Hokutokai ei enää Aikidoliiton jäsen

Aikidoseura Hokutokai ry ei ole enää Suomen Aikidoliiton jäsen.

Liitosta eroamista on selvitetty viime vuodesta asti ns. Hexit-prosessissa mutta päätöksen ehti tehdä liiton hallitus ensin:

Suomen aikidoliiton hallitus on kokouksessaan 2.6.2017 päättänyt erottaa Hokutokai ry:n Suomen Aikidoliitto ry:n jäsenyydestä.

 

Perustelut: Hokutokai ry ei ole Suomen Aikidoliiton hallituksen asettamaan määräaikaan mennessä osoittanut korjanneensa toimintansa Suomen Aikidoliiton päätösten, käytänteiden ja sääntöjen mukaiseksi. Hokutokaille on tarjottu useita mahdollisuuksia ja runsaasti aikaa korjata toimintansa vastaamaan Liiton sääntöjä, käytäntöjä ja määräyksiä. Näiden vaatimusten tehostamiseksi Liiton hallitus on kokouksessaan 10.11.2016 määrännyt Hokutokaille kurinpitotoimia, jotka Suomen Aikidoliiton oikeusvaliokunta on 7.3.2017 antamassaan ratkaisussa todennut sääntöjen mukaiseksi, kohtuullisiksi ja oikeuskäytännön mukaiseksi.

 

Hallitus katsoo riittämättömäksi Hokutokai ry:n puheenjohtajan lähettämän sähköpostin, jossa viitataan Hokutokai ry:n noudattavan oikeusvaliokunnan päätöstä. Kyse ei ole ollut oikeusvaliokunnan päätöksen noudattamisesta vaan siitä, että Hokutokain on ollut määrä noudattaa Suomen Aikidoliiton hallituksen sääntöjä, käytäntöjä ja päätöksiä.

 

Edellä kerrotusta huolimatta on oikeusvaliokunnan ratkaisusta tarpeen todeta tässä yhteydessä seuraavat seikat:

1) Ratkaisun yhteydessä esitettyjen johtopäätösten sisältö oli, että Suomen Aikidoliiton kurinpitotoimet Hokutokaita kohtaan ovat olleet kohtuullisia ja sääntöjen mukaisia

2) Oikeusvaliokunnan päätöslauselman ainoa sisältö oli, että 10.11.2016 annettua kurinpitopäätöstä ei muuteta.

 

Ilmoittamalla noudattavansa Oikeusvaliokunnan (ei siis Liiton hallituksen) päätöstä Hokutokai ry siis sivuuttaa kokonaan Liiton hallituksen vaatimuksen seuran toiminnan korjaamisesta vastaamaan Liiton sääntöjä, käytäntöjä ja päätöksiä. Edellä mainitun sähköpostin liitteenä ei ollut mitään dokumentaatiota, esimerkiksi pöytäkirjaa, Hokutokai ry:n päätöksenteosta, joka koskee seuran toiminnan korjaamista sanotulla tavalla. Hallituksen tietoon on myös tullut, että vaikka osana kurinpitotoimia Hokutokain ohjaajilta on jäädytetty japanilaiset opettaja-arvot, ainakin yksi ohjaajista on edelleen käyttänyt opettaja-arvoa.

Päätös perustuu Liiton sääntöjen 7. pykälään sekä yhdistyslain 14. ja 15. pykäliin.

 

Hokutokai ry:llä on mahdollisuus saattaa erottamisasia Liiton kokouksen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä liiton hallitukselle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista.

 

 

Helsingissä 14.6.2017

Suomen Aikidoliiton hallitus

 

Auno Mäkinen, puheenjohtaja

Emme ole samaa mieltä perustelujen kanssa:

  1. Kurinpitopäätöksessä 10.11.2016 ei esitetty mitään konkreettisia vaatimuksia sille, mitä pitäisi seuran tehdä toisin. Sen sijaan esitettiin epämääräinen vaatimus toiminnan korjaamiseksi ja uhattiin erottamisella.
  2. Päätös vietiin Oikeusvaliokunnan ratkaistavaksi. Oikeusvaliokunnan ratkaisussa oli esitetty konkreettinen korjaustoimenpide. Se toteutettiin määräaikaan mennessä ja siitä kerrottiin kirjallisesti liiton hallitukselle niin ikään määräajassa. Pöytäkirjaotetta ei ole missään vaiheessa vaadittu. Kysyimme liitolta useampaan kertaan, että ovatko nämä toimenpiteet riittäviä vai eivät ja näihin kysymyksiin ei koskaan saatu vastausta.
  3. Jäädytettyä opettaja-arvoa ei meidän tietojemme mukaan ole käytetty eikä tästä asiasta ole esitetty mitään vaatimuksia tai tuotu seuran tietoon ennen tätä päätöstä.

Jatkotoimista ei ole vielä päätetty seuran hallituksessa. Puheenjohtajan omana näkemyksenä katson, että on tullut hyvin selväksi se, että tällä tavalla toimiva aikidoliitto ei ole sellainen, mihin me haluamme kuulua. Ehdotukset ongelmallisiksi koettujen asioiden korjaamiseksi ja oven auki jättäminen Hexit-prosessin kääntämiseksi sovun suuntaan eivät ole tuottaneet tulosta.

1 vastaus artikkeliin “Hokutokai ei enää Aikidoliiton jäsen”

  1. Raskain mielin täytyy tässä todeta että, aikidoliiton hallitus ei ole enää pienen ihmisen asialla. Heille tärkeämpää on se mitä on sanottu, sanomatta jätetty tai miten sääntökirjaa tulkitsee itse kukin. Tuntuisi, että liiton hallituksen tehtävänä olisi madaltaa tällaisen marginaalisen harrastuksen kynnystä kuin nostaa sen kustannuksia ja vähentää harrastajien määrää. En voi muuta kuin toivoa Hokutokain hallitukselle ja harrastajille voimia näinä vaikeina aikoina. Muistakaa että mikä on tärkeintä. Onko se raha, status vai aikido niin kuin Morihei Ueshiba sen aikoinaan tarkotti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.