Aikidoseura Hokutokai

Minä olen luultavasti harjoitellut Aikidoa liian ip-lähtöisesti ja tunnustan ongelman vilpittömän rehellisesti. Harjoitustarkoitusperäni ei sitten edistä oppimista yhtään. Toisaalta Jeesus-Aikidokaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, suoraan sanoen olen pudonnut tieltä ja pahasti. Nyt aion yrittää palata aloittelijan asemaan harjoittelun kanssa, ehkä vielä pääsen kiinni Aikidon harjoittelun oikeasta päämäärästä...tai sitten en ja silloin vaihdan lajia kokonaan.

Marraskuun puolella aloitan Aikidon uudelleen, jätän vyökokeeseen menemisen idean kokonaan sivuun tässä vaiheessa ja menen joulun jälkeen alkeiskurssille uudelleen. Uusi alku voi auttaa jäsentämään omaa asennettani harjoitteluun ja ehkä onnistun työntämään ip-päämäärän lopulta sivuun ja näin pääsen keskittymään yksin harjoitteluun sen harjoittelun itsensä vuoksi. Kai se on sitten sitä oikean asenteen harjoittelua. Mene ja tiedä.

Kuullosti siltä että kaiken kirjoittamasi keskellä loppujen lopuksi ihmettelit omaa treenailuasi joten tässäpä joitain ajatuksia ja tarinoita joita voi pyöritellä päässä.

Viime viikolla minulla oli aika rankasti töitä ja perjantaina treeneihin lähtö tuntui todella vaikealta. Ajattelin kuitenkin vääntäytyä paikalle vaikka lähtiessä fiilis oli maassa ja tuntui että jos selviän loppuun nukahtamatta niin hyvä homma. Odotukset tekniikoiden onnistumisen suhteen olivat siis aika lailla nollassa. Kuitenkin sain pidettyä todella hyvän ja rennon vireen jonnekin treenien puolivälin paikkeille katkeamatta ja treenien lopussa oli selainen tunne että samanlaista en ole ihan äsken kokenut. Tuli vaan mieleen että silloin tällöin kannattaa yrittää olla odottamatta liikaa harjoittelulta ja vain keskittyä harjoittelemaan ja kokea se mitä tapahtuu. Ja jos tähän pystyisi useammin kuin kerran parissa vuodessa voisi harjoittelu saada aika lailla enemmän sisältöä.

Jee, tasapaino pitää löytää teorian ja käytännön välille. On tietty hyvä tietää lajien historiasta koska sitä kautta voi selvitellä itselleenkin että mitä oikeastaan harjoituksissa tekee. Jos kuitenkin tuntuu siltä että ei osaa tekniikoita riittävän hyvin on ratkaisu aika helppo: lisää treeniä. Turha osaamattomuuttaan on jäädä koneen ääreen murehtiimaan, sen kun marssii tatamille ja alkaa vääntämään. Ja pitää antaa itselleen aikaa oppia. Jos ei muuta keksi niin käy tekniikoita läpi vaikka vyökoevaatimusten mukaan. Saa siitäkin jotain edistymisen tunnetta kunnes ehkä kiinnostuu muustakin kuin tekniikoiden määrällisestä "osaamisesta".

Jos Tuolla Ulkona tuntuu olevan paikkoja joihin ei uskalla mennä, lienee niistä parempi pysä poissa. Turha kai hankaluuksiin on tieten tahtoen hankkiutua. Itse koen aikidotreenauksestani olevan Tositilanteessa suurin piirtein saman verran hyötyä kuin sulkapalloharrastuksesta. En siis koe treenaavani itsepuolustusta, mitä se sitten onkaan, vaikka toisaalta en kyllä koe harjoittelua minään pelinäkään. Jeesustelusta en osaa sanoa, aikidotekniikoiden "toimivuus" on sidoksissa treenaustapaan. Tykkään ajatella treenaustapahtumaa Erkin joskus tällä foorumilla luonnehtimana laboratoriona, jossa luodaan tilanteita joisssa sitten voidaan harjoitella erilaisia asioita. Ja vaikka en koekaan olevani kovin katu-uskottava, uskallan silti käydä ostamassa lauantaiaamuna klo. 4.20 paikalliselta grilliltä makkaraperunat jos niikseen tulee.

Ja loppukevennykseksi lainaus Kauko Röyhkän uudelta levyltä kappaleesta Pieni mies:

lainaus:Pieni mies salilla takoo painavaa säkkiä hikisenä,
pudottaa kenet vaan, paras varoa.
Pieni mies rankaisee jokaista joka aukoo päätänsä ja
katu on hänen valvonnassaan.

Mies on niin pieni, mies on niin yksin, ei yhtään vastustajaa.
Mies on niin pieni, mies on niin yksin, hän vahtii autiota asfalttia voittajana.

Siinäkö sitten tavoitetta??

Jukka

P.S. Sori, tuli pitkä.

Ummmm ... en tiedä vastaako tämä Sepin kysymykseen mutta yritetään.

Pelko ja turvattomuuden tunne ovat ihan ihmisen tunneskaalan peruskamaa, ja ovat hyviä siinä tarkoituksessa mitä ne palvelevat. Siis varoittavat vaarasta ja ohjaavat ihmistä suojelemaan itseään. Jos pelko/turvattomuus lyö yli, on ylimitoitettua ja jatkuvaa, siinä määrin että se häiritsee elämää ja estää mielekästä toimintaa, puhutaan (kliinisen psykologian parissa) jonkinasteisesta mielenterveyden häiriöstä. Pointsini on kuitenkin se, että pelko (ja koko muu tunnearsenaali) kuuluu ihmisen elämään. Omien tunteiden kanssa on opeteltava elämään, ei pyrkimään niistä eroon. Tunteiden pakonomainen hallinta ja kieltäminen vain pahentavat tilannetta. Tunteiden käsittely ei kuitenkaan tarkoita niiden vatvomista ja rypemistä.

En tiedä auttaako budo käsittelemään turvattomuutta paremmin. Ehkä. Itse tulin aikoinani aloittaneeksi aikidon raiskaus/pahoinpitely-yrityksen seurauksena. Olen kokenut elämässäni aika paljon fyysistä uhkaa ja tämä tapaus oli viimeinen tikki. Päällimmäisenä minulla oli lähinnä ajatus siitä, että minun täytyy opetella puolustamaan itseäni, tehdä asialle jotain. Ottaa vastuuta omasta turvallisuudestani siinä määrin kun sen voin tehdä. Absoluuttisesti en voi taata mitään. Ratkaisevaa oli mielestäni se, että pyrin tekemään asialle jotain, en pyrkimään pelostani eroon.

Aikidolla on ollut monia hyviä vaikutuksia, itsetunnon kasvu, itseensä tutustuminen, heikkouksien hyväksyminen ja niiden kanssa työskentely, ehkä sitä luottoa itseen ja kykyynsä puolustaa itseään on myös tullut lisää. Sinänsä jokin muu budolaji olisi voinut tarjota tien tehokkaaseen itsepuolustukseen nopeammin (?) mutta ihastuin aikidoon ikihyviksi kun näin ja luin siitä. Minun kun pitää tehdä kaikki vaikeimman kautta Jos nyt joutuisin päällekarkauksen kohteeksi, niin surutta tökkäisin silmiin tai potkaisisin sukukalleuksille (siis jos en menisi lukkoon tai pääsisi pakoon muuten), eli en usko että aikidon tekniikoista olisi minulle suoranaista apua ip-tilanteessa. Sen sijaan olen ajatellut että tässä vaiheessa harjoittelusta jää kuitenkin ehkä jonkinlaista tatsia siihen, että miltä tuntuu kun joku hyökkää tai ettei jää hoopona seisomaan kun tartutaan kiinni. Toisaalta väkivallanuhka/ahdistelutilanteissa minulla on aivan eri matriisi käytössä tuolla aivokammioissa, siis tunne ja asenne on ihan erit kuin treeneissä. Ja aina jää kuitenkin jäljelle mahdollisuus että kohtaa ennenaikaisen kuoleman jotenkin muuten, vaikka autokolarissa tai liukastuu ja lyö päänsä.

Olen varmaan vieläkin vallan mahdoton pelkuri. Minua ei saisi kirveelläkään (tai ehkä vain sillä ) Helsingin rautatieaseman liepeille öiseen aikaan. En mielelläni hortoile missään autiossa paikassa yksin yöllä, enkä humuavan nuorisojoukon keskellä perjantai-iltana. Tietyssä mielessä pelko on kuitenkin tervettä, jos on oman kokemuksen kautta oppinut että pahoja asioita voi tapahtua. Maailma on silloin osoittautunut vaaralliseksi.
Aikidosta haen kuitenkin ennemminkin mielen tyyneyttä, hyvää mieltä ja itsensä kohtaamista "pienenä ihmisenä" kuin silkkaa itsepuolustustaitoa.

Olkoon vaan kuinka klisee ja lattea sanonta, mutta minusta "rohkeus ei ole sitä että ei pelkää, vaan sitä että voittaa pelkonsa".

must1: Minna sitten poisti tuplapostauksensa samaan aikaan kun itse poistin

[ 30.10.2002, 14:04: Viestiä muokannut: must1 ]

Elämästä ei välttämättä selviä ilman pelon ja turvattomuuden tunnetta vaikka olisi millainen ip-sankari tahansa. Itseasiassa minusta tuntuu hieman naivilta pelätä jotain kadulla kävelyä ja touhottaa siitä ja ja sitten kokea olevansa jotenkin turvassa jos luulee kykenevänsä puolustamaan itseään.

Kun kyllä se kuolema koskettaa kaikkia ja tulee tässä maailmassa kohtuullisen harvoin nyrkin tai puukon muodossa. Ehkä sellainen "henkisesti kasvanut" ihminen olisi sellainen joka osaa olla murehtimatta turhia kun murehtimisen aihetta ei ole, elää sitä elämäänsä niin hyvin kuin taitaa ja lopulta kohdata ne haasteet, pelot ja surut hyväksyen ja tyynesti. Hölmöltä tuntuisi, jos siihen tilaan pääsisi parhaiten ja ainoastaan olemalla kylän kovin tappelija. Vaikka oon kuullu huhuja että joissakin tilanteissa tuommoseen tyyneyteen pääseminen vaatii sen että on tuolleen henkisessä mielessä kohtuullisen kova luu.

Vaan vaikuttaako se reenailu tuommoseen muutokseen ja jos niin miten ja miksi?

Minulla on vähän semmoinen intuitiivinen käsitys että vaikuttaa, vaan nyt rupes jotenki väsyttään ja katon jos jaksaisin miettiä sitä ehkä joku toinen päivä.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Jaakko T. Meriläinen:
Elämästä ei välttämättä selviä ilman pelon ja turvattomuuden tunnetta vaikka olisi millainen ip-sankari tahansa.

Onko yleensäkään toivottavaa pyrkiä säästämään ihmisiä pelolta, epävarmuudelta, kivulta ja kuolemalta? Eivätkö niiden tuottamat psyykkiset ongelmat ole pikemmin luonnottomissa olosuhteissa kasvaneen tarhaeläimen sairaita reaktioita, kuin normaalia, ihmiselle luontaista käytöstä? [/QUOTE]

Minusta pelolta ei voi säästyä, eikä ole tarkoituksenikaan. Mikään dogma, kuusi ipo-koulutettua rottweileriä, haarniska tai Jet Li ei voi tuoda ikuista ja 100% turvaa. Ip-taitojen kehittäminen voi kuitenkin antaa rohkeutta ja luottamusta toimia siinä pelottavassa tilanteessa, että pystyy kauhultaan toimimaan. Ja jotkut asiat saattavat tulla selkäytimestä jatkuvan treenaamisen myötä. Minulle ei ip ole treenaamisen itsetarkoitus, eikä aikidolla ole (minulle) vasittua päämäärää. Tärkeintä on matkalla oleminen, ei se että saa hakaman ja danin ja kaataa jengiä kuin pipoa.

En tiedä miten saavutetaan tuo onnellinen olotila, että elää päivän kerrallaan ja murhetii murheet silloin kun ne tulevat. Ehkä teitä on useita. Vastaus lienee jossakin itsetuntemuksen, itseluottamuksen ja oman pienuutensa myöntämisen liepeillä. Ja että osaa ottaa hetkestä kiinni. Ja mitä tulee väkivallan uhkaan, niin parasta olisi että varustautuu niin hyvin kuin taitaa (mieli (mushinko se oli?) ja keho) mutta muistaa että on muutakin elämää! Tuleepa muuten jotenkin tässä kohtia mieleen tuo reeneissä paljon mainostettu rentous . Sitä samaa rentoutta kai voisi sovittaa omaan elämään, eikä ottaa turhia paiseita ...

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Mikael Erkkilä:
Jaha, ny oon ollu tarpeeksi pitkään hiljaa ja työ ootta saannu keskustella ihan rauhassa

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Minna Kynsilehto:
Ja jotkut asiat saattavat tulla selkäytimestä jatkuvan treenaamisen myötä. Minulle ei ip ole treenaamisen itsetarkoitus, eikä aikidolla ole (minulle) vasittua päämäärää. Tärkeintä on matkalla oleminen, ei se että saa hakaman ja danin ja kaataa jengiä kuin pipoa.

Ja toisaalta: Oletko edes matkalla jos et tiedä minne olet menossa?

Niin, sehän voi olla että mie haahuilen vaan Mutta taas toisaalta: kuinka moni tietää minne on menossa? Tai jos tietävät, viekö se tie mille ovat alkaneet sinne mihin on matkalla? Toistaiseksi olen sitä mieltä että tietä voi alkaa seuraamaan vaikka ei tiedäkään minne se johtaa. Kas, nojatuolifilosofiaa Suhteessani aikidoon se tarkoittaa että en pidä sitä yksiselitteisenä välineenä jonkin tavoitteen saavuttamiseen. Kyllähän mie hakamaa kohti kilvoittelen (kun tuo graduilu vaan lakkaisi nakkomasta kapuloita rattaisiin ), mutta en sanoisi että tavoitteeni ovat tärkeämpiä kuin niihin pyrikiminen, matkalla oleminen. Ooh, olenpas taas leväperäinen ...

Sepi: Hassua, mutta aiemmat ikävät kokemukseni saattoivat pelastaa minut pahemmalta, olen tullut niin epäluuloiseksi. Epäilyni ansiosta osasin olla varuillani. Kyllä siitä jälki jää, mutta senkin kanssa oppii elämään.

Tulee muuten mieleen, että eräs miekkamestari lähetti oppilaansa Tokion Sensojiin mietiskelemään, ymmärtääkseen mikä on tärkeintä miekkailutaidossa. Oppilas vietti temppelillä pitkän aikaa, ja vasta juuri ollessaan lähdössä, turhautuneena kun ei ollut saanut mitään oivallusta asiasta, hän huomasi Kannonin patsaan vierellä kalligrafian: Pelottomuuden antaja.

Asioiden selkeän näkemisen mahdollistavaa pelottomuutta tavoitellessa tarvitaan´, todellakin, asennemuutos. Ei enää "minäminäminäminä ja oma napa". On nähtävä laajemmin. Tekniikan (ruumis) lisäksi on hallittava myös mieli.

Ja juuri tämän vuoksi kautta koko budon/bujutsun historian on taistelutaitojen lisäksi harjoitettu myös erilaisia henkisiä (meditaatio)taitoja.

Pelko on aivan väärä lähtökohta itsepuolustuksen oppimiselle.

Itse en juurikaan pelkää joutuvani vaikeuksiin öisillä kadulla - harvoinpa siellä haahuilenkaan muutoin kun treenien jälkeen, ja silloinkin selvin päin . En kuvittele yhtään mitään, mutta pidän silmät ja korvat auki. Koskaan en voi olla varma siitä, että selviän kaikesta, mutta yhtä jos toista olen sentään jo oppinut vuosien kuluessa, joten täältä pesee/härifron tvättas!

Ja uskonpa juuri tämän rauhallisen ja varman asenteen (henkisen kasvun tulos vai ei?) vaikuttaneen osaltaan siihen, etten tuossa taannoin joutunut tappeluun, vaikka toinen osapuoli siihen valmis olikin...saapa nähdä sitten taas seuraavalla kerralla.

Jep.. Alussa minullakin oli kovasti "pikkuvammoja". Suurin vaiva oli hartia- ja yleensäkin selkäkivut. Nämä johtuivat suuriltaosin "väärin tehdyistä" Ukemeista. Nyttemmin kun harjoittelua on takana vajaa vuosi ei nuo ongelmat ole vaivannu.
Minäkin sain murtuman varpaaseeni taannoin ja osasihan se olla kipeä (Omassa saunaillassa ei harjoituksissa...). Mutta on se kumma miten sitä tuli lähdettyä harjoituksiin Buranan avulla.. tosin useasti piti istua tatamin reunalla katselemassa kun ei enää pystynyt käveleen.
Hmm.. on kai se jonkinmoista hulluutta kun loukkaantuneena lähtee harjoituksiin mutta olen minä ennenkin hurahtanut johonkin harrastukseen, josta ei malta olla pois päivääkään...
Tälläiset murtumat kuitenkin kannattaa ottaa vakavasti, koska jos ne parantuvat väärin, siitä voi olla tulevaisuudessa iso haitta.. Kyllä niihin harjoituksiin kerkeää myöhemminkin - ei ne lopu ihan lähitulevaisuudessa (Vai loppuuko!!??)..

Tyydyttävä taso tekniikassa = että ei olisi ainakaan siitä tai siinä kiinni.
Varvashan se oli: niin oli, mutta kun aikansa varoo varvasta/kautta oikeata jalkaa liikkuessa, niin selkä oirehtii ja jäykistyy.
Oheisharjoitteet: kävely, pyöraily, lihaskuntoa parantavat liikkeet, harkkojen muistelu. Tulevaisuudessa halkojen teko pystymetsästä puupääpokalla ja kirveellä. (En ole vielä aivan varma tähtäänkö loppujen lopuksi mottimestaruuteen vai Aikidomestaruuteen)
Lepopäivistä: Rasitus ei paranna kuntoa (=suorituskykyä) vaan lepo, joka seuraa rasitusta. Oletteko kuulleet amatöörimaratoonarista, joka olisi hyvässä kunnossa maalin saavutettuaan. Olen siis samaa mieltä palauttavien päivien merkityksestä. Nyt niitä tässä tuleekin aika kasa. Voisikohan niitä yrittää jotenkin säilöä vastaisen varalle.
Opinkohan minä koskaan kuuntelemaan itseäni: minä olen sellainen itsekseen haastava ukonturilas. Niin paljon haastan, että en tahdo joutaa kuuntelemaan (itseäni). Olisikohan hyvä oppia kuuntelemaan muitakin itsensä lisäksi.

Lämmin kiitos kommenteista. Ei kuitenkaan viedä tätä palstaa tällä henk. koht moka -teemalla aivan metsään.

Kiitos edellisestä kommentista. Kyllä kuntoni on nykyisellään huono. Mutta huonokuntoinenkin (etenkin) ajautuu melko pian ylirasitustilaan, jos harjoittelee liikaa, unohtaa jouduttaa palautumista rentoutumisella ja laiminlyö paluttavat päivät ja palauttavat harjoitteet. Kun kunto sitten on niin sanotusti teräsbetonia, niin silloin se vasta huono on. Mies on harjoitusjäykkä, ylirasittunut myös hengeltään eli äreä. Siihen poikkipuolinen sana niin puolinaista, räjähähtävää ja murtavaa tekniikkaa kokeillaan lähimpään suunpieksäjään. Ollaan lööpeissä ja ollaan... . "Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua," sanoi taannoin eräs Törnin porukassa taistellut veteraani. Laajentaisin tätä niin, että ei pidä provosoitua treenaamaan liikaa. Toisaalta eteneminen hidastuu, jos treenaa aivan liian vähän. Vai onko tässäkin niin, että liika on aina liikaa, mutta kohtuus liian vähän eli Bodoon voi muodostaa riippuvuussuhteen. Silloin olisi taannuttu siitäkin itsetunnon kehituksen tilapäisen tai pysyvän häiriötilan tasosta, josta lähdettiin kasvun tielle, kun päätettiin tehdä asialle jotain. On se kyllä niin, että alussa harjoitukset jumivat, oli laji kuin laji. Kasvun merkkeinä pidettäviä rentoutta ja "levitointia so. itsestä irti -tunne" olisi kai tarjolla myöhemmin. Ainakin näin oli juoksemisen harjoittelussa. Mutta Harmoonisen Voiman Tiellä ei pidäkään juosta. Siihänän pianaikaa lyö varpaansa Tien kiveen ja sitten on sekä varvas että päkiä mustana.

Olen Antti kanssasin niin yhtä mieltä, että eihän tästä fysiikan hoidosta synny edes väittelyä.
Henkisyyden tarve tulee minulla siitä, että ensimmäiset haavat vuolin puukolla sormiini neljän vuoden iässä. Kymmenen iässä hipaisin jo kirveellä peukalon hankaseeni niin, että arpi näkyy nytkin. Myös pitkä ja lyhyt pyssy ja niiden käyttö ovat ydinjatkoksessa (esim. RK-62:lla tienasin taannoin kolme vuorokautta kuntsaria vaivatta, RK 3:n enkka 95 pojoa, pienoispistoolissa molempiin tauluihin 50 harkoissa). Mitäpä aseiden käyttöön tulee esim IP-tarkoituksessa, niin ei käy minun pirtaan. Harjoittelen, että en ensi kummassa mainittuja vehkeitä tarvitsisi. Pelko, kateus, mustavöiden idolointi ja ahneuskin työntävät eteenpäin. 'Ilon hetki myös helkkyvin riemuineen', kun on taas jotain oppinut.

Tässä puhutaan nyt kuitenkin ihan eri harjoitusmääristä. Ilman muuta Viren ja kumppanitkin treenasivat paljon enemmän kuin kolmesti viikossa.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Antti Sariola:
Tässä puhutaan nyt kuitenkin ihan eri harjoitusmääristä. Ilman muuta Viren ja kumppanitkin treenasivat paljon enemmän kuin kolmesti viikossa.

No mutta pointti on Sepolla ihan oikea. Kannattaa lopettaa aktiivinen ura tai kilpaura huipulla tai silloin kun vielä on kunnossa vaikka ikää alkaa olla päälle 20 vuoden. Kukaan ei ole teinin vartalon suorituskyvyssä ikuisesti ja jo vähän yli 20-vuotiaana se huippu alkaa jäädä taakse, edessä on lähinnä hidas ja pitkä alamäki.
Esimerkiksi minä olen kohta 23 vuoden iässä, eli missään urheilulajissa ei ole enää asiaa huipulle (ei sinänsä, en aikonutkaan huippu-urheilijaksi), tässä iässä liikunnan merkitys alkaa olla nykyisen kunnon pientä parantamista ja toisaalta ylläpitämistä terveydestä nyt puhumattakaan.
Eli meikeläisen ei kannata elätellä toiveita esim. musta vyöstä jossain lajissa enää, tähtäyspisteen tulee olla huomattavasti alempana.
Vartalo muuttuu vanhetessaan, siihen pitää sopeutua.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt must1:
Ei oo iästä eikä kropasta kiinni tuo, vaan siitä ettet halua mitään treenata ja mussutat vaan koko ajan. [/QB]

Niin. Elämäntilanne ei juuri nyt mitenkään suosi treenaamista, eikä todella ole kiinnostustakaan. Ensinnäkin joudun tekemään seuraavan kolmen kuukauden sisään kaksi muuttoa (ensin turkuun ja sitten takaisin Loimaalle.) ja toiseksi en ole löytänyt lajia jota haluaisin treenata. Gaeshido osoittautui keskeneräiseksi tekeleeksi, KravMaga olisi muuten napakymppi, mutta kun on aivan liian kallis opiskelijabudjetille (minä en maksa 1500 jostain intensiivikurssista) ja aikido ei enää tule kysymykseenkään eikä vain siksi, että en sitä itse halua harjoitella.

Ja joo, motivaatio todellakin on ollut nollissa lähinnä siksi, että koin aikidossa niin maan totaalisen epäonnistumisen koska ostin väärän tuotteen ja sitten vielä arvosteltiin siitä, että tajuaa harjoittelevansa väärää lajia oman tavoitteensa saavuttamiseksi. Miltä sinusta Must1 tuntuisi jos tilaat Porchen, mutta saatkin paketista Ladan? Varmaan tuntisit tulleesi petetyksi.

Lähin realistinen laji olisi joku käytännöllinen tehonsa säilyttänyt jujutsu tai se Häkkisen treenaama wanha karate, mitä sitäkään ei ole sen enempää turussa kuin Loimaallakaan. Ja joo, en halua treenata treenaamisen vuoksi jotain judoa, han moo doa tai muuta lajia josta ei ole käytännön hyötyä. Mietipä Must jos kysymys olisi vaikkapa palotorjunnan harjoittelusta. Et varmaan menisi harjoittelemaan palotorjuntaa lajiin jossa opetetaan henkistä palotorjuntaa tai huonoa palotorjuntaa, vaan menisit harjoittelemaan palotorjuntaa kunnon palokuntaan. Minä haluan löytää sen kunnon palokunnan, eli rahoilleni vastinetta. Onko sinun mielestäsi aidosti väärin, että joku etsii ihan oikeasti käytännöllistä lajia?

Minua ei tasan kiinnosta osata kumartaa kauniisti siinä tilanteessa kun joku somaliählämi tulee seuraavan kerran puukottamaan tai sosialisoimaan omaisuuttani/tappelemaan tappelun vuoksi. Minä haluan voida pelastaa perseeni ja mieluiten nopeasti sekä tehokkaasti. Mikä siinä on niin päin persettä, että joku haluaa KÄVELLÄ RAUHASSA !???
Joku Aikido ei vastaa oman hengen pelastamisen tarpeisiin, sen sijaan esim. KravMaga vastaa, arvaapa must miksi? - Siksi, että KravMaga antaa ihmiselle kaikki mahdolliset voimankäyttökeinot, mukaanlukien toisen tappaminen tarpeen vaatiessa. Mutta kun Aikidokat eivät ikinä voi myöntää, että yksilöllä on oikeus puolustaa itseään tarvittaessa täsmälleen yhtä alhaisin keinoin mihin se mahdollinen hyökkääjäkin alentuu. Väkivaltaan vastataan tarpeen vaatiessa siis väkivallalla. Ja kysymys on myös voimatasapainosta. Jos on olemassa uhkakuva niin siihen on myös olemassa vastaus. Eli väkivallan vaaran vastaus on itsepuolustuskyky. eikö olekin pasifistista? Kysymys ei le tappeluun valmistautumisesta vaan tappelun uhan eliminoimisesta. "Jos haluat rauhaa valmistaudu sotaan" Enkä nyt muista kuka tuon viisauden alunperin päästi suustaan.
Sotaankin voi valmistautua monella tapaa. Yksi mahdollisuus on kohdata konflikti ja toinen tapa on juosta karkuun konfliktilta. Kumpikin tapa toimii jossain tilanteessa ja on hyvä hallita molemmat tavat ottaa konflikti vastaan. Voimakäyttö on aina riski ja joku voi loukkantua, milloinkahan pumpulissa eläneetkin tajuavat sen. Minä olisin voinut loukkantua vakavasti vain siksi että muutama somalipaska olisi saanut elämänsä tarkoituksen täytetyksi. Pitääkö olla rikoksen uhri jotta laki täyttyy? Pitääkö noudattaa Jeesuksen ohjetta ja kääntää toinenkin poski? ei. Voi joko taistella tai juosta, jokainen miettii tilanteen alkaessa itse. Ja jos joutuu tappeluun niin voi joko voittaa ta hävitä ja häviö voi merkitä muuttoa hautuumaalle. Mieluummin joku muu kuin minä.

[ 13.05.2004, 15:17: Viestiä muokannut: tresspasser ]

Ja muutama v.. kuittailu poistettu välistä, yritetään itse kukin rauhoittua.

lainaus: Mikä siinä on niin päin persettä, että joku haluaa KÄVELLÄ RAUHASSA !???

Ei sitten niin mitään. Mutta haluatko sitä todella?

Harjoittelun nousujohteisuudesta vielä - parhaat tulokset saataneen harjoittelemalla aivan ylikunnon rajalla, sen molemmin puolin, mutta sitä ei juurikaan voi suositella jatkuvaksi käytännöksi.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Kurasshiki:

lainaus: Mikä siinä on niin päin persettä, että joku haluaa KÄVELLÄ RAUHASSA !???

Ei sitten niin mitään. Mutta haluatko sitä todella?

Haluan, todella. Minun mielestäni ei ole kohtuuton vaatimus vaatia oikeutta elämään ja terveyteen, mutta meillä suomessa on valitettavasti niin, että jos joudut hyökkäyksen kohteeksi ja puolustaudut niin turpaan tulee sitten raastuvassa, eli linnaa tai sakkoja riippuen montako luuta vastapuolelta murtui/hammasta meni. Eduskunnan mielestä loukkaantunut hyökkääjä on kalliimpi lysti kuin kuollut väkivallan uhri, siksi voimassa on ihmisoikeuslainsäädäntö joka kieltää pahoinpitelemästä esim. raiskaajaa. Mietipä sitä, että joku 13 wee tyttö joutuu jonkun karvaisen ___ raiskaamaksi ja onnistuu lyömään raiskaajaa vaikkapa kivellä päähän. Tulee syyte ja varmasti vaikka tyttö puolustaa oikeuttaan koskemattomuuteen. Toisinsanoen lain käyttö on perseestä.
Minun mielestäni KravMagan lähtökohta on lakiin verrattuna oikea: ensin leivotaan hyökkääjää turpaan ja sitten vasta mietitään seurauksia. Miksi pitäisi kunnioittaa väkivallantekijän oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen? Anders Holm tarjoaa puukkoa ratkaisuksi, eikä ole huono sekään vaihtoehto siihen nähden että jos ei onistu puolustautumaan tai on liian kiltti, niin voi joutua muuttaman arkkuun. Minä en halua muuttaa arkkuun vain siksi, että laki on mikä on enkä ole halunnut enää sen jälkeen kun ITSE JOUDUIN VÄKIVALLAN UHAN KOHTEEKSI. Viimeistään sitten tajuaa elämän arvon kun itse meinaa sen menettää ja minä nyt haluan pelastaa perseeni tarvittaessa vaikka lyömällä sillä perkeleen kivellä päähän jos vielä joskus joku ___ ___ tulee toteuttamaan oikeuttaan toimeentuloonsa minun taskuilleni tai käymään pyhää sotaa noin muuten vaan puukottaakseen. Minussa on vissiin sen verran ___ verta, että katson olevani oikeutettu kulkemaan rauhassa ja elämään elämäni vaikka on olemassa väkivallan uhka. Eikä minun tarvitse laittaa itseäni edes likoon siksi, että täyttäisin Suomen lain. "Suomessa asiat hoidetaan neuvottelemalla." joo, minä en neuvottele kenenkään kanssa omasta oikeudestani elämääni, omaisuuteeni ja terveyteeni. Joko juoksen tai jos epäonnistun niin minulla on jumalauta oikeus tarvittaessa veivata viholliseni kiikkuun jos nikseen tulee.

Joku aikidoka ei ikinä tajua mitä on joutua oikeasti vaaraan kun maailmankuva on sitä, että
O-Sensei on itse Buddha ja maailmassa vallitsee seesteinen rauha. Se rauha ei ole olemassa, kadulla vallitsee pimeys ja sotatila, jossa jokainen voi olla uhri. Madridissa kuoli 200 ihmistä silmittömän väkivallan uhrina. Sekö on velvollisuutemme? Käsittääkseni ei, meillä jokaisella on oikeus opetella puolustamaan elämäämme ja toteuttaa se puolustus myöskin tilanteessa jossa se on vain pakko. Sen sijaan jokainen päättäköön itse miten paljon osallistuu koko yhteiskunnan puolustamiseen/sotimiseen, se ei kuulu millään lailla itsepuolustuksen piiriin.

Reaaliteettien tajuaminen on hyväksi, yksi reaaliteetti on se, että jokainen on kuolevainen. Minkä arvoinen elämänne teille itse kullekin on? Minulle tämä yksi elämäni on korvaamaton, enkä tasan aio menettää sitä turhan takia. Pelko ja puhdas viha (toisia ihmisiä tai tiettyä ihmisryhmää kohtaan) ovat siitä hyvä yhdistelmä, että ne pitävät yllä taistelutahtoa taistella elämästä ja korjata vääryyksiä.

Edit must1: (No, näätte itsekin)

[ 13.05.2004, 22:23: Viestiä muokannut: must1 ]

Aloittajalta lainattua alustusta:
"Opimme voittamaan pelkomme, epäilyksemme ja estomme ja sen sijaan nautimme elämisestä ilman jatkuvia kaihertavia pelkotiloja jotka estävät meitä saavuttamasta tavoitteitamme."

Tässä iässä ajattelee jo loppuaikaa eikä siihenkään vielä pysty aivan pelottomasti suhtaumaan. Isoisäni oli dementoitunut enemmän ja vähemmän kymmenen viimestä elinvuottaan vaikka oli fyysisesti suht. voimissaan. Nyt jos minulle kävisi samoin ja atemit olisivat ydinjatkoksessa eikä kuorikerroksessa ja dementian lisäksi pukkaisi päälle vähän vainoharhaa niin viettäisinkö viimeiset vuoteni lepositeissä tai pyöreässä lukitussa huoneessa?

Sami sanoo paljon tuossa edellä. 99 prosenttia vahingoittamistarkoituksessa kohti tulleista nyrkiniskuista olen kohdannut kohdannut alle 20-vuotiaana ja siitä määrästä 90 prosenttia alle 10-vuotiaana. Nyt olen 48. Eli identiteetillä on oma merkityksensä. Harjoitus (esimerkiksi kirkossa käynti) kehittää identiteettiä. (Ei silti ehkä kannata käydä joka päivä kirkossa ellei ammattina ole suntio.)

Minä en oikeasti tunnista asuinmaatani tresspasserin teksteistä. En, vaikka kuinka ajattelen. Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista, eikä vakavia puutteita kansalaisturvallisuudessa ole.

Useimmat näkemäni väkivaltatilanteet ovat olleet kahden syntyperäisen suomalaisen välillä. Pari hassua kertaa olen nähnyt maahanmuuttajien sekaantuvan tilanteisiin. Pidän tätä tilastollisena selvyytenä, enkä sen kummemmin syyllistä maahanmuuttajia asiasta.

Ehkä monikulttuurisuus ja hyvinvointivaltio on aivopessyt minut olemaan näkemättä todellista tilannetta. En taida kuitenkaan ihan heti uskoa tätä.

Olen toki - siinä missä moni muukin - joutunut väkivaltatilanteisiin ilman omaa syytäni. Tästä en syytä poliisia enkä valtiovaltaa. Mätiä omenia mahtuu joukkoon - vaikka joukkoa olisi niinkin vähän kuin Suomen väkiluvun verran.

Yhdysvaltoja en kelpuuta esimerkiksi mallikkaasta asiainhoidosta. Kannattaa lukea muutama Michael Mooren kirja, katsoa Bowling for Columbine - ja toki lukea vastapuolenkin tuotoksia. Maailmanpoliisilla ei mene hyvin, vaikka kuinka hyökkäisivät ilman todellista syytä itsenäisiin valtioihin.

Raivo tai viha ei paranna asioita. Kansalaisilla on Suomessa oikeus äänestää ja vaikuttaa sitä kautta asioihin. Kannattaa myös tuoda - hyvin perustein - kantansa kansanedustajien tietoon.

[ 13.05.2004, 18:05: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Jussi Häkkinen:
Minä en oikeasti tunnista asuinmaatani tresspasserin teksteistä. En, vaikka kuinka ajattelen. Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista, eikä vakavia puutteita kansalaisturvallisuudessa ole.

Sinulla on oikeuskin olla eri mieltä, tosin kehoitan Jussi tutustumaan muutamaan taannoiseen oikeustapaukseen jotka sotinevat myös sinun oikeustajuasi vastaan.

Tässä muutama raaka esimerkki Suomalaisen oikeuden täyttymisestä:

-Oikeus vapautti Ns. "toivolinnan tapauksen" päätekijät koska pedofiliaceissi oli juridisesti vanhentunut, eikä todistajia ollut. (Eipä niin kun hyväksikäytetyt olivat jo ehtineet tehdä itsemurhan.)

-Eveliina Lappalaisen julmasti surmannut 16-vuotias istuu ensikertalaisena vain 9 vuotta teostaan ja vapaat pyörivät. Teko oli oikeuden mielestä erityistä julmuutta osoittanut tappo ja silti tuli vain 9 vuotta. Tappaja kävelee joukossamme jo muutaman vuoden päästä vapaana.

-Korkein oikeus vapautti lapsentappaja Jammu Siltavuoren elinikäisestä vankeudesta. Mies on nyt Niuvanniemessä, mutta milloin koittaa päivä jona tämä mies muuttaa kenties juuri siihen lähiöön jossa sinä satut asumaan?

-Helluntaiseurakunnan lapsenraiskaaja vapautettiin tänä keväänä lähinnä näytön puutteen takia. Mistä lähtien näytön puute tekee syyllisestä syyttömän?

-Suomessa valtiotason rikoksesta nimeltä totaalikieltäytyminen tuomitaan lähes järjestäen 197 vrk:n vankeusrangaistukseen. Tekijä ei tee Amnesty Internationalin mukaan rikosta vaan kyseessä on aina mielipidevankeus. Vastaavasti toisen ihmisen vammautumiseen johtaneesta pahoinpitelystä suomalainen oikeusjärjestelmä tuomitsee useinkin vain sakkoihin tai korvauksiin kivusta ja särystä.

-Rattijuoppo saa sakot vaikka tappaisi lapsen. Vrt. Yhdysvallat: tappaja saa elinkautisen tai moninkertaisen elinkautisen vaikka olisikin tehnyt teon autolla ja juovuksissa.

-Väkivaltarikoksista tuomitaan hyvin harvoin edes keskimääräisen ankaria rangaistuksia. Sen sijaan joku pele piraatti saa kolme vuotta linnaa pelien laittomasta kopioinnista. Missä tapahtuu rikos kun kopioit pelin? Kyllä ihmisen pahoinpitely henkihieveriin on vakavampi rikos kuin taloudellinen rikos jotain Microsoftia vastaan.

tätä on käytännössä Suomalainen oikeus. eli oikeus ei tapahdu ainakaan oikeustajumme mukaisesti.

Ja Jussi, lähden harjoittelemaan uutta lajia heti kun tilanne sen sallii. Jatkuva muuttaminen sivarin + koulunkäynnin takia ei ole hyvä kohta aloittaa sillä uuteen seuraan ei ehdu juurtumaan millään. Lajin valintakin on vielä edessä. Vaihtoehtoja on tasan kolme: jujutsu, KravMaga ja sinun harjoittelemasi vanha Karate. Muut lajit eivät vastaa laadullisesti eivätkä sisällöllisesti sitä mitä haluan lajin olevan.
Ts. Olen päättänyt ostaa Mersun enkä aio ostaa Ladaa vaikka Ladaa tarjotaankin laadukkaana vaihtoehtona.

[ 13.05.2004, 18:30: Viestiä muokannut: tresspasser ]

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt tresspasser:
[QB]-Oikeus vapautti Ns. "toivolinnan tapauksen" päätekijät koska pedofiliaceissi oli juridisesti vanhentunut, eikä todistajia ollut. (Eipä niin kun hyväksikäytetyt olivat jo ehtineet tehdä itsemurhan.)

Niin, ei todistajia ja juridisesti vanhentunut tapaus. Oliko päätekijöiden syyllisyydestä siis pitäviä todisteita?

lainaus:
-Eveliina Lappalaisen julmasti surmannut 16-vuotias istuu ensikertalaisena vain 9 vuotta teostaan ja vapaat pyörivät. Teko oli oikeuden mielestä erityistä julmuutta osoittanut tappo ja silti tuli vain 9 vuotta. Tappaja kävelee joukossamme jo muutaman vuoden päästä vapaana.

Lapsi surmasi lapsen. Tuomio on tuon ikäiselle karu. Hän sai kuitenkin tuomion - ja voipa olla, että hyvinkin riittää kääntämään elämän suunnan. Kirjoittipa ylioppilaaksikin vankeudessa.

lainaus:
-Korkein oikeus vapautti lapsentappaja Jammu Siltavuoren elinikäisestä vankeudesta. Mies on nyt Niuvanniemessä, mutta milloin koittaa päivä jona tämä mies muuttaa kenties juuri siihen lähiöön jossa sinä satut asumaan?

Niin? Hän on istunut tuomionsa.

lainaus:
-Helluntaiseurakunnan lapsenraiskaaja vapautettiin tänä keväänä lähinnä näytön puutteen takia. Mistä lähtien näytön puute tekee syyllisestä syyttömän?

Siitä lähtien, että häntä ei voida osoittaa syylliseksi?

lainaus:
-Rattijuoppo saa sakot vaikka tappaisi lapsen. Vrt. Yhdysvallat: tappaja saa elinkautisen tai moninkertaisen elinkautisen vaikka olisikin tehnyt teon autolla ja juovuksissa.

Rattijuopumustapauksissa kannatan itsekin linjan tiukentumista. Uskoisin hoitotoimenpiteiden olevan vankilatuomiota paremman tässä suhteessa - alkoholismi on ongelma.

lainaus:
Missä tapahtuu rikos kun kopioit pelin?

Kopioinnissa itsessään ei tapahdu rikosta. Sen sijaan saatat syyllistyä tekijänoikeuslain alaisen materiaalin luvattomaan levittämiseen.

lainaus:
Kyllä ihmisen pahoinpitely henkihieveriin on vakavampi rikos kuin taloudellinen rikos jotain Microsoftia vastaan.

Mahdollisesti.

lainaus:
tätä on käytännössä Suomalainen oikeus. eli oikeus ei tapahdu ainakaan oikeustajumme mukaisesti.

Niin, tätä on se, kun lakitupaan asti mennään. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa miksikään, että kadut ovat turvallisia kävellä, eikä normaalia maalaisjärkeä kummempaa aseistusta siellä yleensä tarvitse.

On sinulla pointtejakin, mutta huomattavan kiihkeä suhtautuminen niihin. Lisäksi perusteeton viha muslimeja kohtaan on sangen outoa. Suosittelen tarkastelemaan kantaasi maailman uskontoihin uudelleen.

[ 13.05.2004, 19:08: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt tresspasser:

-Helluntaiseurakunnan lapsenraiskaaja vapautettiin tänä keväänä lähinnä näytön puutteen takia. Mistä lähtien näytön puute tekee syyllisestä syyttömän?

Oletko sitä mieltä, että jos minä syytän sinua raiskauksesta, sinut tulee tuomita, vaikka mitään näyttöä syllisyydestäsi ei olisi?

Ja tämän piti olla se ketju, jossa puhutaan henkisestä kasvusta... uskaltaakohan muita edes lukea!

Äh, mua nuo Sepin kommentit lähinnä huvittavat. Näyttävät vain todella hyvin, minkälaiset ihmiset minkälaisella mielenlaadulla ja älykkyydellä varustettuna sortuvat rasistiseen ajatteluun.

Mutta toisaalta ei näytä hirveän hyvältä jos joku esimerkiksi aikidosta kiinnostunut eksyy tänne näitä juttuja lukemaan. Tai ehkä se kerää "toisenlaisia" harjoittelijoita. Voidaan perustaa Oulun SS-seura Hokutokai, onhan meillä jo hyvinkin aktiivinen Jugend toiminta

-t

Mietinpä, kuka haluaa treenata noin ajattelevan kaverin kanssa? Entä, jos vaikkapa vahingossa kolautat liian lujaa ja tämä tulkitsee sen tahalliseksi?