Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kävipä tänään sellainen flaksi, että hyppäsin tobikoshi ukemia tehdessäni suoraan olkapää edellä tatamiin. Seurauksena jouduin sairaalaan rötgen-kuvauksiin, kun alkoi tuntua hankalalta hengittää ylimpien kylkiluiden paikkeilla tuntuvan pistoksen takia.
Luojan lykky kävi eikä onneksi ollut ainakaan silmin nähtäviä vaurioita röntgen-kuvissa. Lopullisen varmuuden saan tosin vasta maanantaina, kun radiologi tutkii kuvat. Hiusmurtumia kun on harjaantumattoman vaikeampi nähdä paljaalla silmällä.
Sain kuitenkin ohjeet pitää käden tukisiteessä ainakin kahden vuorokauden ajan. Aikidon voin luultavasti aloittaa uudelleen heti kun kipu olkapäässäni hellittää. Nyt toivon, ettei se ole kovin kauaa kipeä, on sääli kun joudun olemaan poissa harjoituksista. Mutta ei voi mitään, näin pääsi käymään ja sen kanssa on pakko elää.
Mitens muilla, onko sattunut haavereita? Minkälaista hoitoa ovat vaatineet ja kuinka kauan olette joutuneet olemaan poissa harrastuksenne parista?
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jaksamisia ja toipumisia vaan kaikille muillekin harrastustensa parissa kolhiutuneille. Eikös Tapio Rautavaara ennen sanonutkin liittyen sotilastaitoihin ja varsinkin niiden käytäntöön soveltamiseen, että 'oikeat kunniamerkit näkyvät vain röngenkuvissa', vai oliko se sittenkin 'saunassa'. Kyllä röngenkuvat ainakin kannattaa kehystää ja ripustaa muiden diplomien tapaan kotidojon takanreunusta kiertämään.![[Wink]](/ubb/wink.gif)
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Tosibudokan sisustuskoulu neuvoo ripustamaan diplomit seinille ja röntgenkuvat ikkunaan lasimaalausten tapaan.
On meikäläistä leikattu, liimattu, teipattu ja melkein taiteltu ja raaputettukin, kuin Valittujen Palojen mainoskirjettä ikään.
Pisin tauko oli jotain kuukauden verran. Saapa nähdä tuleeko vielä joskus pidempikin.
Sie will es und so ist es feinSo war es und so wird es immer seinSie will es und so ist es BrauchWas sie will bekommt sie auch
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Hmm...loukkaantumisiahan sattuu... ja kärsimys kuuluu elämään... jonkun muslimin viisain sanoin: elämässä pitää olla sekä hyviä, että huonoja hetkiä - ethän pese käsiäsikään pelkällä kuumalla tai kylmällä vedellä...sekoittamalla ne saat sopivaa. =)
omia loukkaantumisia (tosin lieviä):
1. kerran harjoittelimme aikidonäytöstä varten ja nagen tekniikan teko tempo muuttui minusta epäilyttävän yllättävästi, mikä aiheutti kohdallani ukena kaarevan ilmalennon, johon reagoin nerokkaalla poskiukemilla (poski täyteen ilmaa "airbag" ja ei kun tatamiin)... poskiukemi epäonnistui. Nousin sitten tatamista pystyyn sillä lailla "horjuvasti" ja jatkoin hyökkäämistä sen "keskimmäisen" vastustajan kimppuun. (seuraus: lievä aivotärähdys...illalla oksetti...)
2. Treenit alkoivat jalkapallolla, jota taisin pelata turhankin antaumuksella...siis silmä kiinni pallossa. Sen seurauksena kirmasin päin valaisinta...yritin vielä jatkaa juoksemista, mutta huomasin olevani selälläni maassa (jalat tietty ilmassa sätkien...hmm vähän kuin kovakuoriainen selällään). Laitoin käteni tällin saaneelle otsalle ja kuulin kuinka kaveriaikidoka tuumaa: "nyt tulee verta"... (seuraus: lievä jomotus, pari haavaa otsassa...ja kolaus itsetuntoon)
lisäksi tietty niitä ranteiden, polvien yms. kipeytymisiä, sekä tällejä (turpiin) aina kasvoista kasseihin... hmm olen myös kunnostautunut brutaalius osastolla aiheuttamalla muutamat nirhaumat huuliin, sekä yhden "puoli naamaa mustana"...
eli treeni-iloa kaikille...
"On parempi olla tyytyväinen sika, kuin tyytymätön Sokrates"- John Stuart Mill....joopajoo?
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
"Jos ei ole koskaan mennyt mikään paikka rikki, niin ei ole koskaan harjoitellut tosissaan lajia"
Idea varmaan selvä kaikille.![[Smile]](/ubb/smile.gif)
Minulta ei ole vielä mennyt mitään. Tietty mustelmia ja muisto ekasta yonkyosta mikä minulle tehtiin...
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Sattuipa sunnuntaina samanlainen haaveri kuin Voice of Ambiencelle. Viikon olen lotrannut icepowerin kanssa ja tänään kävin näyttämässä olkapäätä terkkarille. Sanoipa hän, että tuskin on luuhun tullut mitään, mutta rusto varmaan menny (?). Pitänee vielä jonkin aikaa potea ennen kuin uskaltaa lähteä uusia ukemeja yrittään...
Ajattelin kysäistä, että kauankohan VoA:lla meni ennen kuin pääsi takas treenaamaan!?
Tuli vielä mieleen, että kannttaako rahojaan tuhlata 'Nokkos-Kalkki-Inkivääri + vihersimpukka' tai 'Hainrusto + vihersimpukka' tabuihin? Mahtaako noista olla mitään hyötyö paranemisen kannalta...
Tuoteseloste lupaa "Bioteekin HAINRUSTO sisältää nivelille tärkeitä rakennusaineita, joiden vaikutus kohdistuu nivelrustoon ja jotka tuottavat uutta nivelnestettä".
[ 19.11.2004, 00:06: Viestiä muokannut: AngelRF ]
Stultum est timere quod vitare non potes.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Minulla on ollut vasemmassa olkapäässä vähäinen vaiva, joka on milloin parempi ja milloin vähän pahempi. Kättä ei aina pysty aivan ehjästi pyörittämään olkanivelestä. Mobilattia olen kuluttanut tuubin.![[Wink]](/ubb/wink.gif)
))
Liekkö joku (limapussin)tulehus?
Mitä luonnon ja apteekin lääkkeisiin tulee niin vaikutus kuuluu olevan 50 prosenttisesti uskon asia. Uskon ite tällä hetkellä Gerimax -nimiseen monivitamiinivalmisteeseen, johon on kuulemma leivottu ginseniä ja vielä tarpeen vaatiessa otettuun Buranaan.
Jos on olkapäässä vika niin eihän sille puolelle pysty sitten ukemia tekemään. Kannattaisiko ajatella jotain korvaavaa oheisharjoitetta, jota tuo vaiva ei haittaa? (Edellytys on, että se olkapää ei kipuile levossa; kipurajaa pitää kunnioittaa).
Tai lue joku hyvä kirja paranemista odotellessa. Itse löysin lepopäivän ratoksi Lucy Lidellin 'Avaa aistisi - löydä kehon ja mielen sopusointu'. Siinä on Aikidostakin artikkeli. ((Tuo kylläkin on sitten täysin kerettiläistä kirjallisuutta IP-friikin näkökulmasta
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Eipä juurikaan. Vaikka esitetyt väitteet periaatteessa paikkansa pitävätkin.
Käväise ennemminkin Pispalan woimassa (tai tilaa sieltä vaikkapa emaililla) kunnon mömmöt. Tehoaa, ja tulee halvemmaksi.
Glukosamiinista noissa vihersimpukoissa (hyviä, muuten!) ja hainrustoissa (yök?) on kyse. Itse olen taas vaihteeksi mussuttanut Reflexin versiota. Annostus 1500mg/vrk vähintään 3kk ajan.
Se, onko tuosta sitten hyötyä, riipuu tietenkin siitä, mikä on vikana. Omiaan kulumiin ja muihin rustovaurioihin, muuten menee uskon puolelle.
p.s.
Apteekin hyllyltäkin glukosamiinia löytyy, Arthryl. Sikakallista muuten, ja vaatii reseptin.
p.p.s.
Tässä vielä muistaessani,mikäli Arthryl sattuu herättämään hillittömän uteliaisuutesi. Kamalasta mausta ei muuten varoiteta sanallakaan! http://www.algolpharma.fi/Pharma/Internet/SPC_PIL/Arthryl_PIL.pdf
[ 19.11.2004, 15:35: Viestiä muokannut: Kurasshiki ]
Sie will es und so ist es feinSo war es und so wird es immer seinSie will es und so ist es BrauchWas sie will bekommt sie auch
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kiitoksia vinkeistä. Taidan hankkia jotain glugosamiinipitoista valmistetta mobilatin lisäksi.
Stultum est timere quod vitare non potes.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Loukkaantumisista...no, parantelen paraikaa murtunutta kylkiluuta (sparrissa kevyt kyynärpääpusu), joka ei onneksi sen isommin treenitahtiin vaikuta (pitää vain varoa ottamasta tällejä kainalon lähelle).
Jatkuvastihan jotain on rikki jollain tavalla. Jos tarve vaatii, lääkäri jeesailee. Onneksi yleensä ei ole mitään venähdyksiä tai revähdyksiä kummempia. Murtumia toki joskus tapahtuu, sormet ja kyljet tuntuvat ottavan useimmin osumaa, varpaatkin ajoittain.
Pääosin kuitenkin tunnen itseni terveeksi - vaikka jotain pientä olisikin rempassa. Ehkäpä tämä on etu, mikä treenistä tulee.![[Smile]](/ubb/smile.gif)
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
On todella tyhmää harjoitella niin, etä jokin paikka on jatkuvasti rikki. Milloinkaan ei saa täyttä tehoa tai hyötyä käyttämästään ajasta. Jos treenatessaan loukaa itseään säännölliseti on harjoittelumetodissa jotain todella pahasti pielessä.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Enempi se kertoo siitä, että treenaa paljon. Ei ole yksinkertaisesti mahdollista treenata esim. kahta kertaa päivässä kärsimättä jatkuvista pikkuvammoista. Silloin kun käy niin, että ne pienetkin vammat kertautuvat, kun eivät pääse kunnolla palautumaan. Sopii kokeilla itse, ellei muuten usko.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Vanhempana se onkin tyhmää. Toistaiseksi keho kestää tämän - ja voi hyvin - joten treenaan niin kovaa kuin voin. Nautin siitä, eikä terveydentila ole laskenut.
Juuri nyt tekee mieli treenata kovaa. Kuten Antti totesikin, sillä on väistämättömät sivujuonteensa. Harjoittelumetodit ovat niitä samoja kuin muutenkin - treenimäärä sitten lisää näihinkin pienen loukkaantumisriskin (kevyet revähdykset palautumattomissa lihaksissa jne.) ja treenin kovuus sen, että epäonnistunut tekniikka tarkoittaa vaikka luunmurtumaa - tälli torjunnasta läpi riittää tähän. Se kertoo myös siitä, että tekniikassa on vielä tekemistä - ja opettaa ottamaan vastaan (edes vamman ja kivun hyväksymisen tasolla) täysivoimaisia osumia.
Loukkaantumiseni ovat kuitenkin pääosin rasitusvammoja. Juuri nyt hyväksyn ne - olen nuori, paranen nopeasti. Jo viidenkin vuoden päästä voi tällainen treeni olla aivan liian kovaa - silloin treenitasoa säädetään sen mukaan. Funktionaalisuus on aina treenissäni idea - myös treenitavan funktionaalisuus. Kun joku ei enää palvele tarkoitustaan, vaihdan tapaa.
Tämänhetkinen murtuma on ihan koetilanteen peruja, niissähän tulee paukuteltua vähän normaaliakin kovempaa. Kyynärpää kylkeen. Seurannut paripäiväinen leiri ei tuonut oireita esille (varmaan lihasjumia sen verran, että tuki), mutta alkuviikosta piti käydä toteamassa tilanne. Eipä tuossa mitään - teippaus & treenaus oli lääkärinkin reseptinä.
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Juuri tuota tarkoitin, että treenaa liian kovaa tai paljon, jos kroppa ei kestä sitä. Itse treenaan kolmessa vaiheessa: Opettelu vaiheessa keskitytään oikean tekniikan suorittamiseen (tällöin hommansa osaava ja tekevä pari on kullanarvoinen), toisto vaiheeseen jolloin opitusta asiasta tehdään triviaali ja testi vaiheeseen jolloin tarkistetaan puutteet, reunaehdot ja miten asia on opittu (nyt uke saa vapaasti heittää hiekkaa ladulle). Tästä päästään uudelle kierrokselle opettelu vaiheeseen.
Testi vaihe kannattaa pitää pienenä, koska siellä ne vahingot sattuvat, ja sitä 'kovuutta' kyllä oppii pienmmälläkin. Parhaimmillaan nuo vaiheet voi käydä läpi yhdelä harjoituskerralla, jos opeteltava asia on eristetty tarpeeksi pieneksi.
Noin pystyy kehittymään vaikka palautumiskyku ei olekaan aivan sama kuin nuorempana. Ja kun saa treeta terveenä, on treenin teho ja hyöty paljon parempi, kuin loukaantuneena herjoittellessa. Kun aikoinaan oli polvi remontissa oli treenaaminen aika surkeata jatkuvan ylimääräisen varomisen takia.
Tietysti jos Jussin päämäärä trenaamiselle on fiilistely ja sen kautta niinsanotussa 'testosteronipöllyssä' ;-) olo niin mikä ettei, olihan tuokin aikoinaan ihan kivaa, mutta ei se oikein enää kiinnosta. On paljon mukavampaa ja palkitsevampaa opetella aivan oikeita taitoja ja kehittyä, sekä saada hyvät filliket sen kautta, kuin pelkän mättämisen kautta.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Juuri nyt tekniikan treenaaminen vaatii sen, että suorituskovuus on "vaarallisella" tasolla - kevyempi treeni ei riitä. Treenimäärä taas on aivan sen takia, että pidän treenistä ja esim. aerobisen- ja lihaskunnon ylläpidosta (ja ehkä nostamisesta).
Uutta tekniikkaa ei enää ole opeteltavana - entistä toki kivasti parannettavana ja analysoitavana. Sovelluspuolella sitä vastoin paljonkin korjattavaa - siitä siis tuo välttämätön suorituskovuus. Täysvauhtista ja -voimaista hyökkäystä kun ei opi hoitamaan (tai suorittamaan) muuten kuin treenaamalla siten - käytännössä kaiken aikaa. Suorituspuhtautta sitten haetaan saman kautta, kunhan "kynnysvaihe" on ohi ja periaate - sekä perustoimivuus - hallussa. "Kova" vaihe tuntuu pian normaalilta ja sen riskit pienenevät - näinhän se taso nousee. Tällainen treenitapa on ajoittain (ainakin minulle) optimaalinen.
Venähdykset, revähdykset jne. ovat pieniä seuralaisia, jotka nykyisestä treenitahdista (pari treeniä/päivä, aamulla herätessä reilu tunti siis perustekniikkaa) väistämättäkin seuraavat. Toistaiseksi - kausi todnäk. vaihtuu jossain kevään puolella kevyemmäksi - tuntuu hyvältä, terveeltä ja mukavalta. Testopöllyilystä ei ole kyse, vaan yksinkertaisesti siitä, että kokonaisolo sallii - ja ehkä hieman vaatiikin - kunnon reippailua hyvällä asenteella.
Tiedän hyvin, että ikä tulevaisuudessa todennäköisesti estää tämänkaltaisen harjoittelun. Siksi nautin siitä nyt niin paljon kuin vain voin. Kyseessä on ns. "aivan oikeiden taitojen opettelu", koska kevyempi treeni ei enää mahdollista tätä. Välttämätön osio - etenkin kun kasaa ehjää ja vahvaa lajin kokonaishallinnan nousua sekä koulukunnan taktisen puolen entistä syvempää ja konkreettisempaa ymmärtämistä.
Pekka Perustreenaajalle en tapaani suosittele varauksetta, ellei pohjatyö ole vahvasti tehty.
[ 22.11.2004, 18:10: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Ei ole sattumaa, että kaikki huippu-urheilijat ovat normitreenaajaan verrattuna hyvin usein loukkaantuneina tai sairaina. Kun pyritään maksimaaliseen suorituskykyyn, on tasapainoiltava loukkaantumiskynnyksen ja ylikunnon rajoilla. Tämä ei ole harjoittelutavan vika, vaan ominaisuus. - You have to pay the price.
Jos olisi mahdollista treenata maksimaalisen tuloksen antavalla tavalla ilman riskejä, kaikki tekisivät niin. Ei ne valmentajat ja urheilulääkäritkään tyhmiä ole. Mutta se nyt vain ei ole mahdollista.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kuinka monta kertaa viikossa treenaat, Jussi?
Ja vielä että kuka yleensä on opettajasi, siis kuka sinua neuvoo tai kenen kanssa keskustelet tekniikkasi puutteista? Jonkinlainen käsitys on tullut että koet olevasi itseoppinut kirjoista tms. Korjaa väärät käsitykseni.
Gaeshido sisältää kaiken sen, mikä voi auttaa yksilöä tai pientä ryhmää selviytymään mistä tahansa eteen tulevasta.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Aamuisin n. 1h (käytännössä joka aamu - hyvä herätys ja päivänavaus), iltaisin lajitreeniä n. 4-6 kertaa/viikko muutaman tunnin ajan. Tämän lisäksi teen jonkin verran aerobista- ja painoharjoittelua kuntoklubilla. Harjoittelutunteja on tullut nyt syksyllä keskimääräisesti 20-24 per viikko, tosin kevätpuolella (ja ehkä nyt pikkuhiljaa eräänlaisen välitavoitteen saavutuksen myötä) harjoittelumäärä tulee hieman kevenemään - joskaan ei liikaa.
Jotain treenitahdistani kertonee se, että painoni on viime juhannuksen jälkeen pudonnut yli 10 kiloa. Ruokavaliosäätöä on toki tapahtunut, mutta en ole missään välissä pitänyt minkäänlaista "laihdutuskuuria", pikemminkin vain muuntanut ruokavalion kovaan treeniin sopivammaksi.
En ole itseoppinut (enkä koe olevani itseoppinut), historian osalta toki kirjapuoli on hyvin vahvasti mukana. Lisäksi kuuntelen, luen ja myös harjoittelen mielelläni eri ihmisten näkemyksiä kamppailusta - karatehan on "tyhjä käsi", ei tyhjä pää.
Opettajani on käytännössä koko karateurani ajan ollut sama (aivan alkuaikoja lukuunottamatta), Siilinjärven Koubukanin Ilkka Laari. Hän on entisen harjoitteluseurani (Suomussalmen Rasti) pääopettaja ja vastasi lukuisien leirien muodossa tekniikan opettamisesta, tarkastamisesta ja ruodussa pysymisestä. Seuran opetuksen hoisivat tuolloin (ja hoitavat edelleen) seuran ylävyöt Laarin valvonnassa.
Muutin Turkuun vuonna 2000, tuolloin jo karatea 10 vuotta harjoitelleena. Turussa asumiseni ajan olen harjoitellut karatea pääosin "yksin", mahdollisimman aktiivisesti tekniikkani Seibukan-leireillä tarkastuttaen ja opittua hyödyntäen. Tämä on käsitykseni mukaan myös hyvin monen muun kokeneen karatekan - ja muiden lajien kamppailijoiden - tapa. Myös ystävistäni ja mm. Turun Yliopiston eri tyyleille avoimesta karateseurasta) on löytynyt harjoittelulle tärkeitä partnereita - ja löytyy edelleen. Näinpä olen pystynyt pitämään harjoitteluni ns. hyvässä ruodussa. Tekniikan suhteen olen analyyttinen ja korjaukset helposti muistava, joten tämä on tietenkin oman tekniikan kehityksen suhteen erittäin tärkeä asia. Olen myös opettanut monia ihmisiä (ja opetan edelleen) ja pyrin kehittämään sekä laajentamaan tätä aluetta karatessani. Mielestäni opettaminen on eräs tehokkaimpia oppimisen tapoja.
Nykyisellään koen Euroopan pääopettaja Jamal Measaran varsinaiseksi opettajakseni - hän on tehnyt vahvan vaikutuksen minuun, etenkin kun hän on rakenteellisestikin suhteellisen lähellä minua (ja samalla ensimmäinen isokokoinen karateka, jonka olen nähnyt tekevän tarkkaa, voimakasta, rentoa ja - esteettisesti - kaunista tekniikkaa). Ilkka Laariin on edelleen yhteys sekä kasvattiseurani että henkilökohtaisen yhteydenpidon kautta, hän on myös leireillä tärkeä tekniikkaani vaikuttava henkilö. Erittäin tärkeä osa harjoittelussani on tietenkin koko Suomen Shorin-Ryu Seibukan -väellä, joka on leirien ja yhteistyön kautta se varsinainen "kotiseurani".
Tällä hetkellä odottelen kaupungin päätöstä salivuoroista omaa seuraani varten. Edellisellä leirillä (ja jo aiemmin, mutta silloisen vyöarvoni takia koin arveluttavaksi lähteä kilpailemaan Turun kaltaisen kaupungin kamppailulajitarjonnassa) sain senseiltä kannustusta ajatukselleni perustaa perinteistä okinawalaista karatea opettava seura myös Turkuun. Uskon, että tämänkaltainen suositus kertoo myös tekniikastani ja tyyliuskollisuudestani jotakin.
Koen hyvin vahvasti olevani tyylinmukainen Seibukan-karateka, joka tutkii karaten ja kamppailun historiaa ja nykypäivää aktiivisesti ja tarkkailee tutkimaansa suhteessa harjoiteltuihin asioihin. Tämä on Seibukanissa kannustettu piirre, enkä aio siitä aivan heti luopua.
Tämänhetkisenä pääasiallisena kakkoslajinani on ns. Kukki-taekwondo (usein virheellisesti WTF-taekwondona tunnettu) jonka puitteissa pyrin kokeilemaan toista - kilpailullista - lähestymistapaa kamppailulajeihin. En sekoita tai yhdistele taekwondoa karateen. Osasyy kiinnostukseen on toki myös taekwondon karatepohjainen historia sekä se, että Funakoshin opettaman Itosu-haaran Shorin-Ryun tekniikat ovat säilyneet taekwondossa puhtaampina kuin Shotokan-karatessa. Mukana on siis myös aivan akateemista kiinnostusta. Tärkeä vaikuttaja tähän valintaan on myös se, että hyvä ystäväni on kyseisen taekwondoseuran pääasiallinen harjoitusten vetäjä ja seuran eräänlainen keulahahmo.
Harjoittelen myös muita lajeja, pääosin rajoittava tekijä on aika. Tällä hetkellä mm. iaido on telakalla tästä(kin) syystä.
Pidän harjoittelemani lajit teknisesti toisistaan erillään, eikä sekaannuksia pääse käymään (eräälla lailla lokeroin ne eri "kansioihin" mielessäni). Periaatepuolella ei eroja juurikaan ole, lähinnä periaatteiden harjoituksellisessa ilmenemismuodossa.
[ 23.11.2004, 00:06: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Selvensit asiaa.
Mielestäni kuitenkin tuollainen pääasiassa opettajaton harjoittelu, jota siis nyt harrastat, on siinä mielessä vaarallista, että sangen helposti syntyy virheellisiä käsityksiä omasta osaamisesta, kun joutuu pelkästään opettamaan muita eikä kukaan ole ohjaamassa.
Lisäksi, vaikken karatea lajina tarpeeksi hyvin tunnekaan, suosittelisin tarkistamaan osaamisesi lajin kotimaassa. Jossei opettajallasi ole suoraa opettaja-oppilassuhdetta kenenkään korkea-arvoisen japanilaisen opettajan kanssa, on syytä epäillä hänenkin osaamistaan. Näin siis ainakin Suomessa asuvien aikido-opettajien kanssa, joilla ei ole kenelläkään, poislukien Silenius (??), suoraa oppilas-opettaja suhdetta kenenkään japanilaisen opettajan kanssa. Eräskin veikko kertoi liiton lehdessä tärkeimmäksi vaikuttajakseen nykyisen Doshun, joka on sentään 2 kertaa vieraillut Suomessa.
Ei näin.
Gaeshido sisältää kaiken sen, mikä voi auttaa yksilöä tai pientä ryhmää selviytymään mistä tahansa eteen tulevasta.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Olen tästä samaa mieltä. Siksi pidänkin huolta siitä, että harjoittelen mahdollisimman paljon leireillä. Osaamiseni tarkastettiin myös vastikään kokeen muodossa. Kokeen otti vastaan Euroopan pääopettaja, joka on suorassa yhteydessä koulukunnan päämieheen. Pidän tekniikkani mahdollisimman hyvin linjassa sen kanssa, mitä minulle ovat opettaneet sekä Measara-sensei, Shimabukuro-sensei että kotimaiset opettajat. Toistaiseksi kaikkien näiden linjat ovat olleet yhteneväiset.
Jamal Measara on tyylin maailman päämiehen, Zenpo Shimabukuron, lähioppilas ja hoitaa tyylin Euroopan päämiehen tehtävää. Hän on harjoitellut Shorin-Ryu Seibukania vuodesta 1970. Suomen korkea-arvoisimmat senseit (Ilkka Laari ja Kim Mitrunen) ovat saaneet niinikään oppia tyylisuunnan päämieheltä sekä Euroopassa että Okinawalla useaan otteeseen. Suhteet Okinawalle ovat suorat ja selkeät, yhteydenpito on jatkuvaa. Tältä osin asiat siis ovat niin hyvin kunnossa kuin ne vain Suomessa asuvalla ihmisellä voivat olla.
Okinawanmatkani on ohjelmassa niin pian kuin se suinkin on (taloudellisesti) mahdollista. Tätä odottaessa on tyydyttävä maailman päämiehen ja Euroopan päämiehen vierailuihin ja kotimaisiin opettajiin - joilla siis on hyvin aktiivinen kanssakäyminen näiden henkilöiden kanssa. Seibukan on sangen tiukka koulukunta, eikä sulata sooloilua tekniikan, liikesarjojen tai suoritustapojen suhteen. Jokainen Seibukan-seura maailmassa seuraa samaa kurrikulumia - tai hyvin pian huomaa olevansa entinen Seibukan-seura (tästä on esimerkkejä olemassa). Päämiehellä on rautainen ote tässä suhteessa.
Ymmärrän tätä taustaa vasten huolen opettajasuhteista. Esim. Measara-sensei vierailee Suomessa vuosittain (joskus useampia kertoja vuodessa) ja suomalaiset myös vierailevat hänen leireillään Saksassa (jossa usein on ollut opettajana myös Zenpo Shimabukuro, koulukunnan päämies). Measara itse vierailee harjoittelemassa Okinawalla hyvin usein. On eräänlainen kunnia-asia, ettei mitään "Suomi-Seibukania" pääse syntymään, vaan harjoittelemme mahdollisimman puhdasta okinawalaista karatea okinawalaisen päämiehen osoittamalla tavalla. Tämä näkemys on erittäin selkeä osa maan Seibukan-yhteisössä - ja leimaa kansainvälistäkin yhteisöä. Samanlaista ilmiötä on toki havaittavissa muidenkin okinawalaisten koulukuntien, japanilaisten koryu bujutsu/budo -koulukuntien sekä muiden vastaavien sangen hierarkkisten tyylien puitteissa.
Olen samaa mieltä. Mielestäni, mikäli jonkun henkilön mainitsee "tärkeimmäksi vaikuttajakseen", tulisi tähän henkilöön olla jatkuva yhteys ja oppilaan sekä opettajan tulisi - ainakin teknisesti - muistuttaa toisiaan niin paljon, että yhteys on selvä. Samoin, mikäli sanoo edustavansa jotain koulukuntaa, tulisi koulukunnan selkeästi näkyä henkilökohtaisesta tekniikasta ja suoritustavoista. Omalla kohdallani voin sanoa - sangen tuoreen tarkastuksen tukemana - näin olevan. En myöskään ole aikeissa poiketa tästä tavasta enkä muuttaa harjoitteluani koulukunnan tavoista poikkeavaksi. Myös tiukka treenitahti tähtää tähän - pidän harjoittelun jatkuvasti aktiivisena, treenaan koko osaamaani kurrikulumia ja varmistan, etten pääse unohtamaan tai sekoittamaan suoritustapoja. Myöskään säännöllisten tekniikkatarkastusten (leirit jne.) asemaa ei tässä voi ohittaa.
Unien aika. Vaihteeksi tuli jotain ei-kamppailulajisidonnaista määräämään iltarytmiäni (tai pikemminkin sortamaan sitä). Myönnän, että elämääni kuuluu muutakin - vaikka rakas harrastus (jotkut kai sanoisivat sitä elämäntavaksi ja väittäisivät harrastusta liian kevyeksi sanaksi) onkin iso osa.
Toivottavasti vastaukseni on tarpeeksi kattava nyt - vastaan toki kaikin mokomin "syvemminkin". Aiheesta vain toki mennään hieman sivuun, mutta selittääpä tämäkin, miksi harjoitteluni on sangen reipasta, kovaa ja tarkkaa.
[ 23.11.2004, 03:12: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Hetkinen. Etkös sä ollut tukulainen? Pitäishän sun sitten tietää, että Yamatokain valmentaja Toshio Kato on syntyperäinen japanilainen, mustan vyön hänelle myönsi Hombu-Shihan Sadateru Arikawa (9. dan) vuonna 1970. Suomeen hän muutti 1985.
Ja itse aiheeseen. Kamppailulajeissa pienet ruhjeet on pakko hyväksyä osana harjoittelua, itse oon kyllä joutunut aika vahvasti vähentämään harjoittelua, vaikka ikää on vasta 26 vuotta. Ongelmaa on ollut etenkin selän kanssa (välilevyt, käyräluun suoristuma, krooniset tulehdukset yms.), patellajänne on paukahtanut irti polvilumpiosta, olkapää rustottunut, kyynärpään nivelkapseli (taienmuistaenäämikä) hajonnut, rystynen murtunut, jalkapöydän luu murtunut, varvas murtunut, nenän rusto vähän vinossa ja kasvoihin lyöty yhteensä 10 tikkiä. Järkevällä treenillä olisin voinut välttää suuren osan selkäongelmista ja varmasti ainakin tikit naamasta. Saattaisin olla myös tällä hetkellä paremmassa kunnossa![[Wink]](/ubb/wink.gif)
Suorititkos Jussi mustan vyön? Vai luinko huolimattomasti.
kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Et lukenut huolimattomasti.![[Smile]](/ubb/smile.gif)
Myös turkulaisen Aikubudo RY:n opettaja on japanilaisen sensein oppilas. Ove Andell on saanut aikido-oppinsa Takeji Tomita -senseiltä (8. dan).
Aiheesta itsestään puhuu Arto sangen hyvin - ja on oikeassa myös siinä, että järkevään treenaamisen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Hieman sääli vain, että moni (minäkin) on oppinut (ja oppii) tätä puolta kantapään kautta (eikä se harjoitteluteorian soveltaminen käytännössä ihan läpihuutojuttu ole, vaikka hyvän harjoittelutavan lukutasolla tuntisikin).
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Valitettavasi joudun olemaan kanssasi eri mieltä. Aivan varmasti kevyempikin treeni rittää selliaset 80% ajasta. Toki kannattaa tehdö asioita myös kovalla teholla, mutta silloin ei pidä tehdä mitään selaista jota ei tiedä osaavansa. Jos ei pysty tekemään tekniikkaansa oikein, on tekniikan suoritustavassa korjattavaa ja se onnistuu vain hitaasti tekemällä. Korjattaessa tekniikaa itseasiassa harjoitetaan hermostoa ja vahvistetaan hermojen muodostamia kytkentöjä. Tämä onnistuu vain samalla tavalla tehtyjen toistojen avulla, jokainen sähläys testivaiheessa terkoittaa satoja uusia oikein tehtyjä toistoja jotta tuo yksi sähläys on nollattu.
Siis tekniikaa ne yhsityiskohdatkin ovat. On olemassa se iso-waza ja pikku-waza. Leo Gahe jr:in lausahdus 'Slow is smooth and smooth is fast.' pitää sisällään paljon totuutta.
Nopeudella ja 'kovuudella' saadaan treenitilanteessa helposti paljon virheitä piiloon, mutta ei ne sieltä mihinkään häviä, päin vastoin ne vahvistuvat.
Kuten Antti tuossa totesi on tehokas treeni tasapainoilua riskirajalla, mutta yli ei saa mennä. On lopputuloksen kannalta parempi, että jättää sen viimeisen puristuksen tekemättä kuin tehdä se ja rikkoa sillä itsensä. Terveenä pystyy kuitenkin pitkällätähtäimellä treenaamaan enemmän ja tehokkaammin. Ja aivan idioottimaista on aikaansaada itselleen treenaamalla pysyvä vamma.
Voisiko kuitenkin olla niin, että ne oivallukset tulisivat helpommin kun treenaisitte hieman hitaammin niin, että pystyy toteuttamaan sitä koulukunnan strategiaa ja taktiikkaa sekä toistamaan saman tilanteen uudeleen jos siinä oli jotain joka kaipaisi lisätutkimista.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kommentoidaan nyt vaikkei trolleja saisiakaan ruokkia:
Ei kenenkään karatesta tai aikidosta tms. tule yhtään sen parempaa kuin se on vaikka kyseisellä kaverilla olisikin 'vinot' silmät. Ei ne japanilaiset ime taistelutaitojen suuria slaisuuksia mistaan äidinmaidosta. Treenaamalla nekin ne oppii. Tänä paivänä on kauko-idän ulkopuolella paljon hyviä opettajia jotka ovat ihan normaaleja länsimaalaisia.
Tämä väite ei pidä paikaansa. Separilla on taas tuo 'meidän opettaja on ainoa oikea opettaja'-syndooma päällä.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Totta. Hitaassa suorituksessa ei kuitenkaan ole hirveästi fiksailtavaa - ainakaan sellaista, että hitaasti olisi järkevää tehdä kovin paljoa - ja mm. lantionkäytön suorittaminen vaaditulla tavalla (ns. lantioravistus) on mahdotonta hitaalla vauhdilla - vähän samoin kuin ruoskan pamauttaminen on mahdotonta hitaasti tekemällä.
Tästä olen samaa mieltä. Onneksi tätä toistotreeniä voi tehdä nopeastikin - ja kun tottuu tekemään nopeasti, myös nopean korjaaminen helpottuu (nopeasta tulee "hitaampi").
Kyllä. Nyt liikutaan vahvasti ko-wazan puolella, koska o-waza ei tarjoa enää juurikaan mitään. O-wazan osa karatetreenissä ei myöskään ole niin korostunut kuin esim. aikidossa, eikä o-wazan harjoittelulla päästä kovin pitkälle.
Lukko- ja heittotekniikassa toki on karatenkin puolella pudotettava tehoa hieman maksimista, muutoin nivelten paha rikkoutuminen on tosiasia. Nivelten rikkominen - vaikka se näiden tekniikoiden tarkoitus ja päämäärä onkin - ei ole harjoittelutilannetta kovin vahvasti palvelevaa. Onneksi muussa treenissä harjoitellaan paljon kehon ravistavaa ja räjähtävää käyttöä, jolla tarpeen tullen myös nivellukkoihin saadaan murtava voima.
Siksi pitääkin huolehtia siitä, että nopeudella ja kovuudella piilotettavia virheitä on vähän tai ei lainkaan ennen kovaan ja nopeaan treeniin siirtymistä.
Olen samaa mieltä. Tämän rajan yli ei vielä mennä - pienet oireilut ovat varoitusta siitä, että raja voi olla lähellä, mutta kokonaisolo (ja tulokset) toteavat sangen selvästi sen, että riskirajaa ei olla ylitetty - enkä sen yli tulekaan menemään.
Totta, noudatan tätä myös omassa treenissäni.
Näistä olen samaa mieltä. Olen tällä hetkellä terve - kyljen murtuma ei mielestäni ole "sairautta" vaan runsaasti impaktitekniikkaa sisältävän lajin harjoitteluun ajoittain väistämättä kuuluva pikkukiusa - eivätkä muut pikkuvammautumisetkaan ole harjoittelua estävää tai edes heikentävää sorttia. Kokonaisvaltaisesti liikutaan siis aivan oikealla alueella.
Näihin asioihin juuri keskitytään ja tilanne pystytään toistamaan uudelleen ja uudelleen - niin usein kuin tarve vaatii. Hidastaminen ei ole tarpeen eikä sillä saavuteta mitään, mitä nykyinen treeni ei anna (kokeiltu on). Hidastamalla voidaan kyllä menettää paljon (mm. aito hyökkäysnopeus, oman reaktionopeuden tutkiminen, tekniikan puhtauden tutkiminen täysvauhtisena - hidas tekniikka on aina puhdasta, joten sillä ei juuri saada lisää), eikä tässä vaiheessa ole järkevää lähteä sille tielle. Aiemmista kokemuksista oppineena nykyinen "nopea" on pian "hidas".
Oma harjoitteluni on tällä hetkellä - sekä laadultaan että riskitasoltaan - erittäin hyvässä jamassa. Pieniä vammoja (kolhut, venähdykset jne.) tulee aina kamppailulajeja harjoiteltaessa. "It's fighting, not folkdancing" kuten joku sanoi.
Kokonaisuudessaan voi sanoa, että treeni on paremmassa jamassa kuin koskaan aiemmin n. puolentoista treenivuosikymmeneni aikana on ollut.
Ja pakollisena vastuukommenttina: En suosittele harjoitustapaani, mikäli se tuntuu liian kovalta tai liian raskaalta. Oikeastaan itselleni treeni tuntuu nyt "tavalliselta", ts. en koe ottavani tarpeettomia riskejä harjoittelussani. On mielestäni erinomainen asia, että edes joskus tällaiseen oloon täysvauhtisessa harjoittelussa pystyy. Sen pohja on kuitenkin rakennettava huolella. Harjoittelu on myös kausittaista - tiedän vallan hyvin pian pudottavani treenitasoa huipusta vähän alaspäin, jos ei muuten niin rentoilun ja vaihtelun vuoksi.
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jotenkin tästä huokuu sellainen perus aikidomeininki, että treenataan hitaasti maailman tappiin asti. Missä vaiheessa tekninen taso on riittävä? Kun tekniikka on kunnossa, siihen aletaan hakemaan rentoutta ja räjähtävyyttä. Siihen vasta aikaa kuluukin.
Tekniikkaa tekniikkaa juu. Kaikissa muissa opetusmenetelmissä siirrytään suht rivakasti tekemään tekniikkaa täydellä vauhdilla, toki järkevästi. Mulle muuten tuo lause kääntyy 'slow is fast' eli siinä ei ole mitään järkeä. Muka-filosofiaa![[Wink]](/ubb/wink.gif)
Ootko todella tätä mieltä. Rivakka hyvä tekniikka pysäyttää kuin kaunis nainen![[Smile]](/ubb/smile.gif)
. Nopea ja kova, mutta teknisesti huono tekniikkaa särkee silmään pahasti.
Nuf said.
Täydellä teholla tehty puhdas tekniikka loksahtaa kohdalleen kuin palapelin pala. Kulmikkuudet ynnä muut puutteet näkyy IMHO selvemmin, kun väännetään vähän voimalla ja kovempaa. Itse kun olen ukena, pystyn kommentoimaan toisen tekniikkaa paljon paremmin, kun tunnen konkreettisesti sen vaikutukset.
Viesti sisältää tahallisia kärjistyksiä. Kutsuttakoon sitä 'sopan hämmentämiseksi'...
kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kyllä on hyviä opettajia Japanin ulkopuolellakin, mutta mitä kauemmaksi O-senseistä mennään, sitä vähemmän aikidoa on enää jäljellä. Enkä tarkoita nyt maantieteellisesti vaan opettajien määrässä.
Japanilaiset oppivat treenaamalla, mutta tärkeintä on silti opettaja joka osaa tuon aiki-tunteen välittää oppilailleen. Asia on vaikea selittää niille, jotka eivät ole sitä ikinä kokeneet.
Toki ymmärrän että on ihmisiä, jotka tyytyvät vähempäänkin.
Gaeshido sisältää kaiken sen, mikä voi auttaa yksilöä tai pientä ryhmää selviytymään mistä tahansa eteen tulevasta.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Et sitten vaivautunut seuraamaan koko keskustelusäiettä! Viestissäni 22-11-2004 14:51 totesin että:
"Opettelu vaiheessa keskitytään oikean tekniikan suorittamiseen (tällöin hommansa osaava ja tekevä pari on kullanarvoinen), toisto vaiheeseen jolloin opitusta asiasta tehdään triviaali ja testi vaiheeseen jolloin tarkistetaan puutteet, reunaehdot ja miten asia on opittu (nyt uke saa vapaasti heittää hiekkaa ladulle). Tästä päästään uudelle kierrokselle opettelu vaiheeseen.
Testi vaihe kannattaa pitää pienenä, koska siellä ne vahingot sattuvat, ja sitä 'kovuutta' kyllä oppii pienmmälläkin. Parhaimmillaan nuo vaiheet voi käydä läpi yhdellä harjoituskerralla, jos opeteltava asia on eristetty tarpeeksi pieneksi."
Outo juttu, mutta kaikki minun tuntemani tai näkemäni hyvät opettajat (siis sellaiset jotka ovat aidosti ja todistettavasti osanneet siirtää oman osaamisensa oppilailleen) ovat aina hokeneet samoja fraaseja: hitaammin, pehmeämmin...
Eipä sinnä noin parsittuna olekkaan.
Olen! Tarkoittanet, että hyvä tekniikka pysäyttää paremmin kuin huono, siitä olen samaa mieltä.
Aivan varmasti... mutta
Ne kulmikkuudet ja puutet vain johtavat otsakeen viittaamaan tapahtumaketjuun, kun pelisä on mukana voima ja väännetään kovempaa. Jos et itse akijänä tai vastaanottjana havaitse puutteita tai aukkoja tai yleisesti ottaen virheitä muuloin kuin mättötreenissä, sanoisin että treenaatte aivan liian jäykkinä ja turhan nopealla temmolla.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Riittääkö todisteeksi se, että on maailmanmestari ja on lisäksi onnistunut valmentamaan muita maailmanmestareita? Jos riittää, niin minä tiedän sellaisenkin hyvän opettajan, joka vaati kovaa tempoa treeniin.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Minustakin tämä on outo juttu. Tuntemani tai näkemäni hyvät/erinomaiset opettajat ovat hokeneet toki noita fraaseja alkeiskurssitasoisille ja ehkä täysin uuden asian opettelun yhteydessä. Kun nämä alkeisasiat on opittu, ovat fraasit muuttuneet "nopeammin, rennommin, kovemmin" -puolelle.
Esim. lyöntitekniikkaa on suhteellisen vaikea (mahdoton?) tehdä oikeasti rennosti ja räjähtävästi muuten kuin tekemällä se kovaa. Hitaasti tekemällä ei koskaan selviä, missä voimansiirto klappaa.
Lukko- ja heittotekniikoiden osalta toki hidas tekeminen voi jatkua kauemmin, tekniikan luonteen takia.
Arto taitaa tarkoittaa ihan tekniikan aiheuttaman "henkisen" vaikutuksen tekemää pysäyttämistä, ei konkreettista "osumapysäyttämistä". Mutta tämänhän tiesitkin...
Aivan varmasti... mutta
Mitä "mutta"? Kun on oppinut tekemään tekniikan puhtaasti täydelläkin teholla, ei sen toistamisessa ole isompia ongelmia. Ensin toki harjoitellaan hitaasti, sitten siirrytään kohti täyttä suoritustehoa. Lopulta se täysi teho on normaalisuorituksen teho - eikä hitaasta treenitavasta enää näiden tekniikoiden osalla saa mitään isompia irti.
Tai taso on sitten jo sitä sarjaa, että siinä hitaassa hissuttelussa ei enää niitä virheitä muuten niin mainittavasti tule? Hyvän opettajan opetuksessa tälle tasolle päästään jossain vaiheessa. Jos ei päästä, kannattaa ehkä huolestua?
[ 24.11.2004, 12:05: Viestiä muokannut: Jussi Häkkinen ]
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Ei, koska ensinnäkin et maininnut minkä lajin maailman mestari. Pieni kevennys tähän väliin: olin taannoin eräässä kuppilassa, jossa henkilökunta ystävällisesti antoi ymmärtää että eräs asiskas voisi jatkaa iltaansa jossin muualla oluensa juotuaan. No kaveri siinä sitten rupesi uhoamaan minulle ja kaverilleni, että hän on suomenmestari ja vetää tuota pokea kyllä kohta kuonoon. En sitten maltanut olla tiedustelematta minkä sortin suomenmestarista on kyse - sählyn ja kaukalopallon!
Mutta asiaan: toinen syy on, että loppujenlopuksi otteleminen ja tastelu on kovin eri asia. Ottelussa on kuitenkin hyvä peuskunto ja kestävyys yksi tärkeimmistä atribuuteista ja niiden lajinomainen muoto erityisesti. Tämä saavutetaan helposti ja mielekäästi kovatempoisella treenillä.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Tässä muuten tuli mieleen, että ehkä oppilaissa on jotain vikaa, mikäli opettaja jatkuvasti opettaa heitä hitaalla alkeistavalla?
Tosin, sillä vältetään loukkaantumiset ja loukkaantumisen vaarakin, näin threadiin liittyen. Ehkä treenin sovittaminen kulloisillekin ihmisille on se jutun henki tässä - suurin osa kamppailulajeja harrastavista kun on tyytyväinen siihen, että treeni on kivaa, mustelmia ei tule ja ei liikuta vaarallisilla alueilla. Tämä ei varsinaista [u]kamppailu[/u]lajiharjoittelua mahdollista, mutta toki kivan ja kevyen kuntoliikunnan.
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
En oikein nyt ymmärrä miksi ei voisi opetella tai oppia käyttämään kehoaan rennosti tekemällä hitaasti. Juuri silloinhan ehdit havainnoimaan ja tuntemaan kehosi liikket paljon paremmin: missä on jännityksiä, mikä niven liikkuu, liikkuuko esim selkärangan nikamat erikseen vai kääntyykö useampi nikama möykkynä. Nopeus ja räjähtävyys tulee ilmaiseksi, kun liike saadaan oikeaksi ja rennoksi. Toki nopeaa tapaakin pitää treenata, mutta sen osuus voi jäädä varsin pieneksi, eikä sitä saa tehdä oikean suoritustavan kustannuksella. Viitasit ketjussa aiemmin, ettei ruoskalla voi lyödä hitaasi. Minä väitän, että voi: se vain edellyttää puhdasta teknikkaa. Yritä saada se aalto, jonka olet käynnistänyt, etenemään ruoskan päähän asti rikkomatta sitä ylimääräisillä liikeillä.
Muttakun Arto sitten jatkoi, että se tekniikka ei sitten kuitenkaan ollutkaan puhdas.
Tämähän juuri sen hissuttelun tavoite on, ettei tehdä virheitä! Tekemällä virheitä opitaan virheellisiä suoritustapoja. Kun on opittu tekemään asiat oikein hissuttelemalla, ei niitä virheitä tehdä myöskään normaalinopeudella tehtäessä - mikä ainakin minulle on tavoite.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Tätä suosittelen kokeilemaan. Hyppäys hitaan tekniikan ja nopean tekniikan välillä on kuitenkin erittäin suuri - jo se, että lihaksia käytetään huomattavasti eri tavalla nopeasti käytettäessä kuin hitaasti käytettäessä, hengitysajoituksen ollessa erilainen jne., tekee asiasta aika erilaisen.
Ei se näin mene. Kun on opittu tekemään asiat oikein hissuttelemalla, osataan tehdä asiat oikein hissuttelemalla. Sen jälkeen on opeteltava tekemään asiat oikein normaalinopeudella - se hissuttelupohja on tietysti avuksi, mutta ei toimi 1:1 normaalinopeudessa. Kehonkäyttö on erilainen - väkisinkin. Toisessa lihakset jne. toimivat hitaasti ojentuen, toisessa sykäyksellä - ja toiminta ei lopulta olekaan identtinen (eikä voikaan olla), mm. sen takia, että toisessa hyödynnetään joskus kimmoisuutta ja lihaksen joustavuutta (mitä ei hissuttelutavassa oikein voida tehdä - on vähän vaikea saada esim. jousi ponnahtamaan suoraksi hitaasti) ja muita attribuutteja, joita ei voi oppia kuin nopeasti treenaamalla.
Kannatan silti myös hidasta harjoittelua - se on oikein hyvä tapa opettaa ja opiskella alkeita. Kun tämä on hallussa, voidaan siirtyä nopeaan tekniikkaan ja tehdä siitä vakiotapa.
Lisäksi: Niin kamppailet kuin harjoittelet. Jos pääasiallinen harjoittelutapasi on hidas ja nopea suoritustapa on vain "testaustapa", käytät todennäköisimmin luonnostaan sitä hidasta tapaa, jos koskaan joudut puolustamaan itseäsi. Toki on muistettava, että moni ei harjoittele itsepuolustuksen takia, jolloin tämä aspekti on tarpeeton. Tosin, jotkut lajit ovat lähtökohtaisesti itsepuolustuslajeja, jolloin harjoittelun pitää jo tämän vuoksi edetä jossain vaiheessa nopeaan suorittamiseen - sen jälkeen, kun ne suurimmat perusvirheet (jotka voi toki karsia siinä hitaassa aloittelijatilassa) on saatu pois.
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Ei, koska ensinnäkin et maininnut minkä lajin maailman mestari. Erkki
Viitekehyksestä ilmennee, että kyseessä on kamppailulaji. Kyse on potkunyrkkeilystä.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jumavita! Äijät on innostunu kirjoittamaan. Tuntuu keskustelu edenneen jo aiheista, mutta vielä Erkille pitää selventää, että tarkoitus oli selventää sellaista onnistuneen tekniikan tuomaa "ahaa-elämystä". Sellaista ei mun mielestä voi kokea hitaasti tehtynä. Samoin kun näkee puhtaan tekniikan tehtynä täysillä, saattaa leuka loksahtaa, että viddu nää jätkäthän on hyviä!
Otetaan nyt vaikka kotegaeshi lyöntiin tehtynä esimerkiksi. Mikäli mun kokoinen kaveri ei liiku siinä lyönnissä kunnolla, jää se hyökkääjän voimaa hyväksikäyttävä mekaniikka täysin vieraaksi. Jos en hyökkää voimakkaasti, päädyn tekemään sen automaattiukemin, vaikken tunne siihen välttämätöntä tarvetta. Sen sijaan, kun hyökkään voimalla (tämän pitäisi olla suht turvallista, nage kun tietää mikä hyökkäys on tulossa), nage on sekä pakotettu ja kykeneväinen tekemään tehokkaan ja oikean tekniikan. Harjoituksen voi silti jakaa osiin ja vaikka sopia, että horjutus ja vääntö tehdään mahdollisimman nopeasti ja voimakkaasti, jotta ukekin tietää olla varautunut. Mikäli väännössä momentti ei liiku oikeaan suuntaan, se paistaa silmään (ja tuntuu ranteessa) erittäin selvästi.
Ja myönnettäköön, että oma suhtautuminen aikidoon on aika raju. Mikäli treeneissä ei vähän kolise, tuntuu siltä, ettei ole kunnolla treenannut. Tästä voi vetää ne johtopäätökset tuohon mun loukkaantumishistoriaan![[Smile]](/ubb/smile.gif)
kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
No nyt se syy tähän näkemyseroon löytyi. Jos harjoittelee eri tekniikaa hitaasti ja nopeasti on asia juuri kuten kuvailet. Jos taas kuten itse ten käytän samaa tekniikkaa (mekaniikkaa, hengitystä, rytmitystä, voimantuottotapaa jne) niin nopeassa kun hitaassakin harjoittelussa. Nyt tuli muuten mieleen myös juttu, että emme ole määriteleet mikä on hidas ja nopea. Minulle hidas tapa on noin 75% nopeasta, niin että on ruhtinaallisesti aikaa kokea ja tuntea asiat ja mikään ei mene ohi havainnoimatta.
Mutta eikös tuosta ole seurauksena kontrolloimaton liike, jota siten parin on helppo käyttää hyväkseen.
Mutta, etkö tällöin joudut opettelemaan kaksi eri versiota samasta jutusta?
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Niin minä kuvittelin silloin taannoin baarisakin, mutta toisin oli![[Razz]](/ubb/tongue.gif)
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Voisitko vastata saivartelematta?
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Taitaa muillakin oikeiden töiden teko tökkiä.
ja varoitus: pientä prokaatiota luvassa
Kyllä ymmärsin, ja sen takia niitä opittuja asioita täytyy välillä testata, samalla saadaan itsevermuutta ja opitaan luottamaan sihen mitä osaa. Oppiminen tapahtuu parhaiten positiivisen takaisinkytkennän kautta.
Noita 'brio-kokemuksia' kuten, joku niitä aikoinaan nimitti ("pienen ihmisen ilo osata") voi toki saada myös hitaasti tehtynä, mutta se edellyttää paljon enemmän ukelta, myös hänen on hoidettava osansa kunnolla. Toisaalta tuo kokemus, kun se tulee hitaasti tehtynä, on huomattvasti avartavampi. Ja mitä yleisöön tulee, niin siellä ne suut vasta auki loksuvatkin, kun hitaasti viedään ukea niin ettei tällä ole mahdollisuutta kissaa sanoa.
Ymmärräsinkö oikein, et siis osaa antaa energiaa ja pitää hyökkäystä päällä, jos teet sen hitaasti? Ja teet sen sijaa itse ukemin, sensijaan että keskityisit nageen ja sallisit hänen opetella ja etsiä sen oikean tavan tehdä juttu sinunkokoisellesi kaverille?
Siis takoitatko, että jos teet kontolloimattoman hyökkäyksen ja parisi saa tehtyä sinulle tekniikan, niin tämä johtaa parisi nopeaan kehittymiseen? Käytätkö 'Ui tai uppoa'-uimakoulumenetelmää opetuksessa? Jos et tee oikein niin sitten sattuu. Kuinka pari voi oppia sen oiken tavan, kun hitasti tehtynä uke menee itsekseen ja normaalitreenissä kolisee tai ollan toipilaana. Kyllähän tuo tietysti luonnetta kasvataa.
Kuulostaa vaaralliselta, ennemmin tai myöhemmin jossainvaiheessa kuuluu 'snap, cracle, pop - ranteesi juttelee sinulle'. Miksi pitää vääntää? Ajoituksessa ja suunnissa tuntuu olevan hieman korjatavaa, jos teknikka tai sen osa pitää tehdä nopeasti ja voimakkaasti, jotta se 'toimisi'. Kannattaisiko yrittää ohjata enemmän ja vääntää vähemmän.
Tämä lienee tullut selväksi tässä vaiheessa. Luonnolliseti kun treenataan tosissaan välillä tulee mustelmia ja naarmuja tms. mutta revähdykset, venähdykset, murtumat jne. ovat jotain joita ei saisi harjoittelusta seurata.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
"Mutta asiaan: toinen syy on, että loppujenlopuksi otteleminen ja tastelu on kovin eri asia. Ottelussa on kuitenkin hyvä peuskunto ja kestävyys yksi tärkeimmistä atribuuteista ja niiden lajinomainen muoto erityisesti. Tämä saavutetaan helposti ja mielekäästi kovatempoisella treenillä."
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jos harjoittelet itsepuolustuslähtöisesti, hyvä kestävyyskunto ei ole niin tärkeää, mutta hyvä lihaskunto, nopeus, räjähtävyys ja muukin yleinen suorituskyky on. Samoin iskunkestävyys. Kova treeni kehittää kestävyyskunnon lisäksi myös näitä ominaisuuksia. Asenteesta puhumattakaan.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Niin varmaankin, jos harjoittelee itsepuolustuskeskeisesti. Minä harjoittelenkin taistelukeskeisesti. Enkä todellakaan halua testata tai kehittää iskunkesktävyyttä. En todellakaan halua ottaa yhtään iskua vastaan, siinähän voi tilanne päättyä juuri siihen paikaan.
Treenistä saa kovan ja peräänkuuluttamaasi asennetta kasvattavaa muutoinkin kuin vauhtia pitämällä. Intensiivinen ja jatkuva mutta suhteellisen rauhallinen treenitahti mahdollistaa samalla myös itse taidon opettelun.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Mitä tarkoitat "taisteluilla", joihin keskityt? Harrastatko baaritappeluita, vai mitä?
Tietenkään kukaan ei omasta halusta ota koppeja vastaan minkäänlaisessa kamppailussa. Mutta aina se ei ole omasta halusta kiinni ja niitä iskuja voi tulla läpi, vaikka ei niitä haluaisikaan. Eikä se tilanne ainakaan sillä parane, ettei ole koskaan totuttanut itseään ottamaan iskuja. Juuri tätä treenaamattomalla kaverilla se kamppailu usein päättyykin ensimmäiseen kunnon mälliin, kun henkinen shokki on niin iso, vaikkei fyysistä vahinkoa olisikaan juuri tullut.
Treenitapojen ja niiden tuottamien tulosten eroja voi hyvin katsella, kun seuraa Pekka Perustreenaajaa shotokan-salilla ja thainyrkkeilysalilla. Sitten voi miettiä, kumman salin edsutajan kanssa mieluummin haluaisi "taistella".
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jaahas sitten päästiin tälle linjalle, menihän siihen jo jonkin aikaa. Seuraavaksi varmaankin siirrytään sitten oikeinkirjoitukseen.
Ymmärrät varmaankin mikä on tappelun, taistelun ja ottelun ero. Itsepuolustus on käsiteenä jokin kummajainen, joka tuntuu tarkoittavan kaikille vähän eri asiaa. Useimmille kuitenkin siihen tuntuu sisältyvän sellainen romanttinen aspekti että se oli jotenkin kunniakasta '... hän löi ensin' ja väkivaltatilanteen voisi ratkaista oikeutetulla väkivallalla.
Ja mistä sinä nyt sait päähäsi ettei minun treeneissäni tulisi osumia? Tottakai niitä tulee, muttei ole mitään järkeä haaskata aikaansa ja riskeeraamalla terveyttään ottamalla niita tarkoituksella ja 'totuttaa' itseään siihen. Senhän takia treneissä käydään, että nuo kopit otetaan siellä, eikä siinä mahdollisessa tilanteessa (jota ei toivottavasti koskaan tule kohdalle).
Onhan noitakin systeemejä olemassa, joissa otetaan kaikki mitä kaverilla on antaa, muttei ne harrastajat olekkaan sitten mitään terveysmannekiinejä eivätkä tule viettämään kivuttomia eläkepäiviä, jos nyt yleensä sinneasti elävät.
En kumankaan, niinkuin en halua kenenkään muunkaan kanssa, sehän on vaarallista. Mutta jos tilanne tulee kohdalle, eikä sitä voi välttää, niin minulle on ihan sama kuka on vastassa, ei siinä tilanteessa yleensä voi enää valita ('en mää tappele sun kanssa kun sää oot thai-boxari, mutta jos saa olitkin vaan shotokan jätkä niin sitten kyllä käy...'), eikä silloin tilanteessa auta muu kuin minun osaamistani. Tietysti, jos tuntee vastustajansa ja hänen systeeminsä, on vastustaja ehkä hieman helpommin ennustettavissa, eli kyllä minä sitten kuitenkin ottaisin sen thai-boxarin jos saisi valita.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Kaikinpuolisesta kyvykkyydestäni huolimatta en hallitse ajatustenlukua, enkä siis tiedä, mitä taistelulla tarkoitit. Siksi pyysinkin sinua selittämään. Et jostain syytä halunnut niin tehdä, joten pyydän uudestaan.
Itse ymmärrän taistelulla jotain sellaista, missä vastustaja on tarkoitus ihannetapauksessa tuhota. Esimerkiksi sodassa on taisteluja ja jotkut rikollisjengit voivat käydä keskenään taisteluja. voitaisiin ehkä myös ajatella, että itsepuolustustilanne, jossa toinen yrittää tappaa toisen on taistelu. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti kuulosta aikidolta, joten oletan sinun tarkoittavan jotain muuta.
Tietysti taistelua voidaan käyttää yläkäsitteenä ja kamppailun synonyyminä, joka käsittää niin em. taistelut, sääntöjen mukaiset ottelut kuin tappelut ja itsepuolustuksenkin. Tämäkään ei oikein sovi kontekstiin, joten olen ymmälläni, eikä vinoilusi auta asiaa yhtään.
Toivoisin lisäksi, ettet jatkuvasti veisi keskustelua sivuraiteille, kuten tuossa shotokan-thai-jutussa. Kyse ei ollut mistään itsepuolustustilanteessa tehtävistä vastustajavalinnoista, vaan kovan ja vähemmän kovan treenitavan eroista.
Keskiverto thainyrkkeilijä potkaisee ja lyö paljon kovempaa kuin keskiverto shotokan-karateka. Tämä johtuu siitä, että thainyrkkeilijöillä on tapana treenata niitä täysmällejä ja paljon. Shotokanisteilla on tapana treenata niitä paljon vähemmän ja siksi iskuvoimakin jää heikommaksi. Siitä on kyse. Ellet usko, mene katsomaan.
Mitä tulee koppien ottoon, niin on vähän eri asia ottaa niitä osumia rauhallisella tahdilla tehdyistä iskuista, kuin täpöistä.
-Here comes the pain.-Joka päivä voi tiiliskivi pudota päähäsi.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Siina on aika hyvä määritelmä. Tosin ei sen toisen tarvitse tappaa yrittää, vahingoittaa riittää. Minulle tuo itsepuolustus tarkoittaa sellaista mahdotonta tilannetta, jossa minä en saa tehdä mitään aktiivista vaan joudun vain passiivisesti yrittämään blokata ja sitten asia pitää vielä osata käsitellä oikeudessa niin ettei saa tuomiota. Miksikö pitää vain blokata? Koska muutoin syyllistyy aina voimassaolevan oikeukäytännön mukaisesti hätävarjelun liioiteluun. Eli itsepuolustus on mahdoton yhtälö muulloin kuin satunnaisen yksittäisen nakkariheijarin osuessa kohdalle. Eipä noita varten paljon jaksaisi hikoilla.
Nyt en ymmärrä, miksi tilanne jossa hyökkääjä yrittää tappaa toisen ei kuulosta aikidolta? Tuohan on mitä mainioin tilanne aikidolle.
Ihan uteliaisuuttani, mitä nöyrimmin tiedustelisin, että mitäs se aikido sitten olikaan?
Oletko ollut siinä uskossa että aikidoa harjoitellaan vain, jotta voitaisiin puolustautua aikidokaa vastaan? Jos näin on niin olet erehtynyt. Emme me oleta että se toinen kavari olisi aikidoka tai noudattaisi joitain sääntöjä (emme mekään muuten) tai normistoa.
Määrittele nyt sinä vuorostasi itsepuolustus.
Ja kerro myös missä olen vinoillut. Olen saattanut käynnistää lukijassani ajatusprosesseja, jotka ovat päätyneet sellaiseen lopputulokseen, jossa lukija onkin päätynyt ajattelemaan kriittisesti omaa harjoitteluaan ja sen järkevyyttä.
Minä en ole myöskään vatänyt legendaarista olkipukkia esiin ja syyttänyt ketään baaritappelijaksi, -häriköksi tms.
Ai ninä kun luulin kun kysyit:"Sitten voi miettiä, kumman salin edsutajan kanssa mieluummin haluaisi "taistella"." , että terkoitit juuri tuota mitä kirjoitit.
Joten se siitä sivureiteille menosta sitten tuossa kohdin. Keskustelu polveilee. Treenitapa riippuu siitä miksi harjoittelee ja mihin treenillä pyritään. Halutaanko 20 tunnissa nostettua selviytymiskyky lähitaisteluttilantesta taistelukykyisenä 25%:sta 30%:iin vai aikaan saada taitavia taistelijoita, jotka pystyvät suoriutumaan vaativistakin tehtävistä joskus hamassa tulevaisuudessa. Jälkimmäinen mahdollistaa huomattavasti hienoviritteisemmän koulutuksen, joka johtaa tuloksiin vasta pitkhkön ajan kuluessa, mutta jos sinne asti edetään ovat tuloksetkin sitten toisenlaisia.
Ei potkaise tai lyö kovempaa, hän lyö erilailla, antaa toisenlaisen impulssin. Asia on samankaltainen kuin jos vartailee lyöntiä 10 kg hienosäätölekalla ja 5 metrin ruoskalla. molemmat tulee kovaa mutta niiden antama impulssi on aivan erilainen.
Rauhalliseti tehty iskukin voi olla kova. Iskussa voi olla kime paikalaan jne. Ja mitä tulee siihen iskujen saamiseen tottumiseen, niin Joe Foreman varmaankin oli väärässä todetessan: 'Everybody have a plan untill they get a hit!'.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Ei syyllisty. Suosittelen lukemaan k.o. pykälät uudelleen - tai kysymään lakimieheltä neuvoa.
Niin no. Tokihan omaa harjoittelua ja sen järkevyyttä on tullut mietittyä kriittisesti (kuten aina ja jatkuvasti) - ja päädyttyä siihen lopputulokseen, että se edelleen on järkevää ja hyvää treeniä. Totta puhuen on tullut myös mieleen sellainenkin lähestulkoon ad hominemina herkästi käsitettävä ajatus, että Hakalakin voisi joskus kokeilla kamppailulajin treenaamista...
Kuinka niin? Molemmissa lajeissa lyönnin periaate on sama voimantuoton ja voimankäytön osalta. Harjoittelumuoto eroaa kyllä, mutta ei ole olemassa "karatelyöntiä", "nyrkkeilylyöntiä" tai "thainyrkkeilylyöntiä". On vain lyönti ja sen suorittaminen hyvin tai huonosti.
Lyöntien osalta hyvässä lyönnissä kyllä yhdistyvät molemmat - sekä "leka" että "ruoska". Ihmiskeho onneksi mahdollistaa tämän.
Mikä on kime? Jos tarkoitat loppujännitystä, sen etu on sama kuin löisit jarrut päälle seinään täysillä ajettavassa autossa ja väittäisit sen tuovan lisätehoa seinän läpäisyyn. "Kime" - siinä mielessä kuin se Shotokan-piireissä käsitetään - on virheajatus. Liikettä jarruttavien lihasten jännittäminen samalla hetkellä kuin jännittää liikettä edesauttavia lihaksia (eli se "kiristys") ei tuo etua lyöntiin. Ainoa etu, mitä antagonististen lihasten jännittämisellä lyönnissä saadaan aikaan on se, että juuri ennen lyönnin päätepisteeseen saamista lihaksia kiristetään, jottei kyynärpäätä lyötäisi lukkoon. Näin säilyy käsi - ja tähän riittää hyvin kevyt koukistajan jännittäminen. Mitään "kime":ä ei kuitenkaan tarvitse tehdä (Karaten kime-käsite on muodostunut mm. siitä, kun japanilaiset väärinymmärsivät okinawalaisten opettajien lantioravistustekniikan ja alkoivat tehdä sitä siten, miltä se näytti - ei siten, miten tekniikka oikeasti tehtiin. Sittemmin joku neropatti keksi ihan amatööriteorian virhetulkinnan tueksi).
Uskon, että tässä tarkoitetaan George Foremania. Hän oli oikeassa sikäli, ettei "plan":eja oikein pysty toteuttamaan kun nyrkkiä sataa kohti ihan oikeasti (ellei sitten saa avattua tilannetta hyvin - ja sitähän tässä treenataan). Iskun vastaanottoa voi silti treenailla.
Loppuun lainaus eräältä aikoinaan kovastikin kamppailulajitaitoaan itsepuolustukseen - ja varsinaiseen tappeluunkin - soveltaneelta taitavalta herralta:
"One does not have to take care to block every single attack by an opponent with weak striking power." - Choki Motobu
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Jos luet tarkaavasti kirjoitin että voimassaolevan oikeuskäytännön - en lakitekstin. Oikeudessa on aina kaksi vain itseäänpuolustanutta viatonta kaveria jotka eivät tekisi pahaa kärpäsellekään. Oikeuskäytäntö on antaa rapsut molemmille. Vakivaltatilanteessa on viranomaiseten mielestä oikea tapa hälyyttää poliisit paikalle, jotka sitten selvittävät asian.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta![[Smile]](/ubb/smile.gif)
Otan mielelläni ehdotuksia vastaan sopivasta lajista. Ai niin, en muuten ole kiinnostunut mistään urheilulajista tai vastaavista.
Niin ja aikidossa ei ole kuin yksi tekniikka. Kyllähän se loppujenlopuksi iteroituu samaan asiaan, mutta kyllä se meille normaaleille kuolevaisille on eri asia lyödä niin, että pyrkii maksimoimaan nopeuden tai toisen kehoon kohdistuvan tehon.
Energian keskitys
[huom en maininnut k-sanaa]
Shotokanissa on monta muutakin juttua, jotka ovat liikuntakasvatuksellisa taistelukasvatuksellisuuden sijaa. Funakoshi kuitenkin muokkasi juttuaan koululiikuntan soveltuvaksi.
Karaten kimestä en sinällään tietä mitää. Japanilaisessa ja kiinalaissa taisteluperinteessä se on kuitenkin ollut olemassa ja mukana systeemeissä jo enenkuin kukaan oli Japanissa okinawalaisista aseettomista systeemeistä kuullutkaan.
Juu, mistäköhän se Joe siihen tupsahti.
Tai sitten sitä, että kun alkaa tulemaan tavaraa omaan pesään niin kaikki hienoudet hukkuvat ja vain tiukka selkäydinperustekniika jää.
--
Erkki
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
Lisätään nyt vielä tähän että mielestäni sen välillä treenaako kuinka kovaa, ja onko harjoittelu yhä mukavaa ja nautittavaa, pitää jokaisen tehdä jonkinlainen kompromissi.
Nuorena pitää harjoitella kovaa ja kokeilla rajojaan, tästä on varmasti jokainen aikido-opettajakin samaa mieltä. Aikidossa tähän vaaditaan lisäksi sellainen harjoittelukaveri, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi harjoitella turvallisesti. Kuitenkin, jos se ainoa aikidolta saatava asia on pelkkä tappelussa pärjääminen, ei mielestäni osaa nauttia kaikista mahdollisista aikidon osa-alueista.
Gaeshido sisältää kaiken sen, mikä voi auttaa yksilöä tai pientä ryhmää selviytymään mistä tahansa eteen tulevasta.
Re: Loukkaantumiset aikidossa (ja miksei muissakin lajeissa)
No, jos vaikka aikidoa. Tosin, joskus voi tehdä hyvää kurkistaa sinne urheilunkin puolelle - urheilijoiden treeniasenne on jotakin, mitä sunnuntaitreenareista hyvin harvoin löytyy. Mielestäni nimenomaan urheilijat ovat niitä, joista kannattaa ottaa mallia harjoitusintensiteetissä, treenien jakamisessa jne. jos mielii treenata paljon ja tehokkaasti.
Kiinalaiset ja itämaiset teoriat - mitä siis kimeen jne. tulee - voi viskata romukoppaan, jos niille ei löydy perustelua myös ihan länsimaisesta tiedeajattelusta. Tokihan niitä voi kuriositeetteinä ja perinnepiirteinä tutkia, mutta mikäli haluaa harjoittelussa saavuttaa muutakin kuin kansantanssia, kannattaa analysoida harjoitteluaan - ja jokaista tekniikkaa - myös itse. Opettajan sanomiset pitää miettiä tarkkaan, purkaa osiin, kyseenalaistaa mielessään ja todeta sitten järkeväksi tai järjettömäksi. Kuten joskus karatesta sanottiin: "Tyhjä käsi. Ei tyhjä pää". Pätee - soveltuen - myös muihin lajeihin.
Jussi Häkkinen Okinawahojoa ja hieman koreapotkintaakin"In a real confrontation, more than anything else one should strike to the face first, as this is the most effective." - Choki Motobu