisään harrastukseen. Luulen, että harjoittelu dojolla on helkkarin paljon parempi vaihtoehto kuin ryyppääminen kadulla. Nuorisorikollisuuskin laskisi jos lapsukaiset eivät olisi kadulla iltaisin vaan vääntäisivät Ikkyota salilla yhdessä muiden kanssa.

Muutos lähtisi nyt ensin käyntiin siitä, että ihmiset alkaisivat välittää toisistaan edes sen verran, että korjataan virheitä, asetetaan rajat ja annetaan nuorelle rakkautta rajojen lisäksi. Ja muistakaapa: terve sielu terveessä kehossa. Väsymys koulussa loppuu kun lapsi on illalla väsytetty loppuun ja menee sitten nukkumaan väsymykseensä herätäkseen aamulla virkeänä ja hyväntuulisena.

Hei Jaakko, älä ny. Toiset yrittää ihan tosissaan!
Pitää uskoa siihen mitä tekee!

ei juurikaan saattaisi olla monipuolisempaa keskustelua. Joskin se, että keskustellaan sähköisesti ja siten varsin lyhyesti, jättää lukijalle paljon tulkinnanvaraa ja mahdollisuuksia ymmärtää viesti väärin. Mielestäni tämän keskustelun aloittajilla, niin kuin ei myöskään allekirjoittaneella, ole ollut tarkoitus ahdasmielisen ilmapiirin kannustaminen. Mielipiteet ovat pitkälti heijastaneet yleistä vastuunkantoa. Juuri sitä mikä tahtoo tänä päivänä jäädä monelta "muiden kiireiden" ja ei kuulu mulle-asenteen jalkoihin. Kuten yksi puheenvuoroista selväksi teki, totuus on se, että nuorisolla on jo kivikaudelta lähtien ollut murrosikänsä jne. Tunnustaa tulisi kuitenkin myös se, että vasta viimeiset parikymmentä vuotta ovat suomessa menneet lasten ja nuorten suhteen sen kummempia huolehtimatta ja valtion hyvällä tuella vähän niinkuin sinne sun tänne ja hällä väliä...
Eli otetaanpas hiukan etäisyyttä asioihin:
kukaan ei kaipaa rankaisuja tai kyttäämistä/niuhottamista. Kysymys kaikkien keskustelussa mukana olleiden mielipiteiden viestinä on hyvän fiiliksen luomisesta, niin että sekä ihan pienet, nuoret ja nuoren mieliset sekä vanhuksetkin mahtuvat samoihin tiloihin lajista riippumatta. Suomeksi, jotta tulkinnanvaraa jäisi mahdollisimman vähän: vauhtia saa ja pitää olla. Mikäli käytös menee epäasiallisen puolelle, treenien jatkamiseksi pukukopin puolella, kiusanteoksi ja vittuiluksi sekä isoon ääneen elvistelyksi, tulen siihen puuttumaan ja siten vanhempana kantamaan vastuuni. Haastan myös muut vanhemmat lajista riippumatta tekemään samoin sekä viemään keskustelua aiheesta eteenpäin. --On niin helppoa painaa katse lattiaan ja ajatella: ei kuulu minulle--!!

Tuosta junioriharrastajien kiusaamisesta: Välillä näkee tapahtuvan junnujen heittosäkkinä käyttämistä, tarkoitus on ikäänkuin opettaa sitä taistelijan kovuutta, mutta käytännön vaikutus on sitten se, että junnu ajetaan ulos dojolta tekemällä asioita joihin junnu ei ole fysiikkansa tai kehitystasonsa puolesta valmis.
Myöskin epäinhimillisen kovat harjoitteet ajavat juniori-ikäisiä ulos. On otettava huomioon, että lapsen/teinin keho on vielä keskeneräinen, rustot ja nivelet hajoavat helposti pysyvästikin, siksi nuorten kanssa ei ikinä pitäisi harjoitella "täysillä" tai laittaa heitä vääntämään täysillä. Kun ikää on alle 15 niin nivellukot ja kuristustekniikat on otettava hyvin hellästi ja rauhallisesti, muuten voidaan saada aikaan pysyvää tuhoa. Kuristuksissa on muistettava, että vaikka kuristus sinänsä ei vaaranna harjoittelussa nuoren henkeä, niin mahdollinen paniikki sitten voi tappaa. Kun hätäännytään aletaan riuhtomaan, tämän seurauksena saattaa syntyä pahaakin tuhoa. Tämä siis kaikille, ei pelkästään aikidon harjoittelijoille.

Harjoituksissa pitää olla tiettyä kovuutta ja välillä pelkoa ja voidaan ajaa nuori piippuun saakka, mutta vastaavasti harjoittelun tulee olla myöskin kasvattavaa ja turvallista. Kurinpito on hyvä asia, opitaan ne rajat ja osataan kohdella muita ihmisiä ihmismäisesti.

tuo toisten lajien opettajien ja oppilaiden haukkuminen on syytä laittaa kuriin alkuunsa. Jos joku juniori haukkuu toisen lajin opettajaa voi juniorista tehdä ilmoituksen juniorin harjoitteleman lajin opettajalle (itse olen judokojen kohdalla näin pari kertaa toiminut). Toinen juttu on sitten muun huonon käytöksen kontrolliin saaminen (esim. jos alaikäiset tupakoivat harjoitusten jälkeen/niitä ennen dojon pihalla.) ilmoitus opettajalle ja mielellään junnun vanhemmille.
Tappeluihin ja turhaan vääntämiseen pukukopissa on puuttuttava heti, se ei ole sopivaa käytöstä.

Mitä tulee kouluväkivaltaan ja nuorten katuväkivaltaan, niin jos tilanteen sattuu näkemään niin siihen on sitten syytä mennä väliin. Jos näyttää pahalta niin soitto poliisiin ja ilmoitus tekijästä. Jos kyseessä on tuttu naama budo-salilta, niin ilmoitus seuran opettajille. Väkivaltaa ei tarvitse suvaita vaan siihen voi puuttua jos pääsee/ehtii väliin. Jokaisella on oikeus puuttua väkivaltatilanteisiin.

Tarkoitatko, että kusipään vetäjän oppilaskin on lopulta samanlainen kusipää kuin opettajansa? Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, joten tuollainen yksi yhteen katsantokanta on vähän hataralla pohjalla.
Joo, opettajan vaikutus on suuri, etenkin lapseen, mutta silti lapsesta ei satavarmasti tule mulkku jos se opettaja on mulkku. Silti kannattaa vähän katsoa millainen mies/nainen sitä lajia opettaa johon on lapsensa laittamassa. Mitä vanhempi ja kokeneempi opettaja on, sitä varmemmin lapsi/nuori saa asiallista ja tasokasta, henkisesti terveellä pohjalla olevaa opetusta. Jonkun Jeesustelijan/Buddha wannaben hihhulin hoteisiin ei kannata lastaan jättää, myöskään kaljun natsi-idiootin hoteisiin ei kannata lastaan uskoa. Opettajiakin on lopulta laidasta laitaan, kannattaa etsiä sopivaa opettajaa ja mieluummin asemansa vakiinnuttaneesta budo/ip-lajista.

"aikuisharjoitteluun?" Siis siihen vaiheeseen kun nivelväännöistä tulee tosia ja ne kuristukset otetaan mukaan hommaan. Junioriopetuksesta nämä puuttuvat siksi, että lapsen kehittyvä vartalo ei vielä kestä ihan mitä tahansa harjoittelussa. Itse asiassa noita "aikuisharjoittelun" tekniikoita pitäisi katsoa aikuisharjoittelussakin vähän harjoittelijan mukaan. Laitatko 172 cm pitkän ja 43 kg painavan tytön harjoittelemaan vaikkapa hijikimen osaeta "realistisesti"? Kaikki tekniikat eivät sovi kaikille ihan vain siksi, että ihmiset ovat vartalonsa kehitysasteen ja rakenteen puolesta erilaisia.

[ 27.04.2003, 13:26: Viestiä muokannut: kohai sepi ]

"Lapset saavat tietenkin pääasiallisen kasvatuksen vanhemmiltaan ja koulusta (toivottavasti) eikä dojolta. Kuitenkin monet lapset pitävät valmentajaa idolinaan ja kopioivat tätä niin hyvässä kuin pahassakin."

Hmm...Tuo kotikasvatus on muuten nykyisin liiankin usein vähän niin ja näin. Väkivaltaisesti tai itsetuhoisesti käyttäytyvän nuoren taustalta löytyy yleensä alkoholiongelma kotona, vaikeita traumaattisia kokemuksia tai täysi kurin puute mikä on johtanut tilanteeseen, jossa lapsi kokee, että hänestä ei välitetä. Nykyisin ajatellaan, että se kännykkä riittää kontrolliksi, vaan kun ei riitä. Nuoren syöksykierteen katkaisee sitten viimekädessä koulukuraattorin/terveydenhoitajan jälkeen lastensuojeluviranomainen tai ensin poliisi, syöksykierteen _ennalta ehkäisy_ kuuluu oikeasti kodille ja koululle yhdessä.
Päihdeongelmaisen (moniongelmainen nuori) taustalla on usein samoja tekijöitä, ei ole rajoja eikä kunnon kasvatusta, sitten liikutaan vielä huonossa seurassa ja ollaan yöt pois niin jopa pääsee syntymään jopa täysi huumekoukku. Kuka viheltäisi pelin poikki ajoissa?

Hyvät harrastukset on tärkeä turvatekijä lapsen/nuoren elämässä. Opettajat/ohjaajat/valmentaja näkee ongelmien olemassaolon mm. poissaoloina ja nuoren yleisilmeestä (pukeutuminen, yleinen ulkonäkö) ja henkisestä olotilasta. Harrastukset myöskin ennaltaehkäisevät ongelmien syntymistä ja harrastepiireillä on täten tärkeä vastuu myöskin nuoren/lapsen kasvatuksesta. Arvopohja, käytöstavat, suhtautuminen muihin ja sosiaaliset taidot yleensä opitaan kodin ulkopuolella.

Jotkut piirit tekevät jopa "etsivää työtä", eli mennään kadulle ryhmänä jotta tavoitetaan nuoriso ja lapset ja voidaan vahtia menoa, korjata vahinkoja ja ennaltaehkäistä väkivaltaa. Jollain lailla kotikasvatuksen puutteeseen on siis herättykin, yhteiskunnan aktiivinen osa tulee ongelmassa vastaan auttavasti. Itse ongelmien alkujuurille päästään sitten vain torjumalla ongelmien syntymistä jo etukäteen (mm. huumeidenvastainen taistelu, poliisityö, kotikasvatus, koulun yleissivistävä kasvatus.) Tasapainoinen nuori syntyy siten, että on rajat ja rakkautta, mutta myös oikeus vapauteen ja individualismiin.

"Niinkuin aina, näet asiat liian mustavalkoisina."

Tai sitten tuon kantani yksiselitteisesti esiin ja kirjoitan niin, että idioottikin ymmärtää lukemansa (ei koske siis sinua tuo kommentti, et ole idiootti).

[ 06.05.2003, 18:23: Viestiä muokannut: kohai sepi ]

Noin äkkiseltään tuntuisi, että vika on pikemmin oppilaissa kuin opetuksessa. Tosin tuon ikäisten puheisa tahtoo olla paljolti fantasiaa mukana.

Yleisön pyynnöstä ja mopon karkaamisesta käsistä johtuen off-topic-spin-off -jatko siirretty Sekametelisoppaan. Jos jonkun postaus hukkui matkalla niin sitten se hukkui.

Jospa tässä threadissä pysyttäis aiheessa.

[ 18.06.2003, 22:03: Viestiä muokannut: must1 ]

Ei.
Päiväkerhotoiminta erikseen, ei siihen budo(yms)seuroja tarvita.
Raha on aina rahaa, ikävä kyllä.

Ohjattu liikuntaharrastus lapsille/nuorille on (imho) yleensä aina hyvä harrastus, lajista riippumatta. Budolajit ovat hienoja (elleivät jopa parhaita ) liikunnallisia ja psyykkisiä harrasteita, varsinkin jos perinteiset suomalaiset liikuntamuodot eivät tunnu houkuttelevilta tai jos joukkuelajit eivät kiinnosta. Ja jos ei tunne suurta tarvetta kilpailuvietin tyydyttämiseen, niin junnuaikido on hieno homma.

Junnuaikidon tarkoitus (siinä missä muidenkin lajien) on edistää lajin harrastusta ja tuntemusta sekä luoda pohjaa ja siten edistää mahdollisesti pitkäänkin harrastavien henkilöiden kehitystä.

Junnuaikidon tarkoitus on antaa lapsille ja nuorille mukavaa ajanvietettä ja kehittää heidän fyysistä ja psyykkistä kehitystä. Tarkoitus on myös kehittää lapsen itsetuntoa ja -tietoisuutta, suvaitsevaisuutta ja antaa hyviä malleja elämään.

Junnuaikidon tarkoitus ei ole tuottaa seuralle taloudellista hyötyä, mutta karu tosiasia on, että monelle seuralla junioritoiminta on erittäin tärkeä osa taloutta ja olemassaolevan toiminnan ylläpitämistä. Ilman junnutoiminta monen seuran talous olisi erilainen... Mutta toivottavasti juniorit ja heidän vanhempansa kokevat saavansa antamalleen panokselle riittävän vastineen. Siihen mekin pyrimme.

Tässäpä oli hiukan ajatuksiani pitkästä aikaa...

Tulipa sopivasti tämä topicci esille. Tuossa viikonloppuna pohdin, että mahdatteko opettaa junnuaikidoa mitenkään "periaatelähtöisesti"? Vaiko pelkästään tekniikkoina? Seuratessani pikkuaikidokoiden tekniikkaa, tuli mieleeni enemmän hokutoryu kuin aikido noin suoritustavan kannalta.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Antti Sariola:
Tulipa sopivasti tämä topicci esille. Tuossa viikonloppuna pohdin, että mahdatteko opettaa junnuaikidoa mitenkään "periaatelähtöisesti"? Vaiko pelkästään tekniikkoina? Seuratessani pikkuaikidokoiden tekniikkaa, tuli mieleeni enemmän hokutoryu kuin aikido noin suoritustavan kannalta.

Marko vastailikin jo edellisessä viestissään tuohon:
"Junnuaikidon tarkoitus on antaa lapsille ja nuorille mukavaa ajanvietettä ja kehittää heidän fyysistä ja psyykkistä kehitystä. Tarkoitus on myös kehittää lapsen itsetuntoa ja -tietoisuutta, suvaitsevaisuutta ja antaa hyviä malleja elämään."

noin minäkin näen asian, kun siellä sunnuntaisin ja perjantaisin lasten kanssa touhuan. Tärkeintä on mielestäni tarjota junnuille nimenomaan mielekästä ajanvietettä ja kehittää lasten itsetuntoa. Ja jos siinä samalla joku oppii jotain aikidostakin niin se on vaan plussaa

Niille jotka on siellä jo useamman vuoden touhunneet ollaan sitten jo hiukan tarkempia. Näin minä ainakin asian näen

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Marjo V:

Lapsille voidaan budon avulla opettaa paljon. Ehkä niistä tärkeimpänä näen itsensä ja muiden ihmisten kunnioittamisen.

Mistä olet saanut käsityksen, että itsensä ja muiden kunnioittaminen olisi merkittävä osa - tai edes osa - budoa? Olisiko mahdollista, että nämä ominaisuudet saattaisivat kasvaa ihmiseen vahvemmin, jos häntä kannustettaisiin lapsesta alkaen omaehtoiseen oppimiseen ja asioiden katsomiseen monesta näkökulmasta?
Voisiko olla, että mahdolliset staattiset "näin tulee hyvä elämä" -kokonaisuudet aiheuttaisivat kokonaiskehitykselle enemmän hidastetta kuin etua? Myönnettäköön tosin, että suurehko osa ihmisistä seuraa nytkin "kokonaisedullista hyvepakettia" sen kummemmin kärsimättä...

Mutta niin...miten näkisit soturietiikan ja vihollisen tehokkaaseen surmaamiseen tähtäävän, erittäin totalitäärisen budo-ajattelun olevan hyvä nykypäivän junioreille? Eikö olisi edullisempaa heijastella tämän yhteiskunnan lähtökohtia, tietomääriä ja todellisuutta?

Luettavaa (vaihda "karate" tai "shotokan" -sanojen tilalle mikä tahansa kamppailulajin nimi): http://www.24fightingchickens.com/101/09_character.html

Ja samuraipuolelta: http://www.24fightingchickens.com/101/10_samurai.html

Jussi Häkkinen kirjoittaa
____clip____
Mistä olet saanut käsityksen, että itsensä ja muiden kunnioittaminen olisi merkittävä osa - tai edes osa - budoa?
____clip_____

Itse vastaan:

Olen kasvanut aikidoa treenatessa sellaiseen käsitykseen että osa aikidon (ja mikä ettei muunkin budon) arvomaailmaa on itsensä ja muiden kunnioittaminen. Mitä kritisoitavaa ja pahaa siinä on? Emme kuitenkaan elä enää samurai-ajan Japanissa, miksei käsitykset kaiken tuhoavaisuudesta voi muuttua.
Tottakai kaikki perustuu johonkin perinteiseen ja vanhaan, kaikki kunnioitus sille mutta minun oma käsitys aikidosta on rauhanomainen.

Kenties olisi pitänyt budon sijasta käyttää termiä aikido niin tältäkin olisi vältytty.

ja Jussi jatkaa

___clip____
Olisiko mahdollista, että nämä ominaisuudet saattaisivat kasvaa ihmiseen vahvemmin, jos häntä kannustettaisiin lapsesta alkaen omaehtoiseen oppimiseen ja asioiden katsomiseen monesta näkökulmasta?
____clip_____

Itse omassa junnuopetuksessa pyrin siihen että jokaisesta lapsesta kasvaa harjoittelun myötä yksilö ja he oppivat myös kyseenalaistamaan opetusta eli ajattelemaan omilla aivoilaan (heillä on siihen oikeus). Tasapäistämistä yritän välttää viimeiseen asti.

____clip
Voisiko olla, että mahdolliset staattiset "näin tulee hyvä elämä" -kokonaisuudet aiheuttaisivat
kokonaiskehitykselle enemmän hidastetta kuin etua?
____clip_____

Kato edellinen lause.... eihän kenellekkään voi sanoa että kun näin ja näin elät niin sinusta tulee hyvä ihminen (ja maailma pelastuu). Johonkin suuntaan (hyväksymään erilaisuutta, tasapainoon itsensä ja ympäristön kanssa, hyvään itsetuntoon jne) voi jokaista kasvattaa ja ohjata. Jokainen kuitenkin tekee oman valinna (toivon niin).

_____Clip_____
Mutta niin...miten näkisit soturietiikan ja vihollisen tehokkaaseen surmaamiseen tähtäävän, erittäin totalitäärisen budo-ajattelun olevan hyvä nykypäivän junioreille? Eikö olisi edullisempaa heijastella tämän yhteiskunnan lähtökohtia, tietomääriä ja todellisuutta?
_____clip_______

Niin, oma budoajatteluni ei ole tätä soturitekniikkaa ja tehokasta vihollisen surmaamista ja ihmettelinki että miten sait kirjoituksessani moisen kuvan. Vai oliko kysymyksessä sana budo, johon voidaan ankkuroida niin paljon asioita ja tunteita ja tietoja joita yksi ihminen ei koko elinaikanaan saa esille. Enkä ITSE ole kokenut tarpeelliseksi hirmusti tätä taustaa kaivellakkaan esille. Ja tämä näkemys on minun (ei kannata yleistää ja muuta liirumlaarumia)

Jokainen kokee budon (tai aikidon tai miten vain) omanlaisena ja jokaisen ihmisen kokemus on oikea (subjektiivinen näkemys). Tässä osa minun kokemastani aikidoajattelusta ja siitä miten aikidoa voi opettaa lapsille.

Marjo Väisänen
junioriohjaaja (aikido)

Budohan (ja bushido) nyt on karkeasti ilmaistuna oppi, jonka avulla satatuhantinen joukko ammattitappajia saatiin elämään niin, että yhteiskunta pysyi pystyssä. Sillä, mitä nykyään kutsutaan budoksi (siis henkisesti) ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä alkuperäisen budoideologian kanssa. Jotain on lainattu, jotain jätetty pois ja jotain keksitty itse.

Toisen maailmansodan aikaan japanilaisilla oli kovin erilainen käsitys siitä, mitä budo ja bushido pitävät sisällään. Sotakirjoista voitte lukea esim. Okinawan komentajan viimeisen viestin Tokioon. Siinä hän kertoo kuinka kaikkien sotilaallisten voitonmahdollisuuksien mentyä hän aikoo turvata bushidoon ja hankkia voiton komentamalla kaikki joukkonsa itsemurhahyökkäykseen, mikä sitten tapahtuikin ja ruumiita tuli kymmenin tuhansin. Budoideologia oli takana myös siinä oksettavan raa'assa kohtelussa, mitä japanilaiset harrastivat sotavangeille. Tällaisten esimerkkien valossa budoideologian ylistys ei niin iske.

Minusta tuntuu että budolajien kohdalla se on tavoite. Siis kasvaa paremmaksi ihmiseksi (ei ehkä "harrastamalla" mutta harjoittelemalla kuitenkin). Hassua että naivistisimmat lausunnot budosta olen lukenut nimenomaan jaappanilaisten kirjoottaminan. Mistähän se johtuu? Onkohan se budo siellä budon emämaassa jotakin muuta kuin mitä se täällä meillä on?

Siis, budoa ja bushidoa on käytetty hyödyksi ihmisten hallintaan ja manipulointiin mm. toisessa isossa tappeluksessa mutta ei kai se koko ideologiaa vesitä?

Aivan. Ja se että käsitys tuntuu naivilta johtuu kaiketi siittä että me emme elä siinä ympäristössä ja kulttuurissa.
Onko meidän käsitys sitte oikeampi kuin heidän? Jos heidän näkemystä käytettään niin silloinhan budohan tuntuu hienolta ja ettisesti oikealta metodilta junnuilla ja muillekkin.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Marko Törmälä:
Minulle on jäänyt hyvin mieleen lausahdus: "budon tarkoitus on kasvattaa harjoittajistaan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä". Tämän olen kuullut arvostetulta suomalaiselta opettajalta (useista eri lajeista opettaja-arvo/opetuslupa).

Miettikää sitä...

Haiskahtaa ihan Timo Purjolta tai Auvo Niinikedolta, kumpiko oli oikein?

Minusta tuo kuulostaa Jigoro Kanon hengentuotteelta.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Voice of Ambience:
Itse en käynyt armeijaa, se kun ei mielestäni edusta oikeanlaista Budo-ajattelua.

Nyt on kaikki kuultu.

Mutta jos Ueshibakin opetti Budon olevan enemmänkin sotimatta jättämistä. Mitä järkeä nyt on alkaa kiistelemään kyseisen sanan käytöstä miten milloinkin. On sama jos menisit Jussi yleistämään ihan minkä tahansa sanan tai ilmiön perusteella.

Vertaanpa hiukan:

Budo tarkoittaa raakaa tappamista ja kuolemista kyselemättä edes onko siinä järkeä. Perusteluna joku kertoi meille toisen maailmansodan lopussa Okinawan komentaja viestitti tekevänsä itsemurhaiskun. Siispä itsemurhaiskut ovat Budoa.

Keskiajalla roomalaiskatolinen kirkko murhautti ihmisiä roviolla vääräoppisuuden takia. Siispä Kristinusko kehottaa ihmistä tappamaan toisen ihmisen.

Palestiinassa fanaattiset agitaattorit saavat nuoria elämäänsäkyllästyneitä opiskelijapoikia tappamaan itsensä lisäksi myös monia sivullisia. Jihad siis merkitsee: `Tapa mahdollisimman monta niin pääset taivaaseen ja saat 70 neitsyttä'.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset sotilaat tappoivat kaasukammiossa miljoonia juutalaisia. Kaikki saksalaiset ovat siis murhamiehiä.

Budo saattoi tarkoittaa `soturin' tietä, mutta meillä suomessa taitaa olla osuvampi sana `sankari'. Ja kuten J.Karjalainen laulussaan totesi..

lainaus:Me ollaan sankareita kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan sankareita elämän
ihan jokainen

Tuo elämän sankaruus on se, johon Budo kuitenkin nykyään tähtää, ei sankarikuolema (marttyyrius) sotatantereella. Ueshiba taisi enemmän painottaa sitä elämään liittyvää sankariutta kuin tappamista.

Pitäs varmaan muistaa, että `do' (tie), ei ihan taida tarkoittaa, että se tie pitäisi keneltäkään katkaista.

Palaan vähän taaksepäin..

lainaus:Mutta toki on "kaunista", että ihmiset selittävät harjoitteluaan klassisilla "tästä kasvaa parempi ihminen" -argumenteilla. Budon kietominen ruusunpunaiseen pakettiin on osa tätä.

Jussi, mistähän mahdat olla saanut sellaisen kuvan, että elämässä pärjääminen, tai sen oppiminen olisi jotenkin kiedottu ruusunpunaiseen pakettiin. Kaikkihan me muutenkin jo tiedämme, ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista.

En ymmärrä miksi Budo käsitetään jatkuvasti tappamisena. Tappaminen (tai edes kuoleminen) ei ole mikään `tie', vaan siihen se tie (itsekunkin tappajan osalta) päättyy.