Aikidoseura Hokutokai

hmm sori!

mutta painoni on noussut aikidovuosien myötä... eli elopaino oli aikoinaan n. 62 kilos ja nykyään 69 kiloo...tosin ei ole ns. löysää jenkkakahvaa... vaan jotain mystisen ki-voiman myötävaikuttamaan näkymätöntä massaa...virn. Kiva keskustelupolku...

eli nyt se yhteispaino on 12 kiloa...

lienee tarkennettava; Painon menetys alustuksessa tarkoittaa tervehdyttävää vapautumista elintason tuomasta läskistä, joka sijoittuu enimmäkseen vatsan ja perskannikoiden alueelle eli siitä avauksesta puuttui taas selventäviä hymiöitä. No:

Joo, minut määriteltiin 1990-luvulla terveyskeskuksessa tuki- ja liikuntaelinsairaaksi, kun kävin valittelemassa, että selkä ei kestä hiihtää. Sittemmin vietin toipilasaikaa yhden puolitoista vuotta polvenleikkaujonossa. Olin mennyt valittamaan, että sillä polvella ei voi oikein kävellä, kun se on jäykkä. Koko ajan paino nousi.
Nyt olen ruvennut etsiskelemään uusia liikunnan muotoja. Aikido on yksi niistä. Kun myös tukiharjoitteet tekee viisaasti ja varoen, niin se (Aikido) näyttää parantavan pikemmin kuin pahentavan; oloa ja liikkumisen ynnä työn mahdollisuuksia. Painon lasku on kohdallani mitä toivottavin liikunnan vaikutus. Läskin mukana lähtee tietysti myös muutama lihasmolekyyli, mutta kokonaisvaikutus ratkaisee.

lisätarkennus: Tässä omassa kommentissa näen, miten helposti minulla perustelut menevät riuhtomiseksi ja kiskomiseksi. Aloitin mielestäni kevyesti ja kohta... . Eihän Tresspasserin kommentti tarkemmin lukien poikkea oikeasta. Eli Aikido ei ole kehonrakennuslaji vaikka mahdollisesti sopii myös entiselle tai nykyiselle kehonrakentajalle (ainakin "keskikehon rakentajalle"). Joo, minuahan vietiin taas.

[ 30.08.2004, 11:17: Viestiä muokannut: Seppo K. P ]

Joo, hyvä kuulla (lukea) edellä oleva. Kiitos!
Jos ajattelee aikidoa ja sen ihmiskeholle antamia haasteita ja vaatimuksia, niin miten kannattaisi harjoitella "vapaalla ajalla" eli tekniikkaharjoitusten ulkopuolella? Kannattaako tehdä voimaharjoitusta vai kuivattaa itsensä oravan raadoksi lenkeillä? Entä miten voimaharjoitus tehdään, kun se tehdään aikidon tyyliin. Entä kestävyysharjoitus? Siis että oheis-, tai tukiharjoitteet eivät riitele tekniikan harjoittelun kanssa.
Halkoja tehdessä olen huomannut, että mitä rennommin lyö, sitä varmemmin pölkky halkeaa. Osumakohtaa voi katsoa lyönnin alkuvaiheessa, mutta siitä edes on luotettava lihasaistiin ja lakattava käyttämästä silmiä hetkeksi tai lyönti menee aavistuksen vikaan. Hengitys on puhaus lyönnin osuessa ja ahteri ja kirveen terä putoavat loppuvaiheessa samaa tahtia. Miten aikidoa sovelletaan esim. kuntopyöräilyyn vai onko siinä mitään sovellettavaa?

Kurasshiki näyttää perehtyneen liikuntaan myös teoriassa. Kiitos tiedoista!

Tehtiin eräässä tekniikkaharjoituksessa tuokio niin, että tekniikan tekijä ummisti silmänsä ja odotti hyökkäystä. Ihmeekseni osasin ummessa silmin tehdä jotain (liekkö ollu peräti järkevää?) ihan vielä aiemmin harjoittelemattomaan hyökkäysmuotoon. Miltä ajalta lienee keho moista hyökkäystä muistellut?
En aio tästä haltioituneena kuitenkaan sokaista itseäni. Mutta kannattaisiko joskus harjoitella tekniikkaa esimerkiksi uupuneena, jolloin ei ehkä jaksaisi käyttää niin paljon voimaa. Luin taannoin ruotsalaisen perhonheiton mestarin oppikirjaa ja törmäsin lauseeseen 'och ta absolut inte i.' Törmäsin, koska minulla ei ollut hajuakaan, miten kääntää tai ymmärtää sana tai termi 'ta i'. No, selvisihän se, kun hain paksumman sanakirjan. 'Ta inte i' tarkoittaa tuossa yhteydessä suurin piirtein, että älä missään tapauksessa riuhtaise tai riuhdo. Andersson korostaa usein kirjassa, että voiman käyttö niin teknisessä suorituksessa kuin perhon heitto, johtaa huonoon tulokseen. Toisaalta hän kuitenkin kehottaa käyttämään kehon ja käsivarren vahvoja lihaksia eikä esim. rannetta ja pitämään vavan lähellä vartaloa. Onko niin, että jos aikidossa tuntuu siltä, että tarvitsisi enemmän voimaa, on ryhdyttävä tarkastelemaan, mitä tekniikassa on vialla?

- Eli sitähän minä tässä itken , että eihän tartte alkaa mitään ikävää punttireeniä enää, eihän?

[ 03.09.2004, 09:16: Viestiä muokannut: Seppo K. P ]

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Kurasshiki:
Muutamia hauskoja, joskin harvinaisia harjoitusmuotoja:

- pariharjoitus niin, että nagella silmät kiinni, uke hyökkää joko sovitulla tavalla tai vapaasti.

Oletan kuitenkin, että tarttumishyökkäyksillä? Muuten voi sairastili kasvaa...

lainaus:- tehdään samaa tekniikkaa vaikkapa 100 kertaa sekä ukena että nagena.

Tällaiset toistomäärät eivät ole tavallisia normaaliharjoituksissa?

lainaus:On se vain kumma, mien vähälläkin harjotuksella pystyy reagoimaan edes jotakuinkin järkevästi.

Hyvin totta.

lainaus:Aikido ei ole voimalaji. Jos tuntee tarvetta vääntää, on jokin yleensä pahasti pielessä.

Tai vastassa todella iso ja vahva vastustaja. Kaikkea ei jumalainen tekniikkakaan pysty tasoittamaan - joskus tarvitaan ihan rehellistä voimaa ihan siihenkin, että tekniikan saa suoritettua. Toki tähän on se juttu nimeltä atemi - siihen ainakin saa käyttää niin reippaasti voimaa kuin kropasta löytyy.

Uchideshiexperience kuulosti lähestulkoon normaalilta elämältä. Tosin sänky oli normaalia heikompi.

lainaus: Oletan kuitenkin, että tarttumishyökkäyksillä? Muuten voi sairastili kasvaa...

No tottahelkkarissa. Vaikka onhan tätä joskus tullut tehdyksi niinkin, että uke hyökkää suoralla lyönnillä (ja tietenkin kontrolloidusti). Aika pirullista puuhaa, muuten. Kun ei ole mikään ninja .

lainaus: Tällaiset toistomäärät eivät ole tavallisia normaaliharjoituksissa?

No, ymmärtäähän sen, kun 2X100 toiston tekemiseen uppoaa helpostikin reilut puoli tuntia ja opeteltavia aiheita ei suinkaan ole muutenkaan liian vähän. Lisäksi tässä tulee vastaan sekin ongelma, ettei tottumattoman kunto kestä.

lainaus:Tai vastassa todella iso ja vahva vastustaja. Kaikkea ei jumalainen tekniikkakaan pysty tasoittamaan - joskus tarvitaan ihan rehellistä voimaa ihan siihenkin, että tekniikan saa suoritettua. Toki tähän on se juttu nimeltä atemi - siihen ainakin saa käyttää niin reippaasti voimaa kuin kropasta löytyy.

Jaa, taas tämä voimankäytön ikuisuusongelma! Korostaisin kuitenkin tekniikan heikkouksien tutkiskelua, sitä enemmän, mitä kokemattomammasta harjoittelijasta on kysymys. Turpiin-vaan-ja-onnea -ratkaisukeskeisiä lajeja on muutenkin riittämiin. Entäs jos vastassa on iso, vahva ja iskunkestävä vastustaja?

Pitäneen kuitenkin vielä vääntää vähän rautalankaa: en sinkaan tarkoita sitä, etteikö atemeillakin ole aikansa ja paikkansa.

Ja, hehee, eihän meillä aikidokilla ole vastustajia. Tämähän on yhteistyölaji.

lainaus: Uchideshiexperience kuulosti lähestulkoon normaalilta elämältä. Tosin sänky oli normaalia heikompi.

Ou mai gaad. Vaikka melkeinpä arvasinkin niin olevan...

Ehkä (toivon niin) punttiharjoittelun voisi korvata oman kehon painoa vastuksena käyttävällä jumpalla tai 'kiertoharjoittelulla.' Siten, että tekee vaikka punnerruksia, vatsaliikkeitä, selkäliikkeitä ja hyppyjä polvet rintaan? Sitten ottaa palautuksen ja toistaa. Ennen tätä sanottiin kuntopiiriksi. Sen pitäisi nostaa anaerobista kynnystä ja kohentaa lihaskuntoa, mutta maksimivoimaa se ei kehitä siinä määrin kuin varsinainen voimaharjoittelu (ja kuntopiiri on halpaa kuin sellu keväällä: ei salimaksuja) .

lainaus: Juuri silloin on hyvä olla sitä lyöntivoimaa, että saa vaikutusta aikaan. Ei kukaan kuitenkaan niin kestävä ole, että ottaisi naamaansa kovin montaa kunnon mälliä ilman mitään reaktiota. On olemassa sanonta: "Jos vastaasi tulee kova jätkä, ole sinä vielä kovempi ja vastassasi on pehmeä jätkä."

No,mitäs tuohon enää sanomaan. Ei kuitenkaan kuulosta aikidolta...

..ja jos kuulostaa...huolestuttaa. Saatanpa hyvinkin ylireagoida tällaisissa kysymyksissä, kiitos itsekin kokemani dojoväkivallan.

lainaus: Mutta siihen punttisaliin. Näkisin, etteivät kovan punttitreenin antamat voimat ole aikidon harrastajalle läheskään sellainen etu, kuin vaikka judokalle tai painijalle johtuen aikidon omintakeisesta suoritustavasta.

Keskustavoimaa ja sen - omintakeistako? - käyttöä on pirun hankalaa treenata punteilla.

Niinhän se on, koska aikidossa pyritään välttämään kahden voiman törmäystä/vastakkainasetelua, ettei fyysisellä voimalla ja sen lisäämisellä ole niin suurta merkitystä treenin mielekyyden kannalta.

lainaus: Sellainen etu voimaharjoittelusta kuitenkin on, että se on kovasti hyvä tapa tutustua oman kehon toimintaan ja käyttöperiaatteisiin. siihen, mikä lihas vaikuttaa missäkin liikkeessä ja mihin suuntaan. Tällä on huomattava kehon kontrollia lisäävä vaikutus.

Aivan; lisäksi ainakin perustiedot anatomiasta ja fysiologíasta pitäisi jokaisen "taistelu" taitoja harjoittelevan muutenkin opiskella. Se ei ole todellakaan mitenkään pahitteeksi, ja saattaapa hyvinkin tuoda uutta näkemystä tekniikohinkin. Tämä ei ole mitenkän uusi idea, käsittääkseni vanhoissa koulukunnissa tämä on käytäntö.

lainaus: Ehkä (toivon niin) punttiharjoittelun voisi korvata oman kehon painoa vastuksena käyttävällä jumpalla tai 'kiertoharjoittelulla.' Siten, että tekee vaikka punnerruksia, vatsaliikkeitä, selkäliikkeitä ja hyppyjä polvet rintaan? Sitten ottaa palautuksen ja toistaa. Ennen tätä sanottiin kuntopiiriksi. Sen pitäisi nostaa anaerobista kynnystä ja kohentaa lihaskuntoa, mutta maksimivoimaa se ei kehitä siinä määrin kuin varsinainen voimaharjoittelu (ja kuntopiiri on halpaa kuin sellu keväällä: ei salimaksuja.

O-Seppo-san, meilläpäin tuota kutsutaan aiki-taisoksi . Tuollainen harjoittelu on ihan riittävää - jos sen vain hengiltä ikävystymättä kestää.

Nimim. "punnerrukset vaihtuvat ´penkkisellaisiin aika pikaisesti."

Kannattaa miettiä mnkälaisia liikkeitä aikidossa on, ja kehittää sitten treeniohjelmansa siltä pohjalta.

No jos sen pitää lajinomaista olla niin jätä jo se arpominen ja eti ny ihimeesä se keskustelu, jota meikä on mainostanu. Sanovat, että kamppailupuolelle se on ihan hyvvee hommaa.

No tuosa se ny o: Keskustelu: Treeniä kehon painoa hyväksikäyttäen

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Miklu:
No jos sen pitää lajinomaista olla niin jätä jo se arpominen ja eti ny ihimeesä se keskustelu, jota meikä on mainostanu. Sanovat, että kamppailupuolelle se on ihan hyvvee hommaa.

No tuosa se ny o: Keskustelu: Treeniä kehon painoa hyväksikäyttäen

Joo, hyvä linkki. Vaikka on nuo liikkeet jo pääosin koulun liikuntatunneilta ja muista liikuntaharrastuksista tuttuja. Ripustin jo naapurin lahjoittamat renkaat räystään alle roikkumaan; saavat korvata rekin leuanvedossa.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Jussi Häkkinen:
Hmm. Jos ei pitäisi yllä nousujohteista ohjelmaa, vaan nostaisi tiettyyn tasoon ja ylläpitäisi sitä? Tämä ei vaadi lisäpainoja jne.

Se varmaan kuitenkin riippuu valitusta tasosta. Epäilen, ettet saa nostettua ja pidettyä penkkipunnerrustulostasi esim. 200 kilossa ilman lisäpainoja.

Kun on tuota ikääkin, niin juohtuu pohtimaan, miten saa kehon hyödyntämään harjoituksen antamat ärsykkeet. Luonnoton manipulaatio esim. "hormonihoidon" muodossa on terveydellisistä ja eettisistä syistä pois suljettu mahdollisuus. Tiedän varsin hyvin, että viisikymppinen keho ei ole kehitettävissä kuten kaksikymppinen keho.
Tavoitteena kohdallani on mahdollisimman sopivakuntoinen kroppa aikidon harjoitteluun, eikä esimerkiksi mahdollisimman voimakas tai täydellinen keho itsepuolustusta ajatellen.
Ydinongelmaksi jää, miten pitää harjoitustila sellaisena, että tapahtuu positiivista kehitystä kestävyydessä ja lihaskunnossa sekä ennenkaikkea miten säilyttää ja kehittää liikkuvuutta ja rentoutta; so. jarrutella luonnollisen vanhenemisen aiheuttamaa rappeutumista? Olen kuullut sanottavan: 'Mitä paremmin lepää, sitä enemmän voi harjoitella.' Onko se totta edelleen ja myös kamppailulajeissa? Itse henkisestä kehityksestä en tiedä mitään, mutta arvelen, että kehon kunnon hoiteleminen olisi omiaan tukemaan henkistä kehitystä sikäli kuin sitä tässä iässä vielä voi tapahtua. Ja rappeutunut keho saattaisi haitata niin henkisten kuin fyysisten harjoitteiden tekoa.
Mielestäni perusvoimaharjoittelu sopii, jos haluaa nopeita tuloksia nimenomaan voimatasossa. Minä kaipaan hidasta ja pitkään jatkuvaa kokonaisvaltaista kehitystä niissä asioissa, joissa "erikoisseniori" voi kehittyä. Luulenpa, että ikä on huomioitava harjoitteita suunnitellessa. 10-vuotiaat, 20-vuotiaat, 40-vuotiaat, 50-vuotiaat -- kaikki harjoittelevat hieman eri tavalla ja hieman eri asioita. Heidän kehityshaasteensa elämässä ovat erilaiset ja myös kehityksensä mahdolliset jarrut ovat hieman erilaiset.

Tämä keskustelu on kehittävää.

[ 11.09.2004, 15:08: Viestiä muokannut: Seppo K. P ]

lainaus:Tiedän varsin hyvin, että viisikymppinen keho ei ole kehitettävissä kuten kaksikymppinen keho.

Niinhän tuo on; mutta kehittyypä tuo perhana kuitenkin - ennen hautajaisia ei ole liian myöhäistä treenata...

lainaus: Tavoitteena kohdallani on mahdollisimman sopivakuntoinen kroppa aikidon harjoitteluun, eikä esimerkiksi mahdollisimman voimakas tai täydellinen keho itsepuolustusta ajatellen.

Joten, missä ongelma on?

lainaus: Ydinongelmaksi jää, miten pitää harjoitustila sellaisena, että tapahtuu positiivista kehitystä kestävyydessä ja lihaskunnossa sekä ennenkaikkea miten säilyttää ja kehittää liikkuvuutta ja rentoutta; so. jarrutella luonnollisen vanhenemisen aiheuttamaa rappeutumista?

Tämä tapahtuu luonnolllisesti nousujohteisella harjoittelulla. Voi kuitenkin kysyä, missä vaiheessa pelkkä saavutetun kestävyys/lihaskuntotason ylläpitäminen riittää mielekkääseen treenaamiseen - ja ennen kaikkea: missä vaiheessa positivisen kehityksen hakeminen näissä aiheissa alkaa haitata harjoittelua.

Liikkuvuuden ja rentouden säilyttämisen (ja jopa kehittämisen)kannalta aikido on varsin hyvä laji. Kotona kannattaa vielä venytellä, tosin yleensä käy niin että alkaa vaikka tiskaaminen tuntua mukavammalta vaihtoehdolta !

lainaus:Olen kuullut sanottavan: 'Mitä paremmin lepää, sitä enemmän voi harjoitella.' Onko se totta edelleen ja myös kamppailulajeissa?

Kyllä ja ei. Kun lepää treenin päälle oikein kunnolla parikin viikkoa, ollaan taas lähtöpisteessä. Toisaalta vaikkapa rankasta lihaskuntotreenistä palautuminen saattaa kestää jopa viikon. Aikidoa pystyy harjoittelemaan (omalla tasollaan) vaikkapa joka päivä useiden kuukausien ajan. Mikä ei suinkaan tarkoita, eteikö lepopäivä kerran viikossa olisi tarpeellinen. Siis kohtuus kaikessa.

lainaus:Itse henkisestä kehityksestä en tiedä mitään, mutta arvelen, että kehon kunnon hoiteleminen olisi omiaan tukemaan henkistä kehitystä sikäli kuin sitä tässä iässä vielä voi tapahtua. Ja rappeutunut keho saattaisi haitata niin henkisten kuin fyysisten harjoitteiden tekoa.

On se vain kumma, miten mieltä ja ruumista yhä edelleenkin revitään toisistaan erillisiksi ilmiöiksi tässä länsimaisessa kulttuurissa.

Ihan vain biomedikaaliselta pohjalta heittäisin, että onpa pirun hankala keskittyä henkisen puolen kehittämiseen sen jälkeen, kun vuosikymmeniä ruumistaan laiminlyöneenä on saanut aivoinfarktin...kannattaa siis pitää itsensä kunnossa, vaikkapa aikidoa harjoitellen.

Iällä ei (henkisen)kehityksen kanssa ole mitään tekemistä. Eikä sen puoleen vaikkapa aikidon tekniikan harjoittelullakaan.

lainaus: Mielestäni perusvoimaharjoittelu sopii, jos haluaa nopeita tuloksia nimenomaan voimatasossa. Minä kaipaan hidasta ja pitkään jatkuvaa kokonaisvaltaista kehitystä niissä asioissa, joissa "erikoisseniori" voi kehittyä.

Eivät ne aina niin nopeita ole, ne tulokset. Ainakaan sitten, kun on jo harjoitellut jonkin aikaa. Kyllä se kehitys sitten hidastuu. Ja kokonaisvaltaista siitä kyllä saa, kunhan treenaamuutakin kuin habaa ja tissiä.

lainaus: Luulenpa, että ikä on huomioitava harjoitteita suunnitellessa. 10-vuotiaat, 20-vuotiaat, 40-vuotiaat, 50-vuotiaat -- kaikki harjoittelevat hieman eri tavalla ja hieman eri asioita. Heidän kehityshaasteensa elämässä ovat erilaiset ja myös kehityksensä mahdolliset jarrut ovat hieman erilaiset.

Aivan. Ei pidä vaatia itseltään mahdottomia, mutta ei myöskään pidä heti ensimmäiseksi sanoa jonkin asian olevan mahdotonta.

Todellakin, on mahdollista vielä vanhanakin tehdä asioita, joihin nuoremmat eivät pysty. Ja miksipä tähän ei pääsisi aloittamalla harjoittelun vähän myöhemmälläkin iällä?

lainaus: "Miten pitäisi suhtautua polveen, joka oirehtii niin, että koukistuksen äärilaita kipuilee ja antaa paineen tunteen nivelessä (seiza) ?" Magneettikuvaus? (ei irtoa terkkarin kautta)?? Vai olisiko viisainta lakata kokonaan rasittamasta polveaan? Hölkästä jo luovuin.

Saattapi olla harjoituksen puutetta (kylmaar polvissa kiristää, kun ei ole tottunut istumaan seizassa. Toisaalta, saattaapi olla myös vikaa nivelkierukassa,varsinkin jos kipu tuntuu jommalla kummalla sivulla. Tämä on muutamalla aika yksinkertaisella testillä todettavissa, joten käynti ortopedin vastaanotolla kannattaa kyllä, ja auttaa tarvittaessa myös magneettikuvauslähetteen saamiseen. Se vain on aika kallista huvia; varjoaineröntgen on jonkin verran edullisempi ja ihan kelvollinen vaihtoehto, jossa jotain voi näkyäkin - "tavallisissa" röntgenkuvissa kun näkyy vain kottaraista isommat ja tiheämmät kappaleet...

Eiku lisää rasitusta - reisilihaksia kannattaa vahvistaa kun on polvien kanssa ongelmia. Kiertoliikkeitä kannattaa hieman varoa (lähinnä kokyunaget, joissa lähdetään ukemiin zengo-käännöksellä).

Ja mitä lepopäiviin tulee, niitä kannattaa pitää jo siinäkin vaiheessa,kun ne vielä tuntuvat tarpeettomilta. Viimeistään silloin, kun treeneihin lähteminen alkaa tuntua ikävältä ja pakolliselta, ja treeneissä väsyy tavallista nopeammin vaikka onkin treenannut joka päivä kuin pieni eläin ja kunnon pitäisi olla hyvässä nousussa. Niin, Siperia opettaa kyllä...

Muutamia ajatuksia polvista.

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Kurasshiki:

lainaus: "Miten pitäisi suhtautua polveen, joka oirehtii niin, että koukistuksen äärilaita kipuilee ja antaa paineen tunteen nivelessä (seiza) ?"

Saattapi olla harjoituksen puutetta (kylmaar polvissa kiristää, kun ei ole tottunut istumaan seizassa. Toisaalta, saattaapi olla myös vikaa nivelkierukassa,varsinkin jos kipu tuntuu jommalla kummalla sivulla.

Käynti polvispesialistilla on fiksu juttu. Joskin saattaa ortopedille olla puukko ainoa ratkaisu, jos ainoa työkalu jota osaa kayttää on vasara niin kaikki ongelmat on nauloja. jostain syystä jääkiekkopiirit tuntuvat tietävän aina paikkakunnan parhaat polvilääkärit. Jos polvessa on kierukka ongelma se voi olla pitkäänkin melko oireeton, mutta ärryttyään kiusaa jatkuvasti. Tyypillisesti kierukkavammoihin liittyy polven hetkittäinen lukkiutuminen (joka muuten sattuu).

Se että polvessa tuntuu painetta seisassa kuulostaa siltä, että (noin ihan mekaanisesti ja insinööriaivoilla ajateltuna) reisilihas kiristää ja painaa näin ollen lumpiota polvea kohti. Hommaa pahentaa vielä jos polveen on kertynyt ylimääräistä nestettä.

lainaus:
Eiku lisää rasitusta - reisilihaksia kannattaa vahvistaa kun on polvien kanssa ongelmia. Kiertoliikkeitä kannattaa hieman varoa (lähinnä kokyunaget, joissa lähdetään ukemiin zengo-käännöksellä).

Itse ennen rasituksen lisäämistä kyllä keskittyisin venyttelyyn. Eli reisilihas pitkäksi. Ja tulevien vammojen ehkäisemiseski lonkan liikeradat erityisesti kiertojen osalta kuntoon. Jos jalka ei kierry kunnolla lonkasta valitettavasti kierto otetaan polvesta, ongelmana on vain että polvi ei ole suunniteltu kirtymään.

Kun lonkan liikeradat on kunnossa voi vahvistaa polvea tukevia lihaksia, joita pitää myös opettaa toimimaan aktiivisesti. Yksi hyvä harjoitus on tehdä hitaita kyykkyjä yhdellä jalalla (tasapaino laudalla) niin että olvi pysyy tiukasti suoralla linjalla (varpaiden suuntaan). Peilistä on paljon apua tässä.

Ja luonnollisti sitä zengoa (ja muutakin jalkatyötä) kannattaa harjoitella niin, että niihin polviin ei tule kiertoja, vaan kierrot otetaan lonkasta ja jalkaterät liikkuvat oikeisiin paikoihin. Itse teen zengon nykyisin neljässä vaiheessa.

Polvistaan kannatta huolehtia ajoissa, kerran ne rikottuaan ei niitä saa enää ikinä kuntoon.

--
Erkki

lainaus:Alkuperäisen lähettänyt Kurasshiki:
Yhdenjalan kyykyt tasapainolaudalla ovat varsinkin syvinä tottavie aika rankka aloitus. Jos niistä sitten selviää ehjin nahoin, putoamatta ja polven lukkiutumatta, ollaankin jo voiton puolella. Kannattaa ehkä kuitenkin aloittaa peruuttamalla penkin viereen, ja sitten istumalla alas niin että takapuoli juuri ja juuri koskettaa penkkiä - ja taas ylös, kuin penkillä olisikin nasta. Hmm...siinä tulee aika päättämätön olo.

Niinpä - riippuu tietysti jaloista. Jos on tälläiset riippakintut kuten minulla, niin yhdenjalankyykyt pikkuisen kädellä seinästä tukea ottaen on aivan tarpeeksi rankkaa ilman tasapainolautaakin. Yksi tuttavani, jolla oli myös polviongelmia, sai tuota tasapainolauta hoitoa jumppareilta, mutta hänellä onkin vähän toisenlaiset jalat.

lainaus:Zengo neljässä osassa? Tarkoitat kai iaidotyyppistä kääntymistä jossa paino on vuorotellen kantapäillä ja päkiöllä? Erittäin hyvä ellei täydellinen, mutta myös erittäin hankala tehdä todella nopeasti.

Enpä tiedä kun en ole iaidoa treenannut ja epäilisimpä, että sielläkin on lukuisia ainoita oikeita tapoja kääntyä - tyylistä/opettajasta riippuen. Hankalaksi minäkin tuta nelivaiheista kääntymistä viisi vuota sitten väitin, mutta pari vuotta sitten huomasin, että minähän teen sen nykyisin neljällä liikeellä. Kyllä siitä bo-harjoittelusta on jotain hyötyä on ollut.

lainaus:Mikähän siinä muuten on, että polvivaivoja näyttää olevan melkein kaikilla pidempään harjoitelleilla? Mikä lajissa oikein mättää? Toisaalta olen antanut itseni kuulla myös, että vanhoina hyvinä aikoina kun dinosaurukset olivat vielä nuoria ja treenasivat kovaa, olivat myös selkävaivat yleisiä...ovat kaiketi vähentyneet? onko treenaajat, treenaaminen, ja tatamit pehmentyneet?

Varmaankin se "kyllä terve selkä kestää"-asenne. Polvi vammat tulevat salakavalasti pikkuhiljaa, eivät paljon varottele, ennenkuin on myöhäistä. Lisäksi varmaankin hajoittelun alkuinnostus yhdistettynä kovaan vauhtiin ja vähäiseen taitoon auttaa asiassa. Selkävaivat on varmaankin vähentyneet siitä syystä, että opetajien ja treenien vetäjien osaaminen on parantunut. Ollaan opittu koska treenataan kovaa ja koska kannattaa hidastaa tai pehmentää. Treenaamisen pitäisi kuitenkin olla terveellistä eikä vain 'terveysvaikutteista' Kyllä noiden polvienkin kanssa opitaan varmaankin treenaamaan säästeliäästi ja välttämään sellaisia liikeitä joissa vammautumis riski on suuri tai peräti ilmeinen. Ja jos noita täytyy kuinkin tehdä on ohjaajien velvolisuus huolehtia siitä että kaikki tuntevat riskit ja ovat tietoisia siitä kuinka vammautuminen vältetään.

Lihasten vahvistaminen vie aikaa, mutta tuota liikkuvuutta ja lihasten elastisuuttahan parantaa, kun lepää ja venyttelee. Nytpä alkaa kahden viikon koe eli elän sen ajan relasti. (Löytyipähän perusteltu syy laiskotetteluun ) Raportoin testin tuloksen, jos tämä keskustelu elää vielä 2 vkon kuluttua.

Aijaijai. Ylpeyteen tuskin kannattaa langeta, saati loveen itse kenenkään. Zen ja ehjänä pysymisen taito...