Jäsentiedote 1/2021

Hyvää uutta vuotta! Toivottavasti tästä saadaan vielä hyvä treenivuosi. Tähän tiedotteeseen on koottu seuran ajankohtaisia asioita.

Koronatilanne

Elämme edelleen epidemian keskellä. Joulukuun 2020 alusta alkaen olemme alueellisten suositusten mukaan pitäneet taukoa ryhmäharjoituksista. Tämän hetken tiedolla rajoitukset jatkuvat ainakin 1.2.2021 asti. Toivottavasti päästään taas pian tatamille kontaktiharjoituksiin!
Rajoitusten aikana pyrimme jatkamaan harjoittelua netin etätreeneissä ja omatoimiharjoitteluun kannustamalla. Äimäkujan sali Oulussa on periaatteessa omatoimitreenaajien käytettävissä sekä seuran omilla salivuoroilla että varattujen vuorojen ulkopuolella. Etäharjoituksista ja dojolle pääsemisestä pysyy tällä hetkellä parhaiten kärryillä seuran WhatsApp-ryhmissä.

Seuran talous ja vuosimaksut 2021

Korona kurittaa myös seuran taloutta, joka oli jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa. Jäsenmäärä on jatkanut laskevaan suuntaan ja harjoitusten ollessa tauolla ovat jotkut jäsenet myös jättäneet jäsen- ja harjoittelumaksut tauolle. Seuran merkittävin kuluerä on Äimäkujan dojon salivuokra ja se pitää maksaa joka kuukausi, oli siellä ohjattuja harjoituksia tai ei.
Jotta seuran toimintaedellytykset kuten harjoitustilat säilyisivät, pyydämmekin jäsenistöltä solidaarisuutta jäsen- ja harjoittelumaksujen muodossa, vaikka juuri tällä hetkellä harjoittelumaksulle ei voikaan saada täyttä vastinetta.
Hallitus päätti kokouksessaan 12.1.2021 pitää harjoittelumaksut ennallaan: Oulu aikuiset 180€/vuosi, Oulu juniorit 50€/vuosi, Oulu iaido 70€/vuosi, Raahe aikuiset 80€/vuosi. Vuosimaksulaskut lähetetään jäsenille sähköpostitse samoihin aikoihin tämän tiedotteen julkaisemisen kanssa. Jos laskua ei näy, tarkistakaa sähköpostin roskapostikansio ja jos sekään ei auta, ottakaa yhteys taloudenhoitajaan, niin tarkistetaan rekisterin tiedot.
Kuten aikaisemmin, maksutapoina on tilisiirron lisäksi liikuntaetupalveluista Virikeseteli, Liikuntaseteli, ePassi ja Eazybreak.
Vuosimaksut voi myös vanhaan tapaan maksaa myös useammassa erässä. Jäsenrekisteri ei kuitenkaan taivu automaattiseen useampaan erään jakamiseen, joten tällaiset laskutoimitukset pitää tehdä käsin.

Leirit

Koronaepävarmuuden vuoksi ei tällä hetkellä ole tiedossa olevia seuran järjestämiä leirejä. Kunhan epidemia rauhoittuu ja matkustus vapautuu, voidaan taas turvallisin mielin kutsua leireille opettajia ja harjoittelijoita muilta paikkakunnilta.

Peruskurssit keväällä 2021

Otamme uusia harjoittelijoita mukaan, kun kontaktiharjoittelu ryhmässä on taas mahdollista. Aikidossa ja iaidossa aikuisille emme järjestä nyt keväällä erillistä peruskurssia, vaan uudet harjoittelijat voivat tulla suoraan mukaan kaikkiin yleisiin harjoituksiin. Aikidojunioreilla järjestetään mahdollisesti oma erillinen alkeisryhmänsä helmikuun alusta lukien.

Hallituksen kokoonpano 2021

Hallituksen kokoonpanoon tuli pieniä muutoksia tälle vuodelle. Virveleena Enkenberg jäi pois hallituksen toiminnasta. Uusina jäseninä hallitukseen saatiin Niina Salokorpi ja Ilpo Konttinen.
Syyskokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Lauri Aalto ja hallituksen jäsenet. Hallitus piti tammikuun alkupuolella järjestäytymiskokouksen, jossa muut roolit jaettiin seuraavasti: Toiminnanjohtaja ja varapuheenjohtaja Sami Jylhä, juniorivastaava Maria Ruotsalainen, iaidovastaavat Petri Annala ja Ilpo Konttinen, sekä hallituksen jäsenet Janne Okkonen ja Niina Salokorpi. Puheenjohtaja Lauri Aalto jatkaa lisäksi taloudenhoitajan, jäsenrekisterin ja webmasteroinnin parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.