Aikidoseura Hokutokai

Tuohon pieneen mustaan vihkoseen on hiljattain ilmestynyt merkintä "19.-20.5.01, Oulu, K. Tamminen." Pyydettynä yritän taivuttaa sanoja ottamaan puvukseen jotain siitä, mitä nuo merkit tuovat mieleeni. Tavoitteekseni asetettakoot pikemminkin oman kokemukseni välittäminen kuin opetusten tai tekniikoiden tarkka ylöskirjaaminen.

Ensimmäiseksi on tunnustettava, että herra Tamminen ja leirinsä tekivät erittäin hyvän vaikutuksen. Syyllisiä tähän ovat tietysti kaikki leirille osallistuneet, minä ja tämä typerä kiinnostukseni lajia kohtaan sekä varmasti jossain määrin myös itse opettaja. Ja se, että tähän asti viimeisin leiri on aina ollut paras. Vielä enemmän alussa olevana kun ei osannut yhdistää opetusta tämänkään vertaa mihinkään, ei nähnyt, ymmärtänyt eikä omaksunut. Mitähän aikido on vuoden päästä? Ovelaa olla alussa.

Observaatio: Tammisen päänkallistusmaneeri ja "okei"-intonaatio olivat tismalleen samat kuin Karjalaisen Samilla. Ja se tuhannesti kirottu "tietsä", tiedättekös, tarttui ainakin hetkeksi.

Tehtiin siellä aikidoakin. Opetus oli hyvin... monisanaista. Näytettiin ja selitettiin paljon, tehtiin loppujen lopuksi kovin vähän. Paljolti olikin kyse siitä, että annettiin yleispätevää ajateltavaa ja vahvistettiin sanomaa parilla harjoitteella, eikä niinkään teknisten asioiden opettamisesta saati sitten harjoittelusta. Ne toistot kun täytyy kuitenkin tehdä normaaleissa harjoituksissa.

Ukewaza oli kerrankin kiitettävästi edustettuna opetuksessa. Selvitettiin hyökkäyksmuotoja ihan teknisestikin: Ushiro katetedori kubishimessa todellakin lukitaan kyynärpää ja horjutetaan paria taakse. Tsukit ovat suoria lyöntejä, *jotka palautetaan*. Ushiro ryotedorissa nagen kädet viedään kauas selkänsä taakse. Noihin ushiro-hyökkäyksiin harjoiteltiin tekniikkaa tilanteesta, jossa uke on saanut otteensa muodostettua. Mielessä kävi väite siitä, ettei ukea saisi ikinä päästää sellaiseen paikkaan. Toisaalta uke tuntui sinne kauniista ajatuksestani huolimatta pääsevän. Tsukeihin taas näytettiin pikaisesti sellainen "liimautuva" vastaanotto, joka periaattessa näytti ihan kivalta. Kerkesin sitä jopa pariin lyöntiin koettamaankin.

Observaatio: Kemiläisethän ovat tulleet tänne asti treenaamaan keskenään!

Ukemiin heittäytymisen ja ukemin luonnollisen muodostumisen ero oli yksi leirin selvimpiä teemoja. Tämän tutkimiseen varsinkin "hanmi-handachi-waza katetedori-menuchi kokyunage"-sanahirvitys oli hyvä työkalu, siinä kun houkutus hypätä ukemiin on harvinaisen suuri. Jotta ukemi on järkevä, ei uken tarvitse kuin pitää mielessä hyökkäyksen tarkoitus, säilyttää kontakti nageen viimeiseen asti, pyrkiä hyvään tasapainoon, suojella itseään ja olla rentona. Ainoastaan.

Kuultua: Eri henkilöille ja myös eri henkilöiden tulee tehdä aikidoa eri tavoilla. Alussa pakollisen kopioimisen on loputtava jossain vaiheessa. "Miksi yrität tehdä niinkuin minä, kun et kuitenkaan osaa. Tee niin kuin osaat".

Uken rentoutta ja vikkelyyttäkin koeteltiin myös sellaisella hanmi-handachi-waza katatedori shihonagella, jossa nage vain istuu seizassa ja ohjaa uken kiertämään selkänsä takaa suoraan shihonageen. Koko homman idea oli käsittääkseni siinä, että jotta onnistumisesta olisi kaukaisintakaan toivoa, on nagen lukotettava ukea aika kirpsakasti. Uken on taas silloin oltava rento ja vikkelä, jotta saa ranteeseen kohdistuvan lukon purettua jalkojensa liikkeeksi satuttamatta rannettaan ja silti juoksematta itsekseen heittoon. Harjoite ja havainnollistamisväline, siis, eikä niinkään toteuttamiskelpoinen tekniikka.

Hanmi-handachi-wazaa tehtiin muutenkin paljon. Ihan mielenkiintoinen tapa harjoitella ja tutkailla sikäli, että on väkiselläkin alussa heikompi ja pitäisi saada toinen alas sieltä. Aivan yhtä helppoa kuin täydellinen tachiwazakin, mutta huijaaminen on vaikeampaa.

Huomasin myös monia yhteneväisyyksiä Helmisen maaliskuiseen leiriin. Puhuttiin oman ja parin shomen-linjan keskinäisistä kulmista ja suunnista, voiman keskittämisestä heiton lopussa ja horjutusten oikeista suunnista. Yrittivät jopa vakavissaan väittää että Katjaa ja Markoa pitäisi horjuttaa hieman eri suuntiin mitättömän, varovaisesti arvioituna vaivaisen metrin mittaisen pituuseronsa tähden. Onneksi olen toistuvasti tajunnut tuollaiset puheet petosyrityksiksi. Ehkä joku päivä...

Vyökoekin pidettiin. Siitä mieleen jäivät Tammisen välikysymykset, puna ukejen kasvoilla ja ihmetys siitä, miten tatamilla istuminen voi tuntua raskaammalta kuin sama aika sen pintaan mätkähtelyä. Niin, ja Jukan & Arton suoritus oli muuttunut viime vyökokeen puolijumalain sulavasta, virheettömästä ja voimallisesta tanssista tuhansine käsittämättömän kauniine tekniikkoineen kuolevaisten, vaikkakin ihan taitavien sellaisten, esitykseksi. Ehkä sillä, että olen harjoitellut noin 100 kertaa enemmän kuin silloin, on todellisuuteeni jokin vaikutus.

Vyökokeen jälkeen ja harjoitusten välissä ja muutenkin rupateltiin. Se on tärkeää. Senseinsyöttötilaisuuden järjestäminen on sikäli hyvä traditio, että silloin avautuu mahdollisuus kuulla opettavaisia anekdootteja ja muita mietteitä henkilöltä, joka on ennenkin ollut. Sen lisäksi ihminen on ihime värkki ja niiden tutkailu ja sellaisena oleminen on vänkää.

Ruokailun jälkeen pikaisesti yhdelle oluselle.

Ilmari taisi kirjoittaa minulle runon.

Nukkumassa jo ennen puoli kuutta.

Jaakko T. Meriläinen 27.5.2001