Tässä mietin että milloin noita loppuvuoden reeniaikoja oli peruttu ja milloin niitä ylipäätänsä pidetään? Jos joku voisi listata ne tänne niin olisin kiitollinen :)
Elikkäs onkos reeneistä taukoa näin joulun aikaan? Tai miten on harjoituksia? Kävin katsomassa tuolta linkistä, mutta siellä ei ainakaan ollut mitään poikkeuksia, mutta harjoitellaanko dojolla kaikkien pyhien läpikin?
Uskoakseni näin Joulun jälkeen pidetään perinteiset "Kinkunsulattajaistreenit". Treenit poikkeavat hieman totutusta; siellä tehdään tekniikkaa 'non-stoppina', eli ilman isompia taukoja. Opetuskaan ei ole pääasia. Mutta sitten tulevana tiistaina on ainakin normitreenit klo 18.00..
Vuoden 2008 viimeiset treenit pidetään tiistaina 30.12.2008 klo 18 - 19.30. Jos mielesi on musta, kun et osannut mitään tänä vuonna, on Sinulla erinomaiset mahdollisuudet tulla kohottamaan mielialaa ja kohentamaan tekniikoiden suoritusta. Saavu siis paikalle ajoissa!! Paikkoja on rajoitetusti - viidelle ensimmäiselle kotegaeshi (kovana)!!
Harjoituksia peruttu
Harjoitukset ovat peruttu 5-10.12.2008 BJJ:n leirin vuoksi
Lauantain 13.12.2008 treenit ovat myöskin peruttu AJJC:n leirin vuoksi
Muista peruutuksista tiedottakoon asianomaiset ohjaajat.
Tapio Lehtimäki
"If someone does something long enough, he or she will eventually not suck
at it."
HOX!! HOX!!
Salivarauksia voi myös katsella täältä. Tiistain 9.12.2008 treenit ovat myös peruttu leirivarauksen vuoksi.
-Kartsa-
Hoo
Ja jatkossa tuo linkki on myös Harjoitukset -osiossa.
Hiljeneekö dojo?
Elikkäs onkos reeneistä taukoa näin joulun aikaan? Tai miten on harjoituksia? Kävin katsomassa tuolta linkistä, mutta siellä ei ainakaan ollut mitään poikkeuksia, mutta harjoitellaanko dojolla kaikkien pyhien läpikin?
Elina
Treenejä..
Uskoakseni näin Joulun jälkeen pidetään perinteiset "Kinkunsulattajaistreenit". Treenit poikkeavat hieman totutusta; siellä tehdään tekniikkaa 'non-stoppina', eli ilman isompia taukoja. Opetuskaan ei ole pääasia. Mutta sitten tulevana tiistaina on ainakin normitreenit klo 18.00..
Jooh..
-Kartsa-
Vuoden 2008 viimeiset aikidotreenit
Vuoden 2008 viimeiset treenit pidetään tiistaina 30.12.2008 klo 18 - 19.30. Jos mielesi on musta, kun et osannut mitään tänä vuonna, on Sinulla erinomaiset mahdollisuudet tulla kohottamaan mielialaa ja kohentamaan tekniikoiden suoritusta. Saavu siis paikalle ajoissa!! Paikkoja on rajoitetusti - viidelle ensimmäiselle kotegaeshi (kovana)!!
-Kartsa-
Loppiaisena taistellaan..
Tiistaina treenit normaalisti klo 18 - 19.30.
-Kartsa-